Taki Inoue

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
871
JJ Lehdon kirjoitelmasta innostuneena päätin tehdä nyt vuorostaan jutun F1-sirkuksen tuntemattomasta stunt-miehestä, Taki Inouesta.

Moniko muistaa vielä Taki Inouen? Häntä ei muisteta loistavista ajoitaidoistaan vaan muista erikoisista asioista.

Taki Inouella oli rutkasti kokemusta lähinnä Japanin formula-sarjoista ennen mahdollisuutta ajaa Simtekillä vetisessä Suzukassa 1994. Inoue keskusteli ajomahdollisuudesta Larroussen, Footworkin ja Lotuksenkin kanssa, mutta sai kuitenkin ostamalla paikan Suzukaan Simtekiltä. Hän selviytyi kisaan mukaan, joka on jo sinänsä hyvä saavutus. Kisassa hänen Simtek-uransa kuitenkin päättyi sateisessa Suzukassa varikkomuuriin.

Footwork (Arrows) kiinnostui Inouesta hänen lihavan rahapussinsa takia. Inoue sanoi maksaneensa tallipäällikkö Jackie Oliverille yli 4 miljoonaa euroa. Hänen kuukausilaskunsa oli siis 500 000 euroa.

Ja tämän Inoue rahallaan sai: 17 kilpailua, kaksi tulipaloa, kolme spinnausta, kaksi vaihdelaatikkorikkoa ja kaksi moottoririkkoa. Hän tuli viisi kertaa maaliin: kaksi kertaa kierroksella jääneenä ja kerran kolme kierrosta jääneenä. Nurburgringillä sähkövika iski autoon jo ennen starttia.

Vuodelle 1995 sattui myös kaksi eriskummallista tapausta. Lauantaiaamun harjoituksissa Monacossa Inoue spinnasi ja jäi autoon odottamaan kun hänen autoa hinattiin. Taki oli ottanut kypärän pois päästään, mutta laittoi sen takaisin päähänsä, koska häntä hävetti että oli hinattavana. Kypärän päähän laitto kenties pelasti hänen henkensä, koska kohta paikalle kiisi 80-luvun rallitähti Jean Ragnotti turva-auto Renault Cliolla. Clio nousi Inouen auton päälle ja osui Takin päähän niin lujaa, että tämän kypärästä lähti maali.

Toinen tapaus sattui Hungaroringillä. Inoue pysähtyi pienen tulipalon takia kisassa, ja yritti sammuttaa liekkejä, kun vauhdilla paikalle saapuva toimitsija-auto ajoi hänen päälleen.:eek!:
Taki selvisi jälleen säikähdyksellä.

Kun Footwork (tai Arrows) ei pystynyt takaamaan Takille seuraavalle kaudelle kaikkia kisoja, Taki teki sopimuksen Minardin kanssa. Kaksi tuntia ennen auton julkistamistilaisuutta kuitenkin tuli sponsoreiden kanssa ongelmia ja Taki jäi ilman F1-pestiä.

Inoue on ajellut F1-uransa päättymisen jälkeen GT-kisoja, mutta on sanonut että, tuntui kuin hänen elämänsä olisi päättynyt F1-uran jälkeen.

Ana
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Ihan hyvin kirjoitat, joskin ehkä hitusen syvemmällekin aiheeseen voisi mennä. Jos useammastakin kuskista vastaavanlaisia kertauksia teet, niin kannattaa yrittää keksiä jotain poikkeuksia uran kronologiseen läpikäymiseen, vaikka se miltei pakosti pohjana onkin. Pitemmissä jutuissa muodostuu varsin puuduttavaksi nimittäin se (tämä siis tuota JJ-juttua koskien enemmänkin) :). Jos joku nyt on niin tärähtänyt, että haluaa tietää enemmän Takin urasta, niin tämän lukeminen saattaa olla aiheellista.

Ja jos sulla on aikaa ja intoa formuloista kirjoittamiseen muutenkin, niin mulla saattaisi ehkä olla tekemistä ;)
 
Viimeksi muokattu:

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
871
Ja jos sulla on aikaa ja intoa formuloista kirjoittamiseen muutenkin, niin mulla saattaisi ehkä olla tekemistä ;) [/B][/QUOTE]

Kyllä innostusta riittäisi! :)
 

CaPtEeNi

Pedro Picapiedra
Liittynyt
11.1.1999
Viestit
2266
Sijainti
Absurdia
tommonen juttu oli F1 Racingissä

1995 vuosivideossa oli Inouen kommentti "Actually my driving is gettin better.." sitte näytettiin toistakymmentä Inouen pyörähdystä:D
 

DFiaA

I told you so
Liittynyt
7.2.2001
Viestit
14430
Aika eriskummalliset tapahtumat kerta kaikkiaan :eek:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Ayrton-Ana sanoi:
Vuodelle 1995 sattui myös kaksi eriskummallista tapausta. Lauantaiaamun harjoituksissa Monacossa Inoue spinnasi ja jäi autoon odottamaan kun hänen autoa hinattiin. Taki oli ottanut kypärän pois päästään, mutta laittoi sen takaisin päähänsä, koska häntä hävetti että oli hinattavana. Kypärän päähän laitto kenties pelasti hänen henkensä, koska kohta paikalle kiisi 80-luvun rallitähti Jean Ragnotti turva-auto Renault Cliolla. Clio nousi Inouen auton päälle ja osui Takin päähän niin lujaa, että tämän kypärästä lähti maali.
Muistan Monacon tapahtuman hieman toisin. Ragnotti törmäsi Inouen Arrowsin perään ja Inouen auto kaatui turvakaaren varaan keskelle rataa. Ragnottin auto ei tietääkseni noussut Inouen Arrowsin selkään. :rolleyes:

Jäljet kypärään tulivat vissiin asvaltista..

Kuvia Inouen kommelluksista:
Inoue Monacossa
Inoue Unkarissa

Ja vielä videota unkarista..
Inoue vs. toimitsija-auto Unkarissa
 

R.Rosset

Well-known member
Liittynyt
1.2.2006
Viestit
1048
Tällaiset tapaukset ovat yksi osatekijä siinä, miksi Formulat minua niin paljon kiehtoo. En siis tarkoita näitä Inouen auton alle jäämisiä, vaan uraa yleensä.
 

Freejack

Well-known member
Liittynyt
17.4.2006
Viestit
132
Lisää näitä, erittäin mukavaa luettavaa ja tervetulleita :ahem:
 
Ylös