Just söin kanan nuijia kera riisin ja asiaankuuluvan soosin. Ruokailuseurana yks kolmevuotias neiti ja pari teinityttöä. Sai taas purra hammasta syömisen lomassa, kun kuuntelin niiden vauhkoamista.
Ja nämä yksilöt tuntuivat olevan varsinaisia artikulaation ammattilaisia. Toinen niistä siis omaa tuotantoa, toinen ei.
Mm. tämän tapainen keskustelu käytiin:
- Iskä.
- No. (mun ainoa repliikki tässä kanssakäymisessä)
- No arvaa hei ku tai siis ei se ollu mikään mun silleen oikee kaveri mut sen yks kaveri emmä tiedä tunneksä sen mut se on sen no se on se yks Reijo (nimi muutettu) sen iskä niin sen kaveri tai joku sano Maijalle (nimi muutettu)...
- Ei se ollu Maija (tämän sanoi se ei-omaa tuotantoa oleva)
- No kuka sitten? (tämä taas oman jälkikasvun repliikki)
- No tiiäksä sen Hessun (nimi muutettu) mikä oli silloin oltiinks me monarilla vai missä kun se faija tuli... (tähän sitten loputon kuvaus asiasta, joka meni multa täysin ohi, jos sitä olikaan)
Ja tätä selkeää linjaa keskustelu jatkui vielä kun mä olin syönyt ja poistuin pöydästä. Aavistelin, että ei noi enää muista mistä oli puhekaan, joten mun on turha kysyä että oliko mulle jotain asiaa.
Muona oli mainiota, ja kyllähän noitten vauhkoaminen on pieninä annoksina, riittävän harvoin, ihan piristävää.