Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
Tiedoks siskot lähtee kahdestaan Bussilla ostoksille tänään syönnin jälkeen kuopioon![]()
Onko heillä vaadittavaa ajokorttia bussin kuljettamiseen?
Tiedoks siskot lähtee kahdestaan Bussilla ostoksille tänään syönnin jälkeen kuopioon![]()
Meikäläisen housujen taskuissa oli kerran pari nenäliinaa. Hiukan sain tulisehkoa kommenttia mussukalta vaikka olin jopa erikseen sanonut ettei niitä housuja vielä tarvitse pestä. Eikä auttanut yhtään Wager-tyylinen "Mitä sitä nyt moisesta pikkuasiasta meuhkaamaan!" -puolustautuminenkaan.Saa kysyä. Kuvassa on yksi niistä lukuisista mustista vaatteista, jotka olivat samaan aikaan pesukoneessa. Mukaan oli jostain syystä osunut 'pari' paperinenäliinaa tms. valkeita haituvia tuottavaa materiaa. En saa edes kenenkään syyksi, enkä ymmärrä, miten ne sinne joutuivat, koska vaatteissa ei ollut taskujakaan. :mad_old:
Jopas täällä on otettu tarkkaan käsittelyyn minun aurinkojuttuni. Haitannekko tuo mittää.
Meikäläisen housujen taskuissa oli kerran pari nenäliinaa. Hiukan sain tulisehkoa kommenttia mussukalta vaikka olin jopa erikseen sanonut ettei niitä housuja vielä tarvitse pestä. Eikä auttanut yhtään Wager-tyylinen "Mitä sitä nyt moisesta pikkuasiasta meuhkaamaan!" -puolustautuminenkaan.
Ymmärrän. Miten ne haituvat olivat osanneetkin mennä kaikkialle.
Sukissakin niitä oli sisä- ja ulkopinnassa.![]()
Pyörititkö rullajutulla pois?
Vai nypit pinsetillä?
Eräs martta kertoi vallan että huuhteluaine on keksitty pesukoneisiin. Vähentää kaikenlaista pampulakertymää huomattavasti.
Eräs blogini lukija ilmoitti kilpailuun minut Kingis-jäätelön kilpailuun, jossa on haussa Suomen suurisydämmisin. Enpä tiedä olenko tuota ansainnut, mutta olen kuitenkin jo kolmantena.
Käy siis äänestämässä niin voin voittaa 3000 euron stipendin! :ahem:
Finaali käynnissä, äkkiä äänestämään. :ahem:
Finaali käynnissä, äkkiä äänestämään. :ahem:
Pistin kanpamjam Twitteriin!''
Meinaat, että seuraajistasi kummankin kuuluisi äänestää?
Ei ole enää :wink:Siellä on jotkut pirun lentisjunnut sun edellä.Kuuden äänen ero vain!