Talvivaara - Suomen kadonnutta *kilpailukykyä* palauttamassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja burb
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Äsken radiossa kerrottiin mitä Pekka Perä oli sanonut, kun oli kuullut saasteiden tulvimisesta vesiin. Perä oli kuulemma lainannut Paavo Väyrystä sanoen: Voiko vitutukseen kuolla?!

Aha, sitä oli jo iltapäivälehdissäkin muutama minuutti sitten.
 
Äsken radiossa kerrottiin mitä Pekka Perä oli sanonut, kun oli kuullut saasteiden tulvimisesta vesiin. Perä oli kuulemma lainannut Paavo Väyrystä sanoen: Voiko vitutukseen kuolla?!

:o

En tiedä kuoleeko ne kalat vitutukseen vai myrkytykseen.
 
Vanhanenhan oli höpissyt että nyt ei saisi "pelotella" kaivosyhtiöitä pois Suomesta.
Juu ei, kyllähän täällä niitäkin kaivataan ja tarvitaan mutta tasan tarkkaan pitää tehdä niille sitten selväksi että Suomessa luonnon saastuttamisesta välinpitämättömyyden/voitontavoittelun takia rangaistaan äärimmäisen kovalla kädellä.
 
pitää tehdä niille sitten selväksi että Suomessa luonnon saastuttamisesta välinpitämättömyyden/voitontavoittelun takia rangaistaan äärimmäisen kovalla kädellä.

Maan tapojen mukaan kolme nenänakkia saastuttajalle ja valvova taho kantaa täyden poliittisen vastuun.
 
Mun käsittääkseni Talvivaarassa käytettävä menetelmä malmiainesten erotteluun on joksenkin vähän käytetty tuossa mittakaavassa. Siinähän käytetään jotain bakteereja, jotka sitten biologisesti irrottavat malmit kivestä. Tuon menetelmän takia sitten on niitä altaita paljon, ne ovat isoja ja niissä on paljon metalleja.
 
Kuparin kans sitä on kai maailmalla käytetty enämpiki, mutta nikkelin osalta vähempi.
 
Mun käsittääkseni Talvivaarassa käytettävä menetelmä malmiainesten erotteluun on joksenkin vähän käytetty tuossa mittakaavassa. Siinähän käytetään jotain bakteereja, jotka sitten biologisesti irrottavat malmit kivestä. Tuon menetelmän takia sitten on niitä altaita paljon, ne ovat isoja ja niissä on paljon metalleja.

Näin o.
Mutta ilmeisestikin altaat on tehty päin persettä.
 
Lieneeköhän tuota Talvivaaran onnettomuuden syytä enää tarkemmin tutkia, kun nyt tiedämme se johtuu ahneudesta, kapitalismista ja Pekka Perän vittumaisista ominaisuuksista. Unohtamatta keskusta-kokoomusmafiaa, joka on puuhastellut koko jutun.

Eiköhän jätetä yhtälöstä kokonaan pois sellaiset tarpeettomat tekijät kuin vaikkapa oliko allas turvallisuusmäärästen mukainen, saiko altaassa olla sen kalvon rikkonut pumppu tai tehtiinkö siellä suorittavassa päässä jotain mitä ei olisi saanut/pitänyt tehdä + monta muutakin seikkaa.

Jatketaan sitten siltä pohjalta, että patruunat on laitettu laitokseen ja valtio hoitaa homman kunnolla. Ja silloinhan ei varmasti mitään onnettomuuksia tapahtuisi, koska ne on hyvien puolella.
 
Pekka Perä oli puheessaan pyytänyt anteeksi 'mahdollista ympäristöhaittaa'. Saattaahan se olla mahdollista, että haittaa on tullut.
 
Oletko kokoomusnuori itsekin kun tunnut niin heidän kohtelustaan loukkaantuneen? Ainakin jatkuvasti ja teennäisesti tuot asiaa esille. Jos ei olis noin kömpelöä tuo niin voisi melkein luulla trollailuksi.

Lieneeköhän tuota Talvivaaran onnettomuuden syytä enää tarkemmin tutkia, kun nyt tiedämme se johtuu ahneudesta, kapitalismista ja Pekka Perän vittumaisista ominaisuuksista. Unohtamatta keskusta-kokoomusmafiaa, joka on puuhastellut koko jutun.

Kiitän selventävästä vastauksesta.
 
Vanhanenhan oli höpissyt että nyt ei saisi "pelotella" kaivosyhtiöitä pois Suomesta.
Juu ei, kyllähän täällä niitäkin kaivataan ja tarvitaan mutta tasan tarkkaan pitää tehdä niille sitten selväksi että Suomessa luonnon saastuttamisesta välinpitämättömyyden/voitontavoittelun takia rangaistaan äärimmäisen kovalla kädellä.

Näinhän tässä on käymässäkin. Yhtiö itse on ottanut vastuuta kiitettävästi. Uutiskuvissa maastossa pyörii miestä ja konetta niin paljon kuin tontille mahtuu. Yhtiö on luvannut hoitaa asiat katkeraan loppuun asti. Miksi? Koska on myös riistokapitalistin etu saada asiat toimimaan oikein. Ei sieltä muutoin tulovirtaa tule, ja sijoitetut rahat vain nollautuisivat.

Niinkin voisi olla, että yhtiö päättäisi ajaa itsensä konkurssiin. Paskojen siivous jäisi valtion kontolle.

En osaa ottaa kantaa Talvivaaran poliittiseen ulottuvuuten ja onko vehkeilty jne. Sen verran kuitenkin, että pidän liian yksioikoisena selityksenä ongelmille sitä, että alueelliset ympäristökeskukset ovat nyt ELY:n osia. ELY = Elinkeino, Liikenne ja Ympäristö. Jokainen osasto on yksin toimivaltainen substanssialueellaan. Myös Kainuun ELY:n ympäristöosasto olisi voinut keskeyttää toiminnot aivan omalla päätöksellään koska tahansa.

Sekin selitys, että valvontaviranomaisia on liian vähän, ja tästä ongelmat johtuvat, ei yksin riitä. Jos ollenkaan. Ei suomalaisessa yhteiskunnasssa voi lähteä siitä, etä vain totaalisessa viranomaisvalvonnasa syntyy kunnollista jälkeä.

Kunhan nyt tämä taistelu saadaan loppuun, on aika tutkia, mikä on mennyt pieleen ja miksi, ja oppia sitten tapahtuneesta. Joitain arvauksia esitän:

- Altaiden ja prosessien suunnittelussa on puutteita
- Vain yksi allas on vuotanut, miksi vain se?
- Altaita ei ole osattu suunnitella
- Altaita ei ole osattu rakentaa
- Kainuun ELY:llä ei ole riittänyt asiantuntemus arvioida suunnitelmia, eikä myöskään rakentamista. Miksi eivät pyytäneet apua?
 
Näin on, esimerkiksi Neuvostoliitossa ne ympäristöasiat osattiin hoitaa kunnolla.

Näin on: niitä ei vain yksinkertaisesti ollut. Jos joku kehtasi valittaa nenäverenvuodosta Nikelissä, siirrettiin perheineen aron toiseen päähän seuraavalle louhokselle :ahem:
 
Nyt pitää kaikkien kaivosten toiminta keskeyttää ja toimintaa saa jatkaa vasta, kun televisioryhmät ja juorulehtien kuvaajat pääsevät vapaasti kiertelemään kaivosalueilla milloin lystäävät ja jos perämettän Iisakin kaivoksen läheisestä purosta pullottama vesi on ruskeata, kaivos pitää lopettaa.
 
Menee vähän ohi aiheen, mutta kyllä se Valtio omistajana takaa onnistumisen. Silloin tehdään hommia kaikkien eteen ja sääntely sekä sen valvonta pelaa. Mainittakoon esimerkkinä finanssikriisissä ensimmäisenä keikahtaneet Fannie ja Freddie tai Saksan liittovaltioiden pankit, joita suojellaksemme tuemme Kreikkaa avokätisesti.
 
Näin on: niitä ei vain yksinkertaisesti ollut. Jos joku kehtasi valittaa nenäverenvuodosta Nikelissä, siirrettiin perheineen aron toiseen päähän seuraavalle louhokselle :ahem:

Eiköhän suuri osa ollut pakkotöissä, reilu kymmenen vuotta riitti myös saksalaisia sotavankeja. Eipä noilta kummankaan ryhmän osalta tarvinnut paljon narinoista välittää.
 
Jari Tervo sanoi Uutisvuodossa osuvasti, että kannattaako helvetin vaarallista tavaraa säilyttää muovipussissa.

Tuo nyt on aivan liian aikaista tuomitsemista, koska vielä ei ole tiedossa onko tullut vahinkoja ja mistä ne johtuu. Perusongelmahan lienee siinä, että on olemassa sääntöjä ja määräyksiä, joita pitäisi noudattaa. Tuo asia taas poikii ylisuuren ja pöhöttyneen virkamieskunnan, jotka kuten kaikki hyvin tiedämme ovat lahjottavissa ja muutenkin ylisuurine palkkoineen syövät rahaa investoinneista ja työllistämisestä sekä kasvattavat valtion menoja. Sinänsä tuo lahjontakin on ongelma vain siksi, että se on kielletty, eikä ole osa normaalia hyväksyttyä liikemiestapaa, kuten monissa edistyneimmissä maissa.

Onneksi edellinen porvarihallitus sai aikaan muiden hyvien tekojensa ohella tämän ympäristöreformin ja Suomen aurinkoisen tulevaisuuden takaavaan kaivoslain. Homma vaan jäi harmittavasti puolitiehen perussuomalaisten yllättävän nousun takia ja jouduttiin turvautumaan demareihin, mutta eiköhän Suomen viisaat porvarillisesti ajattelevat tahot vielä äänestä uudelleen tämän unelmakoalition valtaan ja he pääsevät saattamaan loppuun projektinsa.
 
Eiköhän suuri osa ollut pakkotöissä, reilu kymmenen vuotta riitti myös saksalaisia sotavankeja. Eipä noilta kummankaan ryhmän osalta tarvinnut paljon narinoista välittää.

Wikipedia:

Rakennustöiden päällikkönä toimi insinöörimajuri B.I.Tsvelodub ja niihin osallistui:

Heinäkuussa 1951 1888 vankia
Joulukuussa 1951 5162 vankia
Tammikuussa 1952 5105 vankia
Tammikuussa 1953 5318 vankia
Toukokuussa 1953 1573 vankia
 
Ylös