Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol II

En olisi uskonut joutuvani selittämään äidilleni, 63, räpmusiikin eri nyansseista. Mutta niin vain kävi, kun kyseli, että ovatko Paleface ja Cheek molemmat sitä hiphopia vaikka kuulostavat vähän erilaisilta ja sanatkin on toisella kantaaottavat ja toisella ei.
No jopas.
 
No, ovatko?!
 
En olisi uskonut joutuvani selittämään äidilleni, 63, räpmusiikin eri nyansseista. No jopas.

Kunnolla aikuisiällä sitä vasta huomaakin että vanhemmat eivät ole olleet koskaan sellaisia kalkkiksia kuten teininä kuvitteli. Siitä eteenpäin parikymppisenä opiskelumaailmassa sitä ei vielä tajunnut, koska tarkoituksella piti etäisyyttä ja rakenti omaa maailmaansa. Kun on samalla viivalla elää oikeasti aikuisena, niin sitten sen hoksaa. Ja hoksaa samalla että eivät he myöskään jääneet sormet korvissa jumittamaan maailman ilmiöille keskittyen olemaan vain vanhempia. Ympäröivän yhteiskunnan tajuaminen on tärkeää.
 
Pomo ilmoitti että potkuja paketin kera ei tule.

Siis voi v***u!!!

Ihmisiä irtisanotaan oikealta ja vasemmalta ja sitten kun itse haluaa pois, ei pääse irti tästä paskalafkasta :wall:

Nyt alkaa aktiivinen töiden etsintä. Tänne paskalafkaan en jää.
Unelma-ammatti olis omenapuiden karsija Norjassa jossain vuonon rannalla.
Talvet lumen kolaajana samalla seudulla.

Toisaalta vois tehdä "forumit" eli ne vittuuntuu meikäläiseen ja laittaa pitkän bannin eli fudut. 6 kk ilman työvelvoitetta kuulostaa hyvältä :ahem:
Olen ollut +12 v talossa eli puoli vuotta on irtisanomisaika.

Tuossa yhden hemmon jussimaisesti jo suututin eilen, mutta itsepähän aloitti. Iskin heti vastapalloon ja kovaa. Eka tyyppi kenen kanssa tuli nokkapokka töissä viimeisen 20 v:n aikana.
 
Oho, ei tullut potkuja? Aiotko laistaa kaikesta hommasta ja vaikka sinulle käsketään tehdä sitä, teetkin jotain ihan muuta?

Älä sitten pyydä talon purkamis-yhtiöltä ihan tosissasi purkuryhmää, tulee kalliiksi.

Voisit vaikka kokeeksi tilata puunistutus/siirtokoneen työpaikkasi firman piikkiin ja silloin saat vaimollesi hienon laitteen.:ahem:
 
Oho, ei tullut potkuja? Aiotko laistaa kaikesta hommasta ja vaikka sinulle käsketään tehdä sitä, teetkin jotain ihan muuta?

En tee mitään. Nakitin kaikki hommat muille ja siitä tuli heti palautetta että miten voin tehdä näin.

Sanoin että helposti. EVVK enää tämä työ.

Toivoin että olisin voinut lähteä nätisti mutta se ei onnistu vaan pitää lähteä rähinän kera. Ei hyvä.
 
Huomasin toki kiinnostuksenne miehisiin suvunjatkamisvälineisiin.
 
Huomenta!

Ettäs on loputtoman pitkältä tuntuva viikko. Torstai vasta, vaikka voimat on jo ihan lopussa. *huoh*
 
Hittoloinen, oon hukannu yhden pussukan missä on eräänlainen adapteri, jota tarttisinkin juuri.
 
saakeli ei kuulosta vielä kovin vakavalta, ei edes kolme kertaa peräkkäin lausuttuna ja kertaalleen kompattuna, joten oletan, että markoj:llä menee ihan hyvin.
 
Oikean takarenkaan venttiili vuoti. Kävin liikkeessä korjauttamassa. Matka jatkuu.
 
Ylös