Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol IX

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Alatalon Mikkokin lie löysi jostain reikänauhaa tunnistavan aparaatin kun sai taannoin 1970-luvulta asti jäissä olleensa tutkintotyönsä maaliin.
Kandin otsikko "Musiikin murros 2000-luvulla CD:stä nettimaailmaan" viittaa vähän siihen, että ei onnistunut löytämään.
 
Uusien todisteiden valossa olen päätymässä johtopäätökseen, että
 
-Aasian tsunami
-Air Asian koneen mereen putoaminen
-Estonian uppoaminen
-Heinäluoman vaimon kuolema
-Frans Ferdinandin murha
-Mun henk.koht. mielipaha

Siinä vain pari listatakseni mitä Mikon musiikkin on saanut aikaan.

Erään kristillisdemokraattien poliitikon mukaan Heinäluoman vaimon kuolema oli Heinäluoman homomyönteisyyden syytä eli tässä on nyt kaksi versiota Heinäluoman vaimon kuoleman aiheuttajasta.
 
Erään kristillisdemokraattien poliitikon mukaan Heinäluoman vaimon kuolema oli Heinäluoman homomyönteisyyden syytä eli tässä on nyt kaksi versiota Heinäluoman vaimon kuoleman aiheuttajasta.

Kyseessä oli jyväskyläläinen ihminen, joten voidaan suoraan todeta hänet heikompaan ainekseen.
 
Junantuomat niitä pahimpia.

No mä tuossa just pohdiskelin eilen tapaamiani tyyppejä, että parhaimpia ainakin on siitä ympäryyskunnista tulleet.

Ei niissä mitään vikaa ole. Ihmiset on ihmisiä. Kukin omanlaisia.

Tuo junantuoma-termi on sellainen, mihin törmää moneen paikassa. Hangossa oli turhaa ottaa kantaa kirkon Jeesus-patsaan sijainnista, jollet ollut syntyperäinen hankolainen. Eikä minuakaan tänne 'hyväksytä' kuopiolaiseksi saati savolaiseksi, koska olen junantuoma.
 
Olisit kokeillut muutakin vuorovaikutusta kuin suoraa vittuilua.

:cool:
 
Hanko oli erittäin mielenkiintoisen efektiivisen kuntaveroprosentin ykkönen. Eihän tuo luku oikein kertonut muuta kuin, jotta köyhiä kuntalaisia sisältävässä kunnassa ei paljoa merkitystä itse veroäyrillä, kun ei niitä veroja kuitenkaan köyhälistön tarvitse maksa.
 
Mutta sen verran pitää omasta itsestään myöntää, että olen aika erakkoluonne ja tykkään olla itsekseni.

Mutta aika vaikea täällä on solmia kaverisuhteita. Vaikka on seuratouhuissa mukana yms. niin etäisiä on savolaiset.

Jos pohtii miten asiat oli Hangossa ja vaikka noita ulkolaisia pelaajia joukkueessa, niin luulen, että siellä on kuitenkin helpompi päästä 'jengiin sisään' kuin täällä.

Tai sitten se on vaan tuo Veskun mainitsema luonteenpiirre minussa joka ei kelpaa herkille savolaisille.:o
 
Im back. Ihan hyvää kuuluu. Eipä tässä muuta uskalla tähän hätään sanoa. :ahem:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös