sammyosammy
Senior Citizen
Roopella jotenkin jänskä tapa lausua enkkua. Ihan hyvä esitys.
Roopella ei ollut jännä tapa. Roopella oli ei-suomalainen tapa. Loistavasti vedetty ja lausuttu.
Roopella jotenkin jänskä tapa lausua enkkua. Ihan hyvä esitys.
Mikäli yhtään olen tuon ohjelman idean oikein ymmärtänyt (eri tyylilajien laulajat laulaa eri musiikkigenrejen lauluja), niin tuntuu jotenkin oudolta tuo jo perinteinen *kierroksen "huonoin" tipahtaa pelistä pois* -tositeeveekuvio. Periaatteessa alkuvaiheessa voi pudota pois sellaisia laulajia, jotka olisivat vahvimmillaan jossain myöhemmin eteen tulevassa tyylilajissa. Eli ihan tuurista kiinni, kenelle sopii alkupään tyylit ja ketkä puolestaan ovat huonoimmillaan vasta myöhemmin, päästyään "säkällä" jatkoon alkuvaiheessa kun on sopinut piisit äänelleen/laulutavalleen. :doubtful:Anette tai Make tippuu. Veikkaan.
Ompa paskaa musiikkia toi Country.
Yhdysvaltalaiset voisivat olla hieman erimieltä tuon väitteen kanssa ja joissakin osavaltioissa tuollaisen kommentin sanominen saattaisi pahimmillaan olla hengenvaarallista.
Yhdysvaltalaiset voisivat olla hieman erimieltä tuon väitteen kanssa ja joissakin osavaltioissa tuollaisen kommentin sanominen saattaisi pahimmillaan olla hengenvaarallista.
Oisin halunnu nähä Maken vielä ensi viikolla. Miten olisi korkeat äänet lähteneet Markun suusta?
Nämä kappaleet kuullaan suorassa lähetyksessä:
Laura Voutilainen: I surrender - Rainbow
Arja Koriseva: Eagleheart - Stratovarius
Krista Siegfrids: Pour some sugar on me - Def Leppard
Roope Salminen: Ace of spades - Motörhead-
Waltteri Torikka: Still of the night - Whitesnake
Jarkko Ahola: The Unforgiven - Metallica
Olipas kautta linjan aika kovia vetoja tänään. Ja mielestäni ihan oikea artisti putosi.
Varmaan niin mutta oli Koris kuitenkin mun mielestä tän kisan suuria voittajia. Mä oon luullut sen kuolleen jo vuosia sitten mutta sieltä vaan unohduksen suosta hiihteli framille ja heittäytyi hienosti genressä kuin genressä.
Joku nuori nikkari kun tuottaisi Arjalle nyt levyllisen modernia iskelmäpoppia niin uusi tuleminen saattaisi olla hyvinkin selviö.