Tosta puuttuu Nono (vai millä nimellä se sitten Suomessa tunnetaankaan) :thumbdown
Tosta puuttuu Nono (vai millä nimellä se sitten Suomessa tunnetaankaan) :thumbdown
Se on Suomessa Keke.
Kakattaa saatana. Lisäksi tuli eilen juotua kaljaa niin paljon että kääntyi humala vitutukseen ja väsymykseen! Sitä asti oon ollut uskossa, eikä ole kuoleman pelkoa.
Päivän aikana kylläkin selvisi että bitmapin raakadataan pääsee käsiksi. Joten sitä voi kosketella.
Loistavaa :thumbup:
Koskas pelailee?
Ehkis ens viikolla vois koittaa, toi polvi on vielä hieman epästabiili rauhallisissakin liikkeissä et sen kans joutuu oleen vähän tarkkana.
Olen valtavan pettynyt, että Albert Oil ei tehnyt perinteeksi muodostunutta F1-veikkaustaan. Siis sitä, missä arvaillaan kauden tapahtumia, Monacon voittajaa, ensimmäistä pois potkittua kuljettajaa ja kaikkea muuta tosi kivaa.
Oliskohan sillä ollut sitten kiirettä valitessaan Paavia, tai jotain.
"Haluatko nussia naapureita?" - kysyi tuo eräs mainos.
Tuli vähän yllättäen, mutta en noin niinku pääasiassa halua?
Se on kuulemma panemassa.
Paneminen on käsittääkseni ihan normaali osa paavinvalintaprosessia.