Syön parhaillaan II

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Picture123.jpg


Tuo oranssi on keitettyä kaalia kera sipuulin ja tomaattipyreen.
 
ITG taitaa olla parempi asiantuntija, mutta pari vinkkiä irtoaa multakin. Siis ja kai tiedät, että herneitä liotetaan yön yli ja keitellään parisen tuntia? Sen jälkeen lisätään porkkanat, sipulit, liha ja muut maun mukaan. Ja mun vankka vinkki on, että hernekeitosta tekee kurmeeta vasta savupotka ja erityisesti SAVULUU. Savuluu tuo siihen liemeen sen lopullisen, aivan taivaallisen hyvän potkun. Eli herneet likoon yöksi, jonka jälkeen ne keitetään isoon veteen. Kun ovat valmistumaisillaan lisätään sipulit, porkkanat ja muut kasvikset maun mukaan, samoin savupotka ja savuluu. Tuon lihan saa tuosta luusta riivittyä helpommin kun hetken keittää. Keitetään ja annetaan muhia, mitä kauemmin sitä parempi. Vähintään 2-3 tuntia. Mauseena rouhittu mustapippuri, suola ja meirami oman maun mukaan. Mutta tärkeintä on savuluu!

Eipä tähän ole paljon lisättävää, mutta yritän kuitenkin.

Jotkut keittävät hernekeiton luisesta ja raa'asta porsaanlihasta. Keittäminen aloitetaan kylmästä vedestä, johon sutkautetaan possunliha luineen. Kuoritaan syntyvä vaahto ja lisätään kirkkaaseen liemeen mausteet, porkkana & muut mahdolliset vihannekset sekä sipuli. Tovi keitetään, siivilöidään liemi ja lisätään yön yli lionneet herneet. Keitetään kunnes possunliha irtoaa luista. Erotellaan liha luista ja pilkotaan sopiviksi paloiksi ja takaisin keittoon. Vihannekset olivatkin valmiiksi ohuina siivuina ja pienen pieninä kuutioina? Tarkistetaan maku ja annetaan muhia kypsäksi. Herneiden pitäisi pysyä jotakuinkin kokonaisina ja liemen mahdollisimman kirkkaana. Siinä sitä onkin haastetta itse kullekin.

Itsehän käytän Knoukan tapaan mielummin savupossua luineen, kun tuoretta lihaa.

Keski-Pohjanmaalla on koulukunta, jonka mukaan hernekeitto pitää keittää ehdottomasti keltaisista herneistä. Sen verran olen tässä projektissa edennyt, että olen ostanut keltaisia herneitä, mutta keitto on vielä keittämättä.

Lautasella olevan hernekeiton päälle voi lisätä tilkan hyvää sinappia, sekä raakaa sipulisilppua. Jos haluaa.

Siinä kai tärkeimmät.


OK.
Valmistamme hernekeittoa kotona, ja vaimon kanssa tuli keskustelua oikeasta tavasta toimia.
Meillä on siis lihoina 0,5 kiloa savuluita ja lisäksi ostin 0,4 kg raakaa possunlihaa suikaleina, koska hernepussin kyljessä olevassa ohjeessa puhuttiin "porsaan lihasta".

Tilanne on juuri nyt se, että herneet ovat kiehuneet puoli tuntia.
Laitetaanko tuo raaka possun suikaleliha keittoon sellaisenaan, vai pitääkö se paistaa ensin? Missään ohjeissa ei puhuta paistamisesta.
Eli plumpsautanko 400 gr raakaa possun suikalelihaa kohta keittoon kera savuluiden, vai toiminko jotenkin toisin?


Epätietoinen.
 
Tottakai se possu sinne raakana laitetaan, kyllä se siellä kiehuu kypsäksi. Mogasit siinä kun ostit niitä suikaleita, jotka ovat varsin rasvatonta possua. Possussa kuuluu olla sitä rasvaa mukana jo ihan lopputuotoksen maun vuoksi.
 
Tottakai se possu sinne raakana laitetaan, kyllä se siellä kiehuu kypsäksi. Mogasit siinä kun ostit niitä suikaleita, jotka ovat varsin rasvatonta possua. Possussa kuuluu olla sitä rasvaa mukana jo ihan lopputuotoksen maun vuoksi.

Olin tismalleen samaa mieltä asiasta, mutta piti tulla varmistamaan koska vaimo sekoitti pääni jutuillaan. "Joulukinkkua sinne laitetaan, kypsää lihaa" "Ei kai sinne voi raakaa lihaa laittaa!!!"
Lopulta en ollutkaan enää varma asiasta kun vaimo antoi tarpeeksi monta "käytännön esimerkkiä"

Eka kerta muuten hernekeiton teossa, joten kyllähän tässä kokemattomuuskin näyttelee omaa rooliaan.
 
Hirvipäristystä, paistettuja perunoita ja munakokkelia. Tuollaset lisukkeet suositeltiin päristyspakkauksessa, joten sen sitten tein.
 
itse tehtyä pizzaa uunissa:
chilitomaattimurska pohjalla, sinihomejuustoa sen päällä, naudan paistijauhelihaa sen päälle, peperonia, punasipulia sekä tomaatin siivuja + juustoa....

saas nähdä millanen lätty uunista tulee ulos :)
 
Italianpataa ja italiansalaattia. Pata valmispussista ja salaatti täysin valmista settiä.

Forumin kulinaristit saa närästystä pelkästä ajatuksesta.
 
itse tehtyä pizzaa uunissa:
chilitomaattimurska pohjalla, sinihomejuustoa sen päällä, naudan paistijauhelihaa sen päälle, peperonia, punasipulia sekä tomaatin siivuja + juustoa....

saas nähdä millanen lätty uunista tulee ulos :)

Ja tällainen siitä sitten tuli :)

valmis.jpg


Erittäin hjuva! :ahem:
 
Ylös