Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Vuoden 2011 ensimmäinen hyvä työ on tehty. Bussissa pari ULKOMAALAISTAUSTAISTA MIESTÄ panikoiden etsivät istumissijaa edessäni, kun itse siis tulin heidän perässään bussiin. Odottelin rauhassa, että saivat ruhonsa penkkeihin ja menin penkkiriviä kauemmaksi toiselle puolen istumaan. Samalla kun istuin, kuulin tömähdyksen ja heillä tippui lattialle jotain. ULKOMAALAISTAUSTAISELTA kaverilta tipahti tuolin välistä puhelin lattialle.

Kattelin toimiansa siinä sellaisen 10 sekuntia, että huomasiko hän tapahtunutta lainkaan, mutta ei. Siispä siirryin ja noukin puhelimen lattialta ja kysyin että ONKO TÄMÄ TEIDÄN PUHELIN, johon sain vastaukseksi hölmistyneitä pelonsekaisia tuijotuksia ja hiljaisuutta, joten jatkoin IS THIS YOURS? ja sitten katseensa kirkastui ja otti puhelimen ilomielin vastaan. Loppumatkan sainkin sitten tuijotella ULKOMAALAISTAUSTAISTEN MIESTEN valkoisia hampaita.

Hyvä mieli jäi!
 

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Enpäs tiennytkään, että Maikkarin Kiinan kirjeenvaihtaja on Jukka-Pekka Sarasteen pikkuveli.
 

Örfil

Guest
Pääsin kotiin, pissin takkaan ja kävin saunassa.

Eipä tässä muuta.:(
Taisi olla huono myyntipäivä, ei käyneet kumiankat kaupaksi...kuule, nyt voisi ihan säälistä ostaa sellaisen 12 pakkauksen niitä. Osoitteen tiedät, laita nyt hyvä mies huomenna tulemaan niin saat tän viikon myyntiraporttiin vielä.
 

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Täytyy sanoa, että vaikken tykkää hirveästi verojen maksamisesta, niin tällaiset kuukaudet on aika kivoja, jolloin joutuu maksamaan veroja enämpi kuin normaalisti sais bruttona. Enkä muista, että milloinkaan aiemmin olisi palkkalaskelma printattu kahdelle paperille.
 
Ylös