Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Italian Grand Prix 1982 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 12.9.1982.

Monzan radalla ajetun kilpailun voitti La Regien eli Renaultin mies, mutta La Famiglialle eli Ferrarille vuodeksi 1983 siirtyvä Rene Arnoux tifosojen riemuksi.

Itse täydellisimmän muun riemun tifosoille täydensivät nyt oikeudellisemmin Ferrarin Patrick Tambay kakkostilalla ja kisan paalupaikkamies eli myös Ferrarin Mario Andretti kolmostilalla.

Etenkin kun jälkimmäisen osalle oli Il Commendatoren eli Enzo Ferrarin kukkaro heltynyt sen verran, että moottoriurheilun monitoimikulttuurihahmo voitiin nähdä Ferrarilla vuoden 1982 lopuksi kun vuoden 1983 paikastakin vielä keskusteltiin etenkin kun Didier Pironin kunto oli mitä oli silloin!

Ilman teknistä vauriotaan Andretti olisi saattanut hyvinkin voittaa kilpailun.

John Watson oli neljäs säilyen kiinni maailmanmestaruudessa vielä, mutta yllättävänkin jo valmiiksi ulkopuolisena, Michele Alboreto oli viides ja Eddie Cheever oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Nigel Mansell ajoi jälleen huippupäivän ruudusta 23, mutta seiskapaikasta ei pisteitä jaettu ja Keke Rosberg pitkälti takasiivekevian takia tulleen korjausvarikkokäynnin myötä jäi kasipaikalle.

Täten Rosberg ei varmistanut maailmanmestaruutta tuolloin vaan sen ratkaisu siirtyi Las Vegasiin.

Muista uhkaajista Niki Lauda oli keskeytyksenkin huomioiden etenkin Zolderin pistein vielä lähellä mestaruutta oikeusteitse, mutta niin oli myös Rosberg Rion oikeuspistein entistäkin lähempänä!

Alain Prost ei keskeyttäessään voinut enää voittaa mestaruutta vuodeksi 1982.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Portugalin Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 20.9.1987.

Itse kilpailun Estorilissa voitti Alain Prost, Gerhard Berger oli kakkostilalla johdettuaan kisaa melko kauan ja Nelson Piquet oli kolmas.

Teo Fabi oli neljäs polttoaineen loppumisesta huolimatta lopputuloksissa kisa-ajan onneksi hänelle päättyessä ja muiltakin kuten Alessandro Sandro Nanninilta loppui tai oli loppua polttoaine kisan aikana, Stefan Johansson oli viides ja Eddie Cheever oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Täten Piquet johti 18:sta pisteellä Ayrton Sennaan nähden MM-kilpaa ja Nigel Manselliin nähden jo suuresti eli 24:llä pisteellä.

Senna oli seitsemäs eli juuri pisteiden ulkopuolella.

Mansellin ahdinkoa lisäsi melko varhainen keskeytys kisapäivänä jossa jännitystä oli riittää yllin kyllin kun vahingossa Mansell oli ajaa Course Carin kuljettajan Herbert Lingen päälle onneksi väistäen!

Kyse tietysti oli ensimmäisen, keskeytetyn lähdön kolarien jälkeisen vaaratilanteen suhteen kun Herbert Lingen ajama, virallista turvallisuutta valvonut kulkuneuvo jäi erittäinkin vaaralliseen paikkaan pysäytettynä melkoisenkin keskelle rataa!

Lähtökolareista puhuen kaikki paitsi Christian Danner pääsivät uusintalähtöön kun Dannerille ei ollut vara antaa vara-autoa.

Mansell keskeyttikin sitten yhdessä Riccardo Patresen kanssa melko varhain, peräti samalla kierroksella eli 13 kun Patreselta hajosi moottori ja Mansellilta sitten särkyi sähkölaitteet.

Prost voitollaan meni F1-voittojen suhteen ohi Jackie Stewartin ja nousi palkintomäärissä samaan Niki Laudan kanssa eli 54:ään kappaleeseen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Las Vegasin Grand Prix 1982 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 25.9.1982.

Caesar's Palacen Grand Prixinä tai Keski-Yhdysvaltain Grand Prixinä tunnetusti myös nimettynä tapahtumana nähtiin lauantaikilpailu.

Paljon oli vetäytymisiä, talousvaikeuksista johtuneita ovien sulkeutumisia pikkutalleissa kuten Fittipaldilla ja Ensignilla ja Mario Andrettin jäähyväiskilpailu sen päättyessä keskeytykseen kuten myös Michele Alboreton ensivoittokin.

Patrick Tambay kärsi jälleen niin pahoin hermopinteestä, että hän jäi kisasta pois kun kipujen takia edes vaihteen päälle laitto ei onnistunut vaihtamisesta puhumattakaan!

John Watson ajoi aluksi hyvinkin huonosti, kuin melkein tehden Carlos Reutemannin murheellisen mestaruuspuolustusnäytelmän toiston vuoden 1981 tapaan tässä kisassa, mutta lopuksi kuten suurimman osan aikaa Watson mestaruuden kiilto silmissään ajoi hyvin pitkään aikaan vuoden 1982 mitassaan parhaan suorituksen eli pitkiäkin välimatkojakin ajettiin kiinni ja ohitettiin ajamalla muita.

Watson oli toinen, mutta se ei ihan riittänyt kun Keke Rosbergin olisi pitänyt jäädä pisteittä ja Watsonin olisi ollut pakko voittaa kisa ollakseen maailmanmestari.

Tietenkin ehkä ilman alkuvaikeuksia ja melko huonoa lähtöruutuaan Watson olisi voinutkin voittaa kisan kun tahti jälleen oli erittäinkin hienoa!

Keke Rosberg oli kuitenkin viides ja ensimmäinen maailmanmestari Suomelle, Pohjoismaille ja Skandinavialle olemalla viides.

Itse kisasta puhuen siis Alboreto voitti, Watson oli toinen, Eddie Cheever oli kolmas, Alain Prost oli neljäs, Rosberg oli viides ja Derek Daly viimeiseen kisaan lajissa oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Marc Sure oli seitsemäs ja ensimmäinen pisteittä, Brian Henton viimeiseen viralliseen kisaan oli kahdeksas ja paremmalla lähtöruudulla pisteitä kaiketi olisi irronnut, Andrea de Cesaris oli yhdeksäs ja Bruno Giacomelli oli kymmenes täydentäen kärkikymmenikön.

Mauro Baldi oli yhdestoista, Rupert Keegan oli kahdestoista, tavallaan kolmanneksi viimeinen ja muutoin toiseksi viimeinen, Raul Boesel oli kolmastoista, tavallaan toiseksi viimeinen ja muutoin selkeästi viimeinen lopputuloksiin hyväksyttynä miehenä ja Manfred Winkelhock olisi ollut neljästoista ja viimeinen tavallaan, mutta hänelle ei tullut hyväksyttyä lopputulosta kun voittajaa 13 kierrosta jäljessä oltiin maalissa.

Niki Lauda viimeisenä selvänä keskeyttäjänä kisapäivänä menetti mestaruuden täten oikeusteitsekin.

Zolderin pisteistä kun se olisi ollut kiinni.

Täten vuosi 1982 hyvin jännittävänä oli tullut päätökseensä ja Suomi oli F1-mestarimaiden joukossa!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Espanjan Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 27.9.1987.

Itse kilpailun Jerezissä voitti Nigel Mansell, Alain Prost oli kakkostilalla ja Ruotsin Stefan Johansson oli kolmas.

Nelson Piquet oli neljäs, Ayrton Senna oli viides kun renkaiden pito loppui kesken niin kakkostilan kuin kolmostilan taiston suhteen ja vähänkin pidemmässä kisassa ilman pakkopysähdystä Senna olisi pudonnut pisteiltä lopuksi ja Philippe Alliot oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Piquet lähti kisaan 24:nnen kerran paalupaikalta.

Tuolloin ei voinut tietää ja ihmeteltävää myöhemminkin oli se, että tämän kisan paalupaikka tulisi jäämään Piquetin uran viimeiseksi paalupaikaksi!

Mansell tosin ohitti Piquetin ensimmäisen kierroksen loppupuolella tai viimeistään hyvin avauskierroksen päätteeksi jolloin Mansell meni kärkeen eikä enää luopunut kärkipaikastaan.

Piquet tietysti myöhemmin tippui kisan aikana kerran olleen ulosajonkin myötä, mutta silti Piquet oli tärkeästi pisteillä.

Täten Piquet johti 18:sta pisteellä Nigel Manselliin nähden Ayrton Sennaan nähden MM-kilpaa ja Ayrton Sennaan nähden jo vähän enemmällä eli 19:sta pisteellä.

Mestaruuden arveltiin olevan ilman Mansellin tai Sennan pakkovoittoa Mexico Cityssä Piquetin käytännössä.

Prost kakkostilallaan meni F1-palkintomäärien suhteen ohi Niki Laudasta eli 55:een kappaleeseen ne menivät siis Prostille silloin.

Prostin mahdollisuudet mestaruuteen olivat nyt ohuen ohuet kun alkukaudesta olisi ehdottomasti tarvittu vielä yksi voitto lisää kuten myös Monaconkin mahdollinen voitto sitä pistekuilua vähentämään.

Näin ei kuitenkaan ollut käynyt.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Meksikon Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 18.10.1987.

Itse kilpailun Mexico Cityssä voitti Nigel Mansell, Nelson Piquet oli kakkostilalla ja Riccardo Patrese oli kolmas.

Eddie Cheever oli neljäs, Teo Fabi oli viides ja Philippe Alliot oli jälleen kuudes ja viimeinen pistemies.

Kilpailu oli Mexico Cityssä yhteisaikakilpailu eli toisin sanoen kiitos Derek Warwickin kisan alun kolarissa vahingoittuneiden tukivarsien murtumasta tulleesta kilpailun keskeytyksen aiheuttamasta lisäkolarista punaisten lippujen tuomien yhteisaikasääntöjen Piquet oli ruutulipulle ensimmäinen, mutta kilpailun ykkönen voitolla oli Mansell.

Mansell lähti kisaan myös paalupaikalta johon muotoon hän olisi sitten lähtenyt siitä jo puolen kauden kisojen verran kun se oli hänen 8:s!

Uusintalähtöön oli päässyt 15:sta autoa kuljettajineen ja maaliin tuli yhdeksän autoa kuljettajineen eli pistemiesten lisäksi vain Jonathan Palmer, Philippe Streiff ja Yannick Dalmas kun toistakin Lola-Larroussea kilpailussa ajatettiin loppukauden kisojen mukaisesti kun se niihin viimein saatiin käyttöön.

Pascal Fabrelle tämä oli kroonisena vuoden 1987 hitaimmasta hitaimpana kuljettajana viimeinen kisayritys lopulta myös koko uralle sen päättyessä karsiutumiseen.

Tämä oli harvoja kertoja kaudella 1987 kun Piquet mielestäni täysin reilusti olisi ansainnut voittaa kun muuten tuntui aina olevan vähän tuurivoittoja tai Mansellin, Ayrton Sennan ja Alain Prostin epäonnesta tullutta hyötymistä muillekin sijoille.

Prost menetti ensimmäisenä keskeyttäjänä äärimmäisen ohuen ohuet mestaruusmahdollisuutensa kieltämättä Prostille hyvin epätavalliseen kolariin ja Senna vain vähän parempana, kuitenkin pakkovoiton/voittojen edessä hänkin menetti päivän viimeisenä keskeyttäjänä mestaruusmahdollisuutensa kytkinrikkoon.

Sennalle tuli tietenkin vielä oma musta hetkensä muutenkin kun viikonloppuna oli ollut levotonta vähän joka sorkan kanssa muutenkin, mutta se onkin sitten toisen kerran juttu se.

Sennan musta hetki oli sellaista, että joku muu ja ei niin paljon median tai lajin päättäjien suojelema kuski olisi lentänyt F1:stä ikiajoiksi ulos sellaisella käytöksellä mitä Senna sitten esitti.

Ja myöhempi rangaistuskin oli äärimmäisen lievää luokkaa siihen nähden mitä olisi voinut seurata hyvinkin jollekin muulle nimelle.

Täten kun näin kävi niin enää vain Piquet tai Mansell kykeni voittamaan maailmanmestaruuden ja etenkin kun enää ylimääräistä, 17:sta MM-osakilpailua ei päätetty pitää Montrealissa tai muuallakaan.

Ylimääräisellä kisalla vielä kerran Sennalla olisi ollut vielä myös mahdollisia mestaruustoiveita ja Prostillakin mikäli Piquetin pisteitä olisi pudotettu tarpeeksi kiitos lajin pistesäännön ja tietenkin Piquet olisi jäänyt pisteittä kuten muutkin Prostin sitten voittaessa kaikki loput kilpailut.

Tietenkin edes näin ajatustasolla puhuen ylimääräavuinkin Sennan ja Prostin mestaruus olisi ollut viittä vaille mennyttä ja jälleen toteutuneestikin korostui Prostin kuuluisan voiton, parin-kolmenkin saamattomuus alkukaudesta tai sen jälkeisellä vielä vähän Piquetille nihkeämmällä ajalla.

Tuolloin ei voinut tietää, että kohtalo tulisi puuttumaan ikävällä kädellä kovin pian MM-kilpaan.
 
Viimeksi muokattu:

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
6949
Sijainti
Helsinki
Tuohon aikaan ratavirkailijat heittivät rengasvallista irronneita reinkata korjatakseen vauriot. Kilpailu keskeytettiin punaisilla lipuilla, mutta miksi tv-kuvissa näytettiin mustaa lippua?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Tuohon aikaan ratavirkailijat heittivät rengasvallista irronneita reinkata korjatakseen vauriot. Kilpailu keskeytettiin punaisilla lipuilla, mutta miksi tv-kuvissa näytettiin mustaa lippua?
Musta lippu vanhempina päivinä kun pystyi tarkoittamaan muutakin kuin pelkkää hylkäämistä.

Lopullisena viimeisenä varoituksena (Hylkäykseen tietenkin täytyi näyttää auton numero.) se kävi yleensä, mutta sitten tietysti oli yksi muukin merkitys:

Se toimi myös vaihtoehtoisena merkkinä kilpailun merkittävälle hidastukselle tai keskeyttämiselle kuten myös sille, että oli voinut tapahtua merkittävä onnettomuus, kenties kuolema oli tuloillaan tai murheellisesti joku oli jo menehtynyt.

Keskeytyslippuna rinnakkaisesti tai yksin se ennen oli merkki ratavirkailijoilta juuri sille, että kisa voidaan keskeyttää milloin tahansa.

Riittävän vanhaan aikaan kun vain itse kilpailun virallinen lähettäjä sai keskeyttää ja lopettaa kilpailun punaisella lipulla ja kiitos tietysti byrokratian ja ennen vuoden 1973 kieltämättä hyvinkin suurta keskustelua lajin onnettomuustilanteista kuten myös itse lippusäännöstä.

Siten oli äärimmäisen harvinaista nähdä punainen lippu hyvinkin pahoista tilanteista huolimatta ajoittain.

Sittemmin myös vuodet 1974-1976 oli melko hurjia.

Säännön muututtuakin oli harvinaista alkuun nähdä punaisia lippuja kovinkaan usein ja kun myöhemmin ajan kuluessa muutkin ratavalvojat yhtenäisesti katsottiin enimmäkseen oikeutetuiksi keskeyttämään kisa riippumatta esimerkiksi kilpailun virallisen lähettäjän tahdosta kuten myös yleensäkin saivat punaisia lippuja käyttöönsä niin itse tuota mustan lipun merkitystä muutoin keskeyttäjänä ei nähty hetkeen merkityksellisesti kumota.

Sitä oli kyllä ehdotettu, vastustettu ja unohdettu kuten muutamaa muutakin F1:n kovin erikoista sääntöä näin esimerkiksi vuosien 1974-1989 tai vuosien 1974-1990 välisenä aikana.

Lopulta se sitten viimein jäi historiaan rinnakkaiselon tarpeettomuudesta johtuen.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1745
Sijainti
Vyborg
Vuonna 2007 Kimi varmisti maailmanmestaruuden 21.10, sekä vuonna 2018 hän otti uransa viimeisen F1 GP voittonsa Austinissa
Ui juma! Muistan tuon 21.10.07 kuin eilisen jolloin tuli jännitettyä kotoa käsin koko sen illan Kimin mestaruus kisaa Brasiliassa jumalattomasti.
En ikinä unohda sitä hetkeä, kun Kimi ylitti maaliviivan voittajana ja varmisti sen kauan odotettua tittelinsä ja sitä riemua mitä se mestaruus toi 2007 meille suomalaisille F1 faneille pitkäksi aikaa.
Tuntuu niin kivalta noi ajat, etenkin nyt kun suomalaiskuskit eivät enää taistele kärkisijoista viime vuosien tapaan ja voi olla että ei tule pitkään aikaan suomalaiskuskit voittamaan maailmanmestaruuksia tai saatikka voittoja tällä menolla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Japanin Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 1.11.1987.

Itse kilpailun Suzukassa voitti viimeinkin voittajaksi aiemminkin kaudella jossain kohtaa mietitty Gerhard Berger, Ayrton Senna oli viime hetken ohituksen myötä kakkostilalla ja Ruotsin Stefan Johansson oli yhtä viime hetkellä sitten kolmas.

Michele Alboreto oli neljäs, Thierry Boutsen oli viides ja Satoru Nakajima oli kuudes ja viimeinen pistemies kotiyleisön riemuksi.

Alain Prost oli jälleen epätavallisen kovan ensimmäisen kierroksen jälkeen melkein kisasta pois ajaen sitten viimeisiltä sijoilta melkein pisteellekin asti kun juuri jäi pisteittä seitsemänneksi ohitettuaan melko loppupuolella kisaa viime hetkellä vielä Jonathan Palmerin britin jäädessä viime kädessä kasipaikalle.

Kierrosajoissa Prost oli ainut joka olisi vauhtitasolla ilman kolariaan ja rengasrikkoaan haastaa Bergerin kisan voitosta puhuen.

Suzukan kisa oli ensimmäinen Japanissa sitten vuoden 1977 kun vuoden 1978 silloinen kolmas Japanin Grand Prix Fujissa peruttiin monistakin eri syistä johtuen eikä paluuta ihan heti tullut.

Paluukin vuodelle 1987 oli alkujaan viivytetty kun jo vuodeksi 1985 se oli varmistunut ja osin olisi haluttu ajaa jo vuodeksi 1986 ennen kuin sitten siitä luovuttiin.

Roberto Moreno viimein palasi lajiin viiden vuoden tauon jälkeen silloisesti eli sitten vuoden 1982 kun viimeinkin vuoden 1982 Zandvoortin karsiutuminen ymmärrettiin muuksi viaksi kuin Colin Chapmanin puhinoiden mukaisesti kuin muka Morenon itsensä viaksi. Moreno pääsi Mansellin loukkaantumisen ja osin Suzukan järjestäjien myötämielisyydenkin myötä kisaan mitä nyt sija olisi ollut alustava karsiutuminen eli 27:s ennen kuin pystyi sitten menemään kisaan helpomminkin.

Moreno keskeytti kierroksella 38 AGS:llä sähkövikaan ja Lola-Larrousse jatkoi edelleen Yannick Dalmasin ajattamista toisessa autossa ja Dalmas olikin neljästoista ja toiseksi viimeinen mies maalissa kuten myös selkeästi viimeinen maaliin ajanut mies kisapäivänä.

Viikonloppuna myös Aguri Suzukin ensikisan yritys evättiin eli hän ei päässyt ajamaan.

Bensaakin Suzukan rata nieli ja täten Rene Arnoux ja Alex Caffi jäivät radan varteen bensan loppumisen vuoksi aiemmin kisassa ja loppukierroksilla jäi lopuksi kuitenkin lopputuloksiin ysipaikalle merkitty Eddie Cheever.

Itse kisan mestaruustaistelun odotus ratkaisuineen päättyi ennen aikojaan kun Nigel Mansell loukkaantui viikonlopun aikana minkä johdosta Nelson Piquet oli sitten jo etukäteen maailmanmestari!

Jossiteltavaa jäi etenkin siinäkin, että Piquet kerrankin jälleen kaudella keskeytti jääden tosin lopputuloksiin sijalle 15 viimeisenä miehenä ja vähän malttamalla mielensä torstain Tutustumisharjoituksen näyttävyydessä ja perjantain tavallista rajumman ajoesityksen nimissä Mansell olisi voinut olla selvästi vahvemmissa asemissa voittoon ja mikäli oli pakko ajaa kuin riivattu niin se olisi pitänyt ehdottomasti edes kerrankin säästää sunnuntaiksi.

Mansell loukkaantui ja kun ylimääräkisaa ei tietenkään kaudella ajettu Mansellin jäädessä hyvin selvästi myös toipilaaksi muutenkin niin Piquet oli täten mestari näinkin.

Sennan suhteen oltiin tietenkin hyvin kielteisiä ja valvovalla silmällä liikenteessä kun Meksikon villipetokäytös oli tuonut 15 000 dollarin sakon ja viimein Peter Warrin teatraalisten vakuuttelujen myötä sitten ehdollisen kilpailukiellon yhden kisan tai pidemmänkin ehdottoman sijaan.

Sennan ja Andrea de Cesariksen mahdollista viikonlopun nyrkkeilyottelu-uusintaa odotettiin, mutta kieltämättä Meksikosta poiketen nyt pidettiin nämä kaverit selvästi toisistaan erillään.

Sadettakin kisaan tuli, mutta vain hyvin vähän aluksi.
 
Viimeksi muokattu:

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
3044
”Leave me alone, I know what to do!!!” täyttää tänään 10 vuotta! 👍
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13716
Australian Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 15.11.1987.

Itse kilpailun Adelaidessa voitti jälleen Gerhard Berger, Michele Alboreto oli kakkostilalla ja Thierry Boutsen oli sitten kolmas.

Jonathan Palmer oli neljäs, Yannick Dalmas oli viides ja Roberto Moreno oli kuudes ja viimeinen pistemies monien riemuksi AGS-tallin autolla.

Ayrton Senna olisi ollut viimeisessä Lotus-kilpailussa kohua herättäneesti toinen, mutta hänet hylättiin jarrujen laittomuuden vuoksi.

Täten Senna ei päässyt myöskään loukkaantuneen, poissa pysyneen Nigel Mansellin ohi MM-kilvan kakkoseksi.

Nelson Piquet oli maailmanmestari, mutta matka jäi jälleen kauden päätöksessä huomiota herättävästi kesken viimeisenä vuoden 1987 F1-kauden selkeänä keskeyttäjänä.

Viimeinen maaliin ajanut mies kilpailussa oli Christian Danner selkeästi seiskapaikalle kun kasipaikan Andrea de Cesaris ja ysipaikan Riccardo Patrese saivat keskeytyksistään huolimatta sijoitukset maalissa.

Brabhamin testikuljettaja Stefano Modena sai viimein ajaa kisassakin kun yleisempi kisakuljettaja Riccardo Patrese siirtyi etuajassa vuotta 1988 tähyten Williamsille.

Näin tehtiin kun lopulta ei Williamsin varsinainen testikuljettaja eli Jean-Louis Schlesser tai moni muukaan ehdokas ei Frank Williamsia tai Patrick Headia saanut vakuuttuneeksi, kieltäytyi tai joutui FISA-FOCA-superlisenssivääntöön tilapäisajon osalta puhuen.

Kisa oli yleisin jäähyväinen Bernie Ecclestonen ajan Brabhamille kun sittemmin ongelmien vuoksi välivuoden 1988 viettäneenä se oli vuosille 1989-1992 omistuspohjaltaan jo toinen.

Pitkään mietittiin kauden päätökseen koeluontoisesti 27 autoakin kisaan periaatetasolla, mutta nyt ei kuitenkaan oltu kuin uudella areenalla toisin kuin Japanin Suzukassa joten Osellan Alex Caffi pysyi karsiutuneena.

Erikoisuutena Yannick Dalmas ei saanut viidennen sijan pisteitä Lola-Larrousselle kun talli oli ilmoittautunut MM-kaudelle yhden auton tallina täysin.

Tämäkin herätti aikanaan melkoista keskustelua ja tallin harmeja lisäsi myös Philippe Alliotin keskeytys.

Muuna jäähyväisenä tämä oli myös Teodorico Teo Fabin uran viimeinen F1-kisa kun vuoden 1988 Benettonin kausi jäi lunastamatta pitkälti tallissa vuonna 1987 olleiden ongelmien vuoksi joskin se siirto sitten pystyi nostamaan Alessandro Sandro Nanninin uran osakkeita hänen sitten päästessä Fabin ajopaikkaan kiinni.

Suomessakin kilpailu televisioitiin.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös