Saunassa? Minä muistan kuusi kaljaa kusematta juoneeni, mutta eipä tuota niin tule vahdattua.Yks kaveri joi laatikon kaljaa kertaakaan kusematta. Kumpihan on kovempi veto?
Kävellessäni portaita pitkin, oikea polveni naksuu erikoisesti ja on ollut naksunut jo vuoden ajan. Pitääkö minun mennä polvileukkaukseen?:frown:
Saunassa? Minä muistan kuusi kaljaa kusematta juoneeni, mutta eipä tuota niin tule vahdattua.
Minä juoksen vasta ensi viikolla :thumbfh:
Taitaa exäkin olla siellä.:
Kannattaa varmuuden vuoksi leikata koko polvi irti. Eipähän naksu enää.
Juu, tehdään näin.
Vittu nyt oikeasti, portaissa minulla oikeassa polvessa naksuu mutta ei alaspäin tai millään muulla tavalla ja vaiva ilmenee ainoastaan portaissa kävellessä.
Siellä voi joku kierukka olla säpäleinä tai hieman murtunut ta sitten sulla on vaan kireät reisilihakset. Venyttelee etu- ja takareiden lihaksia. Se voi auttaa. Jos lihakset ovat päässeet jumiutumaan ja lyhentymään niin ne voi vetää polven huonoon asentoon ja se naksuu. Erityisesti lyhentynyt etureiden lihas voi aiheuttaa portaita noustessa naksumista.
Ihan normaalia ettei jokaisessa jutussa naksu tai rutise, koska polvi on hieman eri asennoissa eri juttuja tehdessä ja voimat kohdistuu eri tavalla. Sinänsä tilanne on ihan OK, jos ei ole kipua ja liikeradat on OK.
edit.
Etureiden venytys.
![]()
Ota kuvan mukainen asento. Hae venytys työntämällä lantiota eteenpäin. Älä vie selkää hypekstensioon vaan pidä se suorana. Venytä noin 20 sekuntin ajan. Sitten jännitä lihasta noin 50% teholla 10 sekuntin ajan pyrkien suoristamaan sen. Pidä kuitenkin koko ajan kädellä kiinni jalasta. Rentouta lihas. Hae venytys uudestaan ja venytä 20 sekuntin ajan. Toista sama vielä 2-3 kertaa.
Oliko jossain Idols-otsikko? Sitä vaan tulin sanomaan, että tuo Idolsin taustabändi on ihan perseestä verrattuna VoF:in vastaavaan.
Jos noin on, oon vieläkin hämmästyneempi huonosta työnjäljestä.Soittaako ne edes livenä? Mä oon kuvitellu, että musat tulis nauhalta ja ne vaan heiluu miten huvittaa siellä lavalla.
Jos noin on, oon vieläkin hämmästyneempi huonosta työnjäljestä.
Ei kai paistia, vaan raakana. Olikin vähän liian raaka tämä naakka. Ilme lopussa aika järkyttynyt.
Vaikka haukka tossa selvästi havitteli naakkapaistia niin laittasin naakalle penalttia hätävarjelun liioittelusta, kun nokki vielä maassa olevaa. Ois vaan lehahtanu heti pois paikalta.