Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Saksan Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 27.7.1986 Hockenheimissa ja sen voitti Nelson Piquet, Ayrton Senna oli toinen ja Nigel Mansell oli kolmas.

Rene Arnoux oli neljäs, Keke Rosberg oli viides ja viimeinen päivän pistemies oli Alain Prost, mutta eivät seiskapaikan Derek Warwick ja kasipaikan Patrick Tambay viimeisistä pisteistä kukin olleet mitenkään äärettömän kaukana maalissa suhteellisin eroin tarkastellen.

Ainakin he olivat lähempänä niitä kun Rosbergin ja Prostin autoista tosiaan loppui polttoainekin!

Suomen Keke Rosberg teki lopettamispäätöksestään viimein julkisen ennen viikonloppua ja ajoi myös uransa viimeiseksi jääneen paalupaikkansa Virallisten Harjoitusten päätteeksi.

Ennen bensan loppumista Keke oli jälleen pisteajoissa tai palkintoajoissa kiinni keskimäärin.

Ruotsin Stefan Johansson keskeytti kilpailun toisen lähdön 41:llä kierroksella eli kolme kierrosta ennen ruutulippua takasiivekkeen pettämiseen saaden 11:sta ja toiseksi viimeisen sijan maalissa.

Kilpailu oli viimeinen paalupaikkakisa suomalaisille ennen Mika Häkkisen paalupaikan saamista vuoden 1997 Luxemburgin Grand Prixissä Saksan Nürburgringin radalla ajetun tapahtuman aika-ajon yhteydessä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuoden 1991 Saksan Grand Prixistä ja vuoden 1996 Saksan Grand Prixistä Hockenheimin radalla kumpienkin ollessa ajettu siellä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta ja 25 vuotta.

Päivämäärät olivat 28.7.1991 ja 28.7.1996.

Molemmissa kilpailuissa riitti mielenkiintonsa.

Hockenheimissa 1991 Nigel Mansell voitti, Riccardo Patrese oli toinen ja Jean Alesi oli kolmas.

Neljänneksi pääsi McLarenin Gerhard Berger hienon ajon myötä, Jordanin Andrea de Cesaris oli jossain määrin vielä tätäkin hienomman ja viihdyttävämmän ajon puolesta sen jälkeen kaikkiaan viides ja Jordanin kautta siivitti vielä parempaan päin Bertrand Gachot olemalla kuudes ja viimeinen pistemies.

Suomen JJ Lehto ja Mika Häkkinen keskeyttivät kukin moottoririkkoon mitä nyt Häkkinen juuri ennen kilpailun puolen matkan käännettä ja Lehto loppupuolella kisaa.

Alain Prostille ja Ayrton Sennalle sattui paljon puhututtanut, Prostin keskeytykseen johtanut kolari ja Senna keskeytti myöhemmin ennen ruutulippua bensan loppumiseen jääden juuri seiskapaikalle tuloksissa ilman pisteitä kun taas Prost oli päivän viimeinen selkeästi keskeyttäneeksi merkitty kuljettaja tuloksissa.

Hockenheimissa 1996 Damon Hill voitti, Jean Alesi oli toinen ja Jacques Villeneuve oli kolmas.

Ferrarin Michael Schumacher oli neljäs katkaisten edes vähäksi aikaa Ferrarin epätoivon alhon jatkuvien keskeytysten osalta kilpailukykyisestä autosta puhuen.

McLarenin päivä oli melko hyvä ellei erinomainen jälleen kerran Hockenheimissa kun David Coulthard oli viides, mutta näihin aikoihin tai ihan vähän vieläkin tämän jälkeen Mika Häkkinen aloitti vuoden 1996 lopulle asti kestäneen kulissien takaisen enimmäkseen ja synkimmillään julkisemmankin mielensä pahoittamisen aikakauden kun sitä suorituskyvyn parantumista tallissa ei näkynyt suomalaisen uran ensivoittoa vasten tai parempaa aikaa ajatellen.

Turhauttavinta tosiaan oli se, että tietyin ehdoin McLaren alkoi jo todellakin olla kilpailukykyinen.

Suorituskyvyn todellista kattoa oli kuitenkin vaikea määrittää ja lisäksi vieläkin McLaren tarvitsi isompien huipputallien epäonnea venyäkseen pistepotteihin.

Ei toki ikinä enää vuoden 1995 malliin, mutta huonoimmillaan vieläkään ei paljoa siitä puuttunut.

Häkkisen mielipahaan saattoi sitä kyydittävänä tekijänä vaikuttaa myös Hockenheimin kisapäivän varhainen keskeytys vaihdelaatikkovikaan vähän paremman jakson jälkeen, mutta ongelmia toki oli kulisseissakin siitä eteenpäin.

Viimeinen pistemies oli Jordan-tallin Rubens Barrichello olemalla kuudes tallikaveri Martin Brundlen jäädessä pisteittä kymppitilalla.

Paalupaikkamies Damon Hill oli kuten myös kilpailun nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja, mutta pisimpään voitossa kiinni oli päivän todella epäonnisin nimi eli Benettonin Gerhard Berger jonka voitto meni moottoririkkoon kolme kierrosta ennen ruutulippua harmittavasti.

Berger keskeytti, mutta sai viimeisen mahdollisen sijan eli 13:sta lopputuloksiin.

Suomen Mika Salo jäi harmittavasti pisteittä sijalle yhdeksän.

Kilpailu oli myös lopullisen viimeinen Forti-tallillekin.

Etenkin kun autojen monokokit olivat vielä paikan päällä kuten kuljettajatkin, mutta moottoreita ei enää ollut autoihin.

Minardilla Giovanni Lavaggi ajoi tästä eteenpäin koko loppukauden Minardilla Giancarlo Fisichellan tai Tarso Marquesin sijaan eikä herättänyt luottamusta karsiutumisensa takia.
 
Viimeksi muokattu:

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1977
Sijainti
Vyborg
Mclarenilla oli sama tilanne silloin vähän niinkuin nytkin on.
Jolloin otettiin säännöllisesti pistesijoja ja muutamia palkintosijojakin hyvänä päivänä, mutta voittoihin ja mestaruustaisteluun ei Ollut asiaa.
Kun ero Williamsiin oli liian suuri, eikä auto ollut muutenkaan tarpeeksi kilpailukykyinen kärkeen asti.

Vaikka auto oli sinänsä parannus vuoden 95 floppi kalustoon nähden.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Unkarin Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 10.8.1986 Hungaroringin radalla ja sen voitti Nelson Piquet, Ayrton Senna oli toinen ja Nigel Mansell oli kolmas.

Ruotsin Stefan Johansson oli neljäs, Johnny Dumfries oli viides ja viimeinen päivän pistemies oli Martin Brundle, mutta eivät seiskapaikan Patrick Tambay ja kasipaikan Philippe Streiff viimeisistä pisteistä kukin olleet mitenkään äärettömän kaukana maalissa suhteellisin eroin tarkastellen.

Philippe Alliot ja Jonathan Palmer olivat ainoat muut maaliintulijat kilpailussa.

Suomen Keke Rosberg keskeytti jousituksen ja ripustuksen murheisiin kierroksella 34 ja tätä ennen McLarenin Alain Prost oli keskeyttänyt kierroksella 23 omassa 100:ssa Grand Prix-kilpailussaan juhlakisansa päätteeksi ulosajoon kolareineen.

Kilpailu oli ensimmäinen nk. Rautaesiripun mailla ajettu Grand Prix.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuoden 1991 Unkarin Grand Prixistä ja vuoden 1996 Unkarin Grand Prixistä Hungaroringin radalla kumpienkin ollessa ajettu siellä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta ja 25 vuotta.

Päivämäärät olivat 11.8.1991 ja 11.8.1996.

Molemmissa kilpailuissa riitti mielenkiintonsa.

Hungaroringissa 1991 Ayrton Senna voitti, Nigel Mansell oli toinen ja Riccardo Patrese oli kolmas.

Neljänneksi pääsi McLarenin Gerhard Berger hienon ajon myötä, Ferrarin Jean Alesi oli jossain määrin vielä tätäkin hienomman ja viihdyttävämmän ajon puolesta sen jälkeen kaikkiaan viides ja Leyton Housen pääosin onnetonta kautta siivitti edes hetkeksi parempaan päin Ivan Capelli olemalla kuudes ja viimeinen pistemies.

Tosin osin tuokin ainoa piste oli osin Jordanin Andrea de Cesariksen epäonnesta kiinni kisassa, mutta hyvä suoritus kuitenkin.

Suomen JJ Lehto keskeytti moottoririkkoon ja Mika Häkkinen oli vaikeuksien ja käytännön ohitusmahdottomuuden takia neljästoista.

Jordanin Bertrand Gachotille tämä oli viimeinen kisa Jordanille ja samalla hän siinä sitten sai ysipaikasta huolimatta kilpailun nopeimman kierroksen.

Hungaroringissa 1996 Jacques Villeneuve voitti, Damon Hill oli toinen ja Jean Alesi oli kolmas.

McLarenin Mika Häkkinen oli neljäs, Ligierin Olivier Panis oli viides ja viimeinen pistemies oli Jordan-tallin Rubens Barrichello olemalla kuudes.

Suomen Mika Salo keskeytti ja tallikaveri, Japanin Ukyo Katayama suoritti teknisistä auton vaurioista huolimatta kisassa ohitusnäytöksen vailla vertaansa jääden harmittavasti pisteittä seiskapaikalle toistaen vuoden 1993 kaltaisen ohitusnäytöksen kisaan toki tuolloista kymppipaikkaa ja yleisesti ottaen edes jotenkin paremman automallin turvin vuonna 1996 tuohon vuoteen verraten.

Minardilla Giovanni Lavaggi jatkoi edelleen loppukauden ajojaan Minardilla Giancarlo Fisichellan tai Tarso Marquesin sijaan ja tällä erää Lavaggi pääsi ajamaan itse kilpailussakin.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13781
Japanin Ukyo Katayama suoritti teknisistä auton vaurioista huolimatta kisassa ohitusnäytöksen vailla vertaansa jääden harmittavasti pisteittä seiskapaikalle toistaen vuoden 1993 kaltaisen ohitusnäytöksen kisaan toki tuolloista kymppipaikkaa ja yleisesti ottaen edes jotenkin paremman automallin turvin vuonna 1996 tuohon vuoteen verraten.
Mitä ohitusnäytöksiä Katayama Unkarissa teki 1993 ja 1996..?

Jep, arvaa mikä totta ja mikä fiktiota -kirjoituksia.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Itävallan Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 17.8.1986 Österreichringin radalla ja sen voitti Alain Prost, Michele Alboreto oli toinen ja Stefan Johansson oli kolmas.

Alan Jones oli neljäs, Patrick Tambay oli viides ja viimeinen päivän pistemies oli Christian Danner, mutta eivät johdosta korjauskäynnin takia viivästynyt seiskapaikan Gerhard Berger ja kasipaikan Huub Rothengather viimeisistä pisteistä kukin olleet mitenkään äärettömän kaukana maalissa suhteellisin eroin tarkastellen.

Rene Arnoux ja Piercarlo Ghinzani olivat ainoat muut maaliintulijat ajamalla kilpailussa sijoilla 10 ja 11.

Suomen Keke Rosberg keskeytti sähkövikaan kierroksella 47, mutta sai lopputuloksiin silti keskeytyksestä huolimatta sijan numero 9.

Paalupaikkamies, Benettonin Teo Fabi myös johti erittäin lyhyen aikaa kilpailussa ennen keskeytystään kierroksella 17.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuoden 1991 Belgian Grand Prixistä ja vuoden 1996 Belgian Grand Prixistä Spa-Francorchampsin radalla kumpienkin ollessa ajettu siellä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta ja 25 vuotta.

Päivämäärät olivat 25.8.1991 ja 25.8.1996.

Molemmissa kilpailuissa riitti mielenkiintonsa.

Spassa 1991 voitti Ayrton Senna, Gerhard Berger oli toinen ja Nelson Piquet oli kolmas päästen urallaan viimeisen kerran palkintokorokkeelle.

Neljänneksi pääsi Roberto Moreno viimeisessä Benetton-kisassaan ajettuaan myös kisan nopeimman kierroksen ja osin hetkeen pirteimmän ajonsa muutenkin, Riccardo Patrese oli viides ja Mark Blundell oli kuudes viimeisenä pistemiehenä Brabhamille tiimin osalta pitkästä aikaa.

Palkintomiehet tai jopa kisan voittaja olisi voinut olla myös toinen sillä Nigel Mansell, Jean Alesi ja Andrea de Cesaris keskeyttivät päivän vauhdikkaassa kilpailussa. Tosin näistä mainituista puhuen vain de Cesaris sai lopputuloksen maalissa olemalla 13:sta ja viimeinen keskeytyksestä huolimatta.

Suomalaisista puhuen JJ Lehdon päivä oli keskinkertainen kuten osin koko viikonloppukin ennen öljynpaineongelmiin keskeyttämistä ja Mika Häkkinen oli jossain määrin töin tuskin edes koko kilpailussakaan mukana lähtöruudun ollessa kolmanneksi viimeinen.

Häkkinen keskeytti moottorivian tärinästä ja paineiskun voimasta tulleeseen ulosajoon, mutta itse kisakaan ei silti ollut mitään liian hienoa ollut sitä ennenkään.

Häkkinen myös keskeytti ennen Lehtoa.

Moni kuljettaja herätti toki paljon puhetta läpi tuon viikonlopun, mutta eräs nuori saksalainen kuljettaja oli ylitse muiden läpi viikonlopun puheissa ja etenkin kun sitten hänet voitiinkin nähdä nuoren Jordan-testaajan Alessandro Alex Zanardin sijaan ajamassa uransa ensikisa.

Hän oli Michael Schumacher josta tuli ennen pitkää lopulta lajin suurnimi osin pahennusta, mutta ilman muuta toki ihailuakin herättäen.

Hänen ensiajonsa erikoista kyllä Jordanilla jäi lyhyeksi ja jäi sensaatiomaisesti viimeiseksi.

Tosin sitäkin sensaatiomaisempaa oli nähdä Schumacher Benettonilla jo seuraavassa kilpailussa Italian Monzassa!

Spassa 1996 Michael Schumacher voitti, Jacques Villeneuve oli toinen ja Mika Häkkinen oli kolmas.

Benettonin Jean Alesi oli neljäs, Williamsin Damon Hill oli viides ja viimeinen pistemies oli Benetton-tallin Gerhard Berger olemalla kuudes.

Turva-autokin kisassa nähtiin ensi kertaa sellaisena kesken kauden mukaan pakotettuna ensisijaisesti Mercedes-Benzin ollessa radalla huolimatta toki jaetusta roolista myös Renaultin kanssa. Tätä ennen kaudella turva-auto oli kyllä nähty Buenos Airesissa tuolloin tosin vielä yksinomaan Renaultin muodossa.

Safety Caria hyödyntäen osin Schumacher nousikin voittoon kuitaten Hungaroringin epäonnistumisen.

Suomen Mika Salo oli seitsemäs juurikin pisteiden ulkopuolella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Italian Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 7.9.1986 Monzan radalla ja sen voitti Nelson Piquet, Nigel Mansell oli toinen ja Stefan Johansson oli kolmas.

Suomen Keke Rosberg oli neljäs, Gerhard Berger oli viides ja viimeinen päivän pistemies oli Alan Jones,

Päivän murheellisin mies tuntui olevan paalupaikkamies kisan nopeimpana miehenä eli Benettonin Teo Fabi jonka unelmakisan romutti ensin auto-ongelmat lämmittelykierrokselle ja myöhemmin yleinen keskeytys päivän viimeisenä keskeyttäjänä rengasrikkoon.

Samoin kärsi myös eturivin toinen mies eli McLarenin Alain Prost, mutta Prost tosin hylättiin kisasta mustalla lipulla ja lipun noudattamishetkellä sitten keskeyttikin moottoririkkoon.

Tämä kilpailu oli paluukilpailu uuden AGS-tallin Ivan Capellille lajiin ja Alex Caffin uran ensikilpailu.

Capelli keskeytti rengasrikkoon ja Osella-tallin autolla ajanutta Caffia ei hyväksytty erikoista kyllä kilpailun lopputuloksiin viimeiselle sijalle 11 vain 6 kierrosta voittajaa eli Piquetia jäljessä olevana.

Kun tuomaristo jälleen menetteli yhtä erikoisella tavallaan kuten menetteli niin päivän viimeinen hyväksytty sija kymppipaikalla meni Martin Brundlelle.

Tämä oli enteellistä kyllä Rosbergin ja Jonesin uran viimeinen pisteajo.

Samalla tietenkin Suomeen ja Australiaan.

Seuraavan kerran F1:ssä pisteitä Suomeen tuli sitten samalla kertaa palkinnon kanssakin 28.4.1991 San Marinon Grand Prixistä Italian Imolasta 1991 JJ Lehdon ja Mika Häkkisen voimin.

Australiassa saatiin odottaa kiitos Gary Brabhamin ja David Brabhamin pisteettömyyden seuraavia F1-pisteitä aina 3.3.2002 Australian Grand Prixiin ja Melbourneen asti ja palkintoa vielä 22.5.2005 Monacon Grand Prixiin asti.

Molemmat Australiaan vei nimiinsä Mark Webber tai myös erittäin harvoin Alan Webber Juniorina tunnettu kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuoden 1991 Italian Grand Prixistä ja vuoden 1996 Italian Grand Prixistä Monzan radalla kumpienkin ollessa ajettu siellä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta ja 25 vuotta.

Päivämäärät olivat 8.9.1991 ja 8.9.1996.

Molemmissa kilpailuissa riitti mielenkiintonsa.

Monzassa 1991 voitti Nigel Mansell, Ayrton Senna oli toinen huolimatta paalupaikasta kisaan ja kisan nopeimmasta kierroksesta ja Alain Prost oli kolmas siten näillä näkymin kaiketi hilliten täpärästi potkujaan Ferrarilta vielä tuolloin tilanteen muuten ollessa jo valmiiksi hyvin huono.

Neljänneksi pääsi Gerhard Berger, Michael Schumacher melkoisen kohun kautta ensimmäisessä Benetton-kisassaan oli viides ja Nelson Piquet oli kuudes viimeisenä pistemiehenä Benettonille.

Tämä oli Piquetin 200:s kisa lajissa, mutta juhlakisan päättyminen nuoren Schumacherin taakse lietsoi jo valmiiksi suurta Benettonin kohua entisestään.

Harmittavasti pisteille ei päässyt kotikisassaan Jordanin Andrea de Cesaris hyvän ajon jälkeen hänen jäädessä seitsemänneksi.

Tässä kilpailussa nähtiin nuoren Jordan-testaajan Alessandro Alex Zanardin sijaan Roberto Moreno Benettonin leiristä siirrettynä ajamassa Jordanilla.

Siten uransa ensikisa kotiyleisön edessä tai muutenkin jäi harmittavasti Zanardilta vielä ajamatta.

Monzan kilpailussa Suomen JJ Lehto keskeytti ylikuumenemiseen ja Mika Häkkisen kisa oli Monzassa yhtä kidutusta kun puhtia uupui autosta, lähtöruutukin kisaan oli ollut toiseksi viimeinen ja maalissa Häkkinen oli 14:sta.

Monzassa 1996 Michael Schumacher voitti, Jean Alesi oli toinen ja Mika Häkkinen oli kolmas.

Jordanin Martin Brundle oli neljäs, Rubens Barrichello oli viides ja viimeinen pistemies oli Ligier-tallin Pedro Diniz olemalla kuudes.

Dinizin piste tuli olemaan lopulta Ligier-tallin viimeinen piste F1:ssä.

Pahennusta ennen kisaa, kisassa ja kisan jälkeen herättäneet rengasesteet tultiin poistamaan kisan kohuosumien jälkeen tuolloin seuraavaksi vuodeksi.

Paalupaikkamies Damon Hill keskeytti juurikin tuollaisen osuman seurauksena.

Tämä oli toinen ja viimeinen kerta vuonna 1996 milloin Williams-talli ei tulisi saamaan pisteitä molempien autojen ja kuljettajien osalta puhuen kun Jacques Villeneuve oli ollut Monzassa seitsemäs.

Edellisen kerran Monacossa Williams oli jäänyt täysin pisteittä.

Schumacher tosiaan voitti viimein ajaen itsensä tifosojen sydämiin mikäli epäilystä tätä ennen olisi ollutkin.

Yleisesti ottaen Schumin voitto viimein tunnustettiin laajasti sillä ensimmäinen Ferrari-voitto Barcelonassa oli perustunut sadekeliin ja Spassa voitto oli perustunut turva-auton tulemiseen radalle sopivassa tilanteessa.

Vähäisesti oli onnea mukana tässäkin Schumin voitossa siinä, että rengasesteen osumasta huolimatta hän ei keskeyttänyt vaan sai voittonsa ennen pitkää.

Lisäksi Schumi sai kisan nopeimman kierroksen nimiinsä.

Suomen Mika Salo keskeytti moottoririkkoon.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1977
Sijainti
Vyborg
Ja 30 vuotta myöhemmin suomalainen kuski ei vieläkään ole juhlinut voittoa Italian maaperällä.
Ellei lasketa tilastoihin Nicon suomalais kansalaisuuden perusteella otettua voittoa vuosimallia 2016 Monzan kisasta!
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Portugalin Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 21.9.1986 Estorilin radalla ja sen voitti Nigel Mansell, Alain Prost oli toinen ja Nelson Piquet oli kolmas.

Ayrton Senna oli neljäs, Michele Alboreto oli viides ja viimeinen päivän pistemies oli Ruotsin Stefan Johansson,

Senna lähti kisan paalupaikalta, mutta kisan nopein kierros ja voitto meni Mansellille. Senna olisi ollut toinen, mutta bensan loppuminen yhdessä kisa-ajan kanssa pudottivat hänet neljänneksi ja erikseen etäisyyden säännön perusteella sijoitus huonoimmillaan olisi voinut olla enintään seitsemäs.

Tosin Alboreto, Johansson ja seiskapaikan pisteetön mies eli Rene Arnoux eivät ehtineet ajaa tuomaristolle kelpoista määrää Sennan ohi pääsemiseen.

Sennan MM-kilpa vuodeksi 1986 näillä tuloksin oli ohi kun myöskään ylimääräistä kisaa eli jo ajat sitten peruttuja Hollannin tai Euroopan Grand Prixiä ei ajettu.

Niukkaakin niukemmat ne mahdollisuudet mestaruuteen olisivat olleet Sennan voitollakin tästä kilpailusta.

Suomen Keke Rosberg keskeytti sähkövikaan uransa viimeisessä Euroopan puolen Grand Prixissään. Tuohon kisan tulikin paikan päälle huomattavasti enemmän suomalaisia lehtimiehiä kuin tavallisesti Rosbergin ajan kisoihin oli tullut.

Rosbergin erikoisuus viikonlopulle Estoriliin oli kelta-valkoinen McLaren.

Tämä kilpailu oli viimeinen kilpailu uuden AGS-tallin Ivan Capellille lajiin kun seuraavaksi vuodeksi talli oli vaikeuksista huolimatta yleisesti ottaen parempana tunnettu March sen omalla paluullaan lajiin.

Capelli keskeytti vaihdelaatikkovikaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuoden 1991 Portugalin Grand Prixistä ja vuoden 1996 Portugalin Grand Prixistä Estorilin radalla kumpienkin ollessa ajettu siellä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta ja 25 vuotta.

Päivämäärät olivat 22.9.1991 ja 22.9.1996.

Molemmissa kilpailuissa riitti mielenkiintonsa joskin Estoriliin 1996 sitä oli tuntuvasti vähemmän viimeiseen kilpailuun sinne.

Estorilissa 1991 voitti paalupaikkamies Riccardo Patrese, Ayrton Senna oli toinen ja Jean Alesi oli kolmas.

Neljänneksi pääsi Minardin Pierluigi Martini, Nelson Piquet oli viides ja Michael Schumacher oli kuudes viimeisenä pistemiehenä Benettonille.

Harmittavasti pisteille ei päässyt Jordanin Andrea de Cesaris hyvän ajon jälkeen hänen jäädessä kasipaikalle ja Mauricio Gugelminin jäädessä Leyton Housella seitsemänneksi.

Tässä kilpailussa nähtiin nuoren Jordan-testaajan Alessandro Alex Zanardin sijaan vielä kerran Roberto Moreno Benettonin leiristä siirrettynä ajamassa Jordanilla.

Siten uransa ensikisa jäi vielä yhden kisan ajaksi odottamaan vuoroaan Zanardille.

Estorilin kilpailussa Suomen JJ Lehto keskeytti vaihdelaatikkovikaan ja Mika Häkkisen kisa oli Estorilissa jälleen yhtä kidutusta kun puhtia uupui autosta, lähtöruutukin kisaan oli nyt vihoviimeinen ja maalissa Häkkinen oli jälleen 14:sta.

Kisan toiseksi pettynein mies tuntui olevan Ivan Capelli kun kerrankin Leyton Housen auto kulki ja pisteajo jopa kenties palkinnolla kyyditettynä meni etusiipirikosta aiheutuneeseen keskeytykseen myös korjausten jälkeen.

Joskin Capelli sai viimeisen sijan eli 17:sta maalissa lopputuloksiin tästä huolimatta.

Kisan pettynein mies olikin sitten kisan nopeimman kierroksen ajanut ja yleisesti ottaen melko paljon johdossa ollut Nigel Mansell kun hänet liputettiin tallinsa virheen takia mustalla lipulla ulos kilpailusta sen sitten ollessa tietenkin hylkäys.

Estorilissa 1996 Jacques Villeneuve voitti, Damon Hill oli toinen ja Michael Schumacher oli kolmas.

Benettonin Jean Alesi oli neljäs, Eddie Irvine oli viides ja viimeinen pistemies oli Benetton-tallin Gerhard Berger olemalla kuudes.

Irvine ja Berger myös kolaroivat lopussa viimeisellä kierroksella jolloin pisteet vähänkin paremmalla onnella olisivat voineet ottaa Sauberin Heinz-Harald Frentzen ja Johnny Herbert jotka kuitenkin jäivät lopulta sijoille 7 ja 8 pisteittä.

Suomen Mika Salo oli 11:sta ja Mika Häkkinen keskeytti kolarivaurioon.

Tämä kilpailu oli viimeinen kerta jaetulla Renaultin ja Mercedes-Benzin yhteisellä turva-autojen toimituksen taipaleella tuolloin siinä, että Renault eli tässä tapauksessa Megane Coupe nähtiin tosiaan kunnolla mukana sellaisenaan viikonlopussa hallitsevasti ilman mahdollisia muita järjestäjien automerkkejä siihen paikkaan tulemaan parrasvaloihin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 30 vuotta Espanjan Grand Prixistä 1991.

Kilpailu ajettiin 29.9.1991 Barcelonassa ja sen voitti Nigel Mansell, Alain Prost oli toinen ja Riccardo Patrese oli kolmas.

Neljänneksi pääsi Ferrarin Jean Alesi, Ayrton Senna McLarenilla oli viides ja Benetton-tallin Michael Schumacher oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Uusi rata Espanjan kisaksi ja yleensäkin kulutti yllättävänkin vähän renkaita verrattuna edeltäjäänsä Jereziin ja näin tulisi tekemäänkin ainakin Goodyearin aikakauden päätökseen vuoteen 1998 saakka.

Siten varikkopysähdyksiä ei olisi välttämättä nähty kovin paljon, mutta sadekelissä ajettu tämän radan ensikilpailu vaikutti kuitenkin hieman siihen asiaan.

Harmittavasti Pirellin suurempaa rengastason olemusta ei Barcelonan radalla ehditty koskaan näkemään kun vuoden 1991 jälkeen se vetäytyi lajista.

Kulutus senkin valmistajan renkaita käyttäville talleille oli kuitenkin verraten menettelevä tai melko vähäinen silloisin näkymin tulevia vuosia ajatellen eli sillä olisi ollut merkitystä kisoihin jatkossakin mitä todennäköisimmin, mutta toki vähemmän kuin mitä Magny-Coursissa, Estorilissa tai Jerezissä.

Suomen JJ Lehto erittäin pitkästä aikaa eli käytännössä sitten jopa Montrealin kisan ajoi sen verran hyvää vauhtia läpi kisan, että paremmalla lähtöruudulla pisteet olisivat olleet todellisuutta ellei jopa ihan kaiken mennessä putkeen se kolmostilakin.

Hirveän lähellä ne pisteet tietyin ehdoin olivat toteutuneestikin kun JJ oli kasipaikalla maalissa edellään jälleen Leyton Housen seiskapaikan Mauricio Gugelmin ja Lehto kuten Gugelmin eivät niin äärettömän kaukana enää olleet Schumacherista tai Sennasta maalissa kun heillä oli ollut kisan aikana ulosajojakin hieman. Mika Häkkinen keskeytti kisasta puhuen ulosajoon.

Portugalin Pedro Chaves kieltäytyi ajamasta umpihuonoa Coloni-tallin autoa poistuen siten lajista ja tämä oli myös Colonin ollessa väliaikaisesti poissa lajista kokonaan viimeinen kilpailu AGS-tallille F1:ssä kun sen kuljettajat Fabrizio Barbazza ja Olivier Grouillard esikarsiutuivat.

Tämä oli viimein ensikisa nuorelle Jordan-testaajalle eli Alessandro Alex Zanardille ja hän olikin sitten heti yhdeksäs.

Barcelonassa 1991 tietyllä tapaa sattui suomalaisittain eräänlainen merkkipaalu tulemaan voimaan kun tämä oli Juha Jokisen osalta viimeinen hänen selostamansa F1-kilpailu.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Meksikon Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 12.10.1986 Mexico Cityn radalla ja sen voitti Gerhard Berger, Alain Prost oli toinen ja Ayrton Senna oli kolmas.

Nelson Piquet oli neljäs, Nigel Mansell oli viides ja viimeinen päivän pistemies oli Philippe Alliot,

Suomen Keke Rosberg keskeytti rengasrikkoon uransa toiseksi viimeisessä Grand Prixissään.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 25 vuotta Japanin Grand Prixistä 1996.

Kilpailu ajettiin 13.10.1996 Japanin Suzukassa ja sen voitti Damon Hill, Michael Schumacher oli toinen ja Suomen Mika Häkkinen oli kolmas.

Gerhard Berger oli hienosti myös Benettonilla neljäs.

Jordanin Martin Brundle oli lopulta hieman etukäteen uransa viimeiseksi jääneessä kilpailussaan viides ja Sauberin Heinz-Harald Frentzen oli ajostaan sijalla kuusi sen päätteeksi viimeisenä pistemiehenä.

Suomen Mika Salo keskeytti moottoririkkoon ja myös lopulta vuoden 1997 mietinnöistä huolimatta Minardille matkalla rahoineen olleen Giovanni Lavaggin ura päättyi 107 % säännön myötä karsiutumiseen tähän kilpailuun ja samoin myös Portugalin Pedro Lamyn sijalle 12 toiseksi viimeisenä miehenä kilpailussa ehtineenä.

Damon Hill voitti maailmanmestaruuden ja sen vielä erikseen varmisti Jacques Villeneuven eli tallikaverin keskeytys aiemmin kilpailussa.

Tämä oli jäähyväiskilpailu muun muassa McLarenin Marlboron puna-valkealle väritykselle ja täydellisen vapaille lajin rengasten seoslaatujen valitsemisen välille kun tämän jälkeen sitä ei ole lajissa ollut muuten kuin rajoitetusti viimeisen 24 vuoden ajan.

Tämä oli myös viimeinen kerta kun lajin hallitsevien turva-autojen eli tuolloin yhtä viimeistä kertaa pääosin Renaultin ja Mercedes-Benzin jaetulla yhteisellä turva-autojen toimituksen taipaleella tuolloin siinä, että niiden olemisesta sellaisenaan hallitsevia turva-autoja nähtiin myös järjestäjienkin turva-autoja median valokeilassa.

Kunnian sai Honda NSX.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 30 vuotta Japanin Grand Prixistä 1991.

Kilpailu ajettiin 20.10.1991 Suzukassa ja sen voitti Gerhard Berger, Ayrton Senna oli toinen ja Riccardo Patrese oli kolmas.

Neljänneksi pääsi Ferrarin Alain Prost viimeisessä Ferrari-kilpailussaan lopullisesti ennen potkujaan kun paikkaa hänen tilalle jo ennen Suzukaakin kyttäsivät niin Pierluigi Martini, Ivan Capelli ja Gianni Morbidelli joille kaikille vielä tuolloin sanottiin kiitos ei, Martin Brundle Brabhamilla oli viides ja Tyrrell-tallin Stefano Modena oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Capelli tosiaan vapautettiin jo ihan loppuvuodeksi Leyton Housen sopimuksestaankin osin kulisseissa olleen Ferrari/Dallara-sopimustilanteen vuoksi ja osin siksi kun Leyton Housen taloustilanne oli huonontunut todella äkkiä Suzukaan mennessä ja minkä vuoksi nuori Karl Wendlinger pääsi jo suunniteltua aiemmin eli vuoden 1992 sijaan jo tuolloin aloittamaan F1-uransa.

Tallikaveri Capellille perinteisempänä ja Wendlingerille lopulta kovin lyhytaikaisesti eli Mauricio Gugelmin oli kahdeksas kun Benettonin Nelson Piquet olikin sitten seitsemäs ja ensimmäinen pisteittä jäänyt kuljettaja.

Viikonloppuna silloin usea kuljettaja kolaroi ja pahiten Eric Bernard loukkaantuenkin tavalla mistä ura sellaisenaan jäi pilaantuneeksi joskin ilman muuta yksi palkinto tulisi ennen pitkää vuodeksi 1994 Hockenheimiin hänelle!

Japanin Naoki Hattori ajoi Colonilla vain esikarsiutuakseen ja kun AGS-talli oli sulkenut ovensa niin välillä Esikarsintaa sessiona hädin tuskin tunnuttiin tarvitsevan.

Silti se päätettiin ajaa kuten myös Adelaidessakin.

Nigel Mansell keskeytti yhdeksännellä kierroksella jolloin Ayrton Senna oli kolmatta ja viimeistä kertaa urallaan maailmanmestari.

Sennan traagisen elämän päättymisen tietäen tämä oli myös viimeinen mestaruus Brasiliaan ja on sitä edelleen sen 15 sekuntia huomioimatta vuonna 2008 Felipe Massalle.

Tosin tuolloin se meni osin Globo TV:n innon piikkiin, mutta joka tapauksessa mestaruus Brasiliaan jälleen jonain päivänä on kiistämättömästi suuri asia!

Suomen JJ Lehto keskeytti avauskierroksen kolariin ja Mika Häkkinen keskeytti moottoririkkoon neljännellä kierroksella eli alkuun päättyi heidän kisansa.

Jordanin Andrea de Cesaris keskeytti myös avauskierroksen kolariin kuten myös Lehto, Wendlinger ja Emanuele Pirro ja de Cesariksen tallikaveri Alessandro Alex Zanardi seitsemännellä kierroksella vaihdelaatikkovikaan eli Jordanille kisa oli poikkeuksellisen murheellinen sinänsä hyväksi osoittautunutta kautta vasten.

Tältä näytti näin tämän viestin päätteeksi TV3:n aamunavaus Suzukan 1991 osalta:

 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9335
Bertrand Gachot vapautui vankilasta Japanin GP-viikolla ja matkusti välittömästi Japaniin päästäkseen takaisin Jordanin rattiin. Se ei onnistunut, mutta asiat järjestyivät sitten sillä tavalla että hän otti loukkaantuneen Eric Bernardin paikan seuraavaan kisaan.

Naoki Hattorin autossa oli pientä sponsoritekstiä sivuponttoonin päällä melkoinen määrä. Coloni taisi nyhtää viimeisiä rahoja F1-toimintaan ennen kuin vetäytyi kauden päätteeksi.

 
Ylös