Taloyhtiöiden ja naapurustojen tapahtumien ja sattumuksien jatko-osa

Heh.
Sukulaismies remonttifirmoineen pääsi tekemään paritaloyhtiön todella mittavaa saneerausta. Kuulostelin jo lähtöönsä, että nyt on melko massiivinen urakka tulossa suhteessa talojen arvoon. Ja niinhän se olikin. Rikkinäinen puhelin urakoitsijan, alihankkijoiden, isännöitsijän ja asunto-osakeyhtiön osakkaiden kesken oli toiminut niin hienosti, että yhtiö oli varautunut kevyeen julkisivuremonttiin kun taas remonttifirma uusi talojen seinät kokonaan. Eristeitä myöten.

Kolmen talon jälkeen peli sitten vihellettiin poikki. Urakkaan kokonaisuudessaan oli budjetoitu 300 000 euroa ja avoinna oleva lasku on kaksi miljoonaa. Seitsämälle talolle ei ehditty tehdä mitään, mutta toki pääsevät niidenkin asukit nauttimaan rikkinäisen puhelimen aikaansaannoksista.
Projektissa huseersnnut isännöitsijä ei kuulemma ole enää isännöitsijä.
:D :D :D

Taas yksi hyvä syy, miksi en asu yhtiömuotoisesti.
 
Lisäksi ehdottaisin kaikkiin osapuoliin vetoamista tilanteen ratkaisemiseksi.
 
Aivan kuin rakentaminen olisi aloitettu avoimella valtakirjalla tyyliin "maksoi mitä maksoi".
 
Miten hemmetissä kilpailutus, tarjouspyynnöt, sopimus yms on hoidettu kun noin pääsee käymään...

Aivan kuin rakentaminen olisi aloitettu avoimella valtakirjalla tyyliin "maksoi mitä maksoi".

Homma oli ilmeisesti aloitettu "kevyenä julkisivuremonttiina", mutta työn alettua oli löytynyt uutta korjattavaa jatkuvasti. Tässä kohtaa joku tai jotkut ovat ylittäneet valtuutuksensa ja homma on lähtenyt paisumaan lailla pullataikinan.
Veikkaisin selviteltävän käräjillä kuka tai ketkä ne olivat.
 
Naapuriportaikon rappuralliin on tällä viikolla kiinnitetty heippavaneri: "Älä kuseta koiraasi tähän. Tämä ei ole myöskään ison hädän paikka vaan metsä. Se on pienen matkan päässä."
Oispa piirretty kartta metsään oispa. Tiedä sitten onko tutkittu oliko varmasti hauvan pissaa.
 
Heh.
Sukulaismies remonttifirmoineen pääsi tekemään paritaloyhtiön todella mittavaa saneerausta. Kuulostelin jo lähtöönsä, että nyt on melko massiivinen urakka tulossa suhteessa talojen arvoon. Ja niinhän se olikin. Rikkinäinen puhelin urakoitsijan, alihankkijoiden, isännöitsijän ja asunto-osakeyhtiön osakkaiden kesken oli toiminut niin hienosti, että yhtiö oli varautunut kevyeen julkisivuremonttiin kun taas remonttifirma uusi talojen seinät kokonaan. Eristeitä myöten.

Kolmen talon jälkeen peli sitten vihellettiin poikki. Urakkaan kokonaisuudessaan oli budjetoitu 300 000 euroa ja avoinna oleva lasku on kaksi miljoonaa. Seitsämälle talolle ei ehditty tehdä mitään, mutta toki pääsevät niidenkin asukit nauttimaan rikkinäisen puhelimen aikaansaannoksista.
Projektissa huseersnnut isännöitsijä ei kuulemma ole enää isännöitsijä.

Homma oli ilmeisesti aloitettu "kevyenä julkisivuremonttiina", mutta työn alettua oli löytynyt uutta korjattavaa jatkuvasti. Tässä kohtaa joku tai jotkut ovat ylittäneet valtuutuksensa ja homma on lähtenyt paisumaan lailla pullataikinan.
Veikkaisin selviteltävän käräjillä kuka tai ketkä ne olivat.

Heh. Tosiammattilaiset vähän touhuaa!

Rumasti sanottuna saa olla aika vitun tyhmä isännöitsijä, jos hyväksyy noita kustannuksia aiheuttavia, urakkaan sisältymättömiä lisätöitä ilman hallituksen siunausta.
Voipi tulla henkilökohtaisesti suhteettoman kallis kakku, jos näin on menetelty.

Toinen mahdollisuus on, että hallitus on siunannut lisätyöt, mutta on samalla kävellyt yhtiökokouspäätöksen vahvistamien valtuuksiensa yli.
Jos yhtiökokous on antanut luvan tehdä julkkariremppaa 0,3 miljoonalla, ja se on saavutettu, olisi pitänyt pitää uusi yhtiökokous jossa haetaan uusi päätös laajemmasta ynnä kalliimmasta remontista - ja päättää sen rahoittamistavasta. Tai ylipäätään päättää siitä, että mitäs vittua nyt tehdään kun 1/20 urakasta on tehty ja rahat on jo loppu.

Nyt on ilmeisesti vain painettu kaasua kun tuo 0.3 miljoonaa on ylittynyt. Nyt se on ylittynyt jo 1,7 miljoonalla eurolla. Sille summalle yhtiö ei toimi maksajana, koska ei ole moisten rahojen käyttämisestä päättänyt.
Joku sen maksaa, tuskin kuitenkaan yhtiön osakkaat. Minä en ainakaan maksaisi.

Veikkaan hallitusta ja isännöitsijää.

Pieni mahdollisuus on myös, että valvoja olisi mokannut ja antanut urakoitsijalle tulikomentoja vailla valtuuksia. Siinä tapauksessa tulee valvojalle kalliiksi.

Joka tapauksessa asianosaisille ikävä juttu, ja osoittaa karusti, että ammattilaiset on paikkansa ansainneet.
Mutu-meiningillä ja lonkalta laukoen voi pärjätä jonkin aikaa tuurilla, mutta ei pitkässä juoksussa. Jossain kohtaa tulee joku koputtamaan oveen ja kysymään, että mitä vittua. Se on yleensä se hetki kun ilmeet viimeistään vakavoituu.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli tänään yhtiökokous ja annettiin hallitukselle valtuudet selvittää julkisivu- ja parvekeremontin kustannuksia. Ylimääräinen yk. sitten myöhemmin päättää asiasta. Tuli kokouksessa mieleen tuo ylläoleva juttu, mutta en viitsinyt vielä pelotella.
 
Taloyhtiössäni on tiistai-iltaisin yleinen saunavuoro klo 18. Kahdella yhtiössä asuvalla ukolla on tapana mennä sinne suurin piirtein heti kuudelta ja pistää ovi lukkoon perässään. Mulukut.

Lukon saa kuitenkin avattua ulkopuolelta, ja niin olenkin tehnyt ja saunomaan mennyt. Tulee siinä samalla kevyesti kuittailtua niille että ei se yleinen vuoro ihan tuota tarkoita.

Niin, ja taitaa olla vielä niin että kummallakaan ukolla ei ole omaa viikottaista asuntokohtaista saunavuoroa, sehän maksaisi 10 e/kk. Ja ainakin toinen on taloyhtiön hallituksessa, että pystyy varmaan vaikuttamaan siihenkin että yleisiä vuoroja ei lopeteta kokonaan.
 
Olisit kysynyt varovasti että joko teidän herkkä hetki meni, kun ovikin oli lukossa. Ja jatkanut, ei se mitään, se on ihan normaalia nykyään. En kerro kenellekkään.
 
Kämppä, jossa olen vuokralla, on myyty. Vuokrasuhde jatkuu, joten aika sama.
 
Ellei sitten käykin niin, että uusi omistaja on rahanahne kitupiikki, joka nostaa samantien vuokraasi 800:mälläsadalla eunukilla ja ajaa köyhän Flaavion vaivaistaloon hytisemään partoineen ja kadulle tappelemaan romanialaiskerjäläisten kanssa leivänkannikasta?
Onhan tuokin yksi skenaario, eikö vaan?
 
Ylös