CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 25 vuotta Espanjan Grand Prixistä 1996.
Kilpailu ajettiin 2.6.1996 Espanjan Barcelonassa ja sen voitti Michael Schumacher Ferrari-uransa ensimmäisenä märän kelin voittona, Jean Alesi oli toinen ja Jacques Villeneuve oli kolmas.
Heinz-Harald Frentzen oli melko pyyteettömän päivän jälkeen Sauberilla neljäs.
Suomen Mika Häkkinen täydensi McLarenin menettelevän hienoa päivää olemalla viides ja myös Ligier-talli sai pisteen Pedro Dinizin ajosta sijalla kuusi.
Päivä totisesti oli vesisateen ja ulosajojen riivaama kun maaliin ei päässyt kuin kuusi kuljettajaa.
Kisaan piti alun perin lähteä turva-auton johdolla, mutta siitä luovuttiin tai oikeammin jo sovitun vastaisesti tehtiin toisin ja pidettiin normaali lähtö varsin viime hetkellä.
Osin tuokin kohu saattoi vaikuttaa siihen, että miksi Mika Salo vaihtoi autoaan laittomalla tavalla joutuen siitä sitten hylätyksi kisan aikana mustalla lipulla.
Kun turva-autoa ei käytetty lähdössä niin se sitten näkyi kisan alun useissa kolareissa tai ulosajoissa.
Schumacher voittaessaan alkoi kerätä mainetta Ferrarilla ja muutenkin toki valmiin huippukuljettajan arvon lisäksi.
Tosin ihan paremmat ajat Ferrarilla olivat vasta edessä.
Myöskin vastoin hehkutusta ei Schumin Ferrari-uran alkukaan vailla ongelmia ollut, Eddie Irvinella oli parempi Ferrari-uran debyyttiajo ja Schumi oli Monacossa eli tuolloin edellisessä kilpailussa ajanut ulos märällä radalla seinään keskeyttäen.