Tallipaikat 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ja Grosjean ei kyllä mitenkään ole ruudukon heikoimpia kisakuskeja. Aika usein on Kimi löytänyt kisan aikana itsensä Grosjeanin takaa. Ja vaikka olisikin heikko, niin ei kai se mikään hyvä juttu ole? Kyllä huippukuski tarvitsee kovan kirittäjän, että saa kaiken itsestään irti.

Siitä olen samaa mieltä, että Grosjean ei missään nimessä ole heikoimpien kisakuskien joukossa. Parannus viime kauteen on selvä, toki parantamisen varaakin on, eri asia on mihin kyvyt lopulta riittävät..

Mutta sitä en ymmärrä, että toteat Kimin löytäneen itsensä aika usein Grossun takaa kisatilanteessa. Ihan mutulla ja kaikki kisat nähneenä voisin todeta, että ei pidä paikkaansa alkuunkaan ja näihin laskuihinhan ei tietenkään noteerata mitään varikkostoppien aikaisia sijoituksia.

Jos joku jaksaa, niin voisi tehdä jonkinlaisen tilaston. Mennee Kimille vähintään 70%, jopa yli luulisin. Ja se ei minusta ole "aika usein".
 
Mitä täällä ihmetellään Lotuksen ensikauden moottoria?? Sehän on tiedetty jo vaikka kuinka kauan että 2014 on vielä Renault, kyse on siitä jatkaako Renaultin kanssa kaudella 2015 -> vai vaihtaako eri valmistajaan. Ja jos jatkaa, niin tulisiko jookosta Renault vahvemmin tallin toimintaan mukaan, ja jo ehkä kaudelle 2014.
 
No Lotuksen pomo ei ainakaan vielä ole allekirjoittanut mootttorisopimusta---> http://grandprix247.com/2013/08/26/renault-factor-crucial-in-raikkonen-future-with-lotus/

"Asked, however, if any deal between Lotus and Renault for 2014 exists already, Lopez admitted: “Not yet. This is all part of the negotiation process. I think it will happen soon enough."
 
Oonko mä ihan hukassa? Mä olin aivan varma tästä ja nyt kun selailen nettiä niin en löydä mitään vahvistuksia mun harhoille. Renaultin sivuillakin puhutaan vaan Red Bullista ja Toro Rossosta, samoin virallisilla F1 sivuilla. Miten mä olin niin varma että ne juttelee vasta kaudesta 2015...
 
Sekotit mclaren-hondaan?
 
hi a good friend went to red bull to day to do some work. Guess who was there having a seat cast done. Mr Riccardo
-Brundlen twitteristä

Tosin eihän tuossa puhuta mitään Ricciardosta. :idea::p
 
Ehkä sielä mclarenilla vähän paljasteltiin liikaakin.

Kimi tuossa kesälomalla oli vissiin baarissa kännissä 'kavereille' vähän liikaa kertonut kun löyty suomesta niin varmoja lähteitä Ferrari-diilille. Saatto olla että se oli se esisopimus vasta. Luultavasti Santander on sittemmin korottanut panoksia ja pitää Räikköset ulkona Ferrarilta Alonso imperiumilta. Jäljelle jää sitten Lotus tai Mclaren valitettavasti.

Mclaren voisi olla houkutteleva sen Honda-diilin takia. Toisaalta Kimillä ei ole aikaa odotella. Kimi pyydelly Lotukselta, että sais samat koneet kun Red Bull. Maksaa lisää. Taitaa Lotuksen koneet olla huollettuja Red Bullin lohkoja.
 
Ihan sama miten käy, niin on kyllä ollut kutkuttavin hölmöläiskausi pitkään aikaan. Näiden kaikkien skenaarioiden jälkeen lopputulokseen ei kuitenkaan voi kuin pettyä :p
 
Kolmen vuoden soppari McLarenille voisi olla mielenkiintoinen Hondan palatessa 2015. Pereziä kyykyttämään. Jotenkin tuo spekuloitu Ferrarisopimus tuntuisi itsemurhalta, varsinkin jos Alonso on sieltä, tai vaikkei olisi niin ottaisi päähän katsella jos auto ei ole riittävän hyvä voittoihin. Mieluummin näkisin Buttonin haastavan Alonsoa tai kantavan hänen aisaansa Ferrarilla. Red Bull paikka lienee menee Ricciardolle kun kukaan nimekkäistä ei halua Vettelin kyykytettäväksi.
 
Ajanut kaksi kautta talon tallissa ja testannut Red Bulliakin, on jo ihan korkea aika ottaa Ricciarnondon mitat ylös istuinta varten.

No sehän selittääkin, kun ei ole oikein vakuuttanut ja Vergnekin ollut välissä nopeampi. Buemin mitoilla tehty penkki, ja RB tietää, että kierrosajasta lähtee sekunti pois oikealla istuimella. :o
 
Tilanne on sama kuin kuukausi sitten. Red Bull kiinnitti Ricciardon kuten useimmat sen jo aikoja sitten tiesi, Räikkönen jatkaa valitsemallaan linjalla ja joutuu katselemaan ensi kaudellakin kärkitallien perävaloja Lotuksella ellei koita vaikka tractor pullingia. Räikkönen ja Ferrari on Robertsonien kehittämä vipuvarsi Lotuksen suuntaan, kun heidän tarjous tuli RB:ltä bumerangina takaisin. Ferrarilla ymmärtävät pelin hengen eivätkä anna tämä yrityksen häiritä millään tavalla tätä kautta.

Hassua, että uskot Ricciardon tehneen sopimuksen Red bullin kanssa, mutta et usko että Räikkönen olisi tehnyt Ferrarin kanssa. Molemmista ollaan vastaavalla tavalla huhuiltu, mutta tallien johdon osalta kielletty sopimusten olemassa olo. Miten näet noissa eron, että toiseen uskot ja toiseen et?
 
Ricciardolla on jo sopimus Red Bullin kanssa ja on vaan lainassa ajelemassa Toro Rossolla. Lisäksi häneen on panostettu miljoonia ja hän on sopiva kakkoskuski. Räikkösen Ferrari sopimukseen en jaksa uskoa ihan vaan heidän yhteisen historian takia.
 
Ylös