Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol X

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sain eilen jännittävän kutsun kaveriltani. Kotikaupungin keskustan hotellista oli huone otettu ja kutsuna nyt istutaan pöytään jotenkin ns. "tosissaan".

Kaverini on viisikymppinen, toinen ukko hotellihuoneessa samaa ikää. Pari kertaa joskus nähnyt ruokaravintolaissa. Itse olen just neljäkymmentä täyttänyt. Tuntenut tuon toisen niin kauan ja elämänkeskusteluita käyty läpi et jotenkin tunnistaa neljän ja viidenkympin eron ihmiselossa. Siten siis pikkaisen aina kuunnellut kolleegaa lievästi arvovaltaisempaa miestä.

Hotellihuoneessa oli hienoa viskiä ja mukavaa keskustelua. Ryypättiin siinä. Samat ainekokonaisuudet aikoinaan opiskeltu yliopistossa niin kivasti juttu sujui. Pitkään mutta sitten alkoi juttu livetä johonkin vielä jännempään.

Hoksasin että se toinen ukko kuuntelee ja luotaa keskustelua. Jonkinlaisen salaseuran värväystoiminto oli menossa tajusin mielessäin. Samaa mieltä kaikki, niin. No ei.

Kai siinä oli viski noussut jo sen verran et sanoin tälle miehelle että kerro suoraan mitä haetaan. Ilmeisen turhautunut tyyppi ärähti sitten että vetäisin sinua turpaan jos et olisi noin skrode eli valmis antamaan takaisin.

Jännällä läksin tuohon hotellihuoneeseen kun ei tuommoinen kutsu ole mitenkään normaalielämää. Ihan vääränlaista tyyppiä nyt värvättiin ja tosiaan, mitä ajattelivatkaan, kun pelkkä värvääminen on netissä. Miten sitten olisi olleet salaisuudet? Ei kiinnosta sellaiset asiat kuten tiedon pimittäminen.
 
Itse odotin tarinan etenevän lailla Kaveri-lyhytelokuvan.

En tunnista tuota lyhytelokuvaa. Itsehäin nyt harmittaa kaikkein eniten elisessä se ja sen opetuksissa, että 1. en ottanut mahdollisuutta alkaa tappelemaan fyysisesti. 2. on opetettu malttiin ja noudattaa sitten toisten neuvoja. 3. muna puuttuu.
 
Pari kertaa forumille linkattu mustavalkoinen homoilupätkä. Laitan tähän linkin.
http://vimeo.com/24159985
 
Katsoin tuon pätkän ja aika hyvä lyhytfilmi sinänsä. Mut ei ollenkaan viski-illan ilmapiiriä kohdallain. Homoilua vastaan ei mulla mitään ole, mutta eipä silti kiinnosta millään muotoa. Minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoa kun ei koe toisia miehiä kohtaan, niin onko nyt saatana vähemmistössä sitten. Varmaan menisi paremmin kaikki jos olis edes bisse, mutta kun ei, niin hävettää tavallaan joo. Keski-ikäisen heteromiehen mediaseksikkyys on nolla. Kulttuuri on kuitenkin siten että itseään pitää markkinoida kokoajan. Heikkoa.Ei ole mikään ihme että vanhat ukot alkavat perustelemaan salaseuroja ihan toiseen suuntaan.
 
Sain eilen jännittävän kutsun kaveriltani. Kotikaupungin keskustan hotellista oli huone otettu ja kutsuna nyt istutaan pöytään jotenkin ns. "tosissaan".

Kaverini on viisikymppinen, toinen ukko hotellihuoneessa samaa ikää. Pari kertaa joskus nähnyt ruokaravintolaissa. Itse olen just neljäkymmentä täyttänyt. Tuntenut tuon toisen niin kauan ja elämänkeskusteluita käyty läpi et jotenkin tunnistaa neljän ja viidenkympin eron ihmiselossa. Siten siis pikkaisen aina kuunnellut kolleegaa lievästi arvovaltaisempaa miestä.

Hotellihuoneessa oli hienoa viskiä ja mukavaa keskustelua. Ryypättiin siinä. Samat ainekokonaisuudet aikoinaan opiskeltu yliopistossa niin kivasti juttu sujui. Pitkään mutta sitten alkoi juttu livetä johonkin vielä jännempään.

Hoksasin että se toinen ukko kuuntelee ja luotaa keskustelua. Jonkinlaisen salaseuran värväystoiminto oli menossa tajusin mielessäin. Samaa mieltä kaikki, niin. No ei.

Kai siinä oli viski noussut jo sen verran et sanoin tälle miehelle että kerro suoraan mitä haetaan. Ilmeisen turhautunut tyyppi ärähti sitten että vetäisin sinua turpaan jos et olisi noin skrode eli valmis antamaan takaisin.

Jännällä läksin tuohon hotellihuoneeseen kun ei tuommoinen kutsu ole mitenkään normaalielämää. Ihan vääränlaista tyyppiä nyt värvättiin ja tosiaan, mitä ajattelivatkaan, kun pelkkä värvääminen on netissä. Miten sitten olisi olleet salaisuudet? Ei kiinnosta sellaiset asiat kuten tiedon pimittäminen.

Hieno seikkailu. Jänskättelin koko ajan mitä käy. Vieläkin oon jännän äärellä.
 
Lisätietoa ei ole. Pelkkää arvailua vain. Tietoa varsinkaan ei ole mistään sellaisista asiosta mitä normivirkamiehellä ei olisi. En todellakaan ole mikään muuri tms. salaisuuksien kätkijä. Se mitä tiedän on ihan julkisesti haettavaa dataa.

Toinen näistä tyypeistä oli entinen esimieheni. Tuo toinen saman alan henkilö hänkin.

Lievää ahdistumista ja pohtimista tuo viskittely sai aikaan kumminkin. Kun on tapana suuttua aika nopeasti ja sen jälkeen täysin hylätä ajatuksien vastavuoroisuus, niin en kyllä saanut ymmärtää mikä se värvääminen oikein oli.

Joku erikoistunut viskikerho, tai sitten jotakin ihan täyttä poliittista (venäjä)paskaa.
 
Kyllä toi nyt haiskahtaa munakerholta.
 
Viittaskohan noiden Troyn tapaamien ukkojen puheet pätkääkään homohinttigayhomohommiin?

Jännä tapaus näin luettuna. Joko joku laittomuus tai vapaamuurarius tms. on ehkä taustalla. Niin tai sitten ihan vaan isot hepit ry värväsi jne.
 
Kuokkalan kankikerho? Ristonmaan Reilunkokoiset ry? Lohikosken yhdistetty Lerssi- ja kassiklubi?
 
Kerroin varmana tietona David Lee Rothin olleen Kissin laulaja. Onneksi tätä ei kysytty Visiksessä.
 
Oli miten oli harmiini. Älypuhelin jättää jälkensä missä ikinä liikkuu. Toisen jäljen jättänyt tälle forumille. Epävarma ja sen sellainen kun on noin oudon kokemuksen jälkeen, niin datan levittäminen helpottaa mieltä.
 
NO KYSYKÖ ne sulta esim. seksuaalisuudesta. Siis kiertäen tai kaartaen lähestyivätkö sellaisia puheenaiheita, jotka saattaisi mennä lopulta jotenkin sänkykamarin puolelle.

Jos kyse ei ole tuosta yo. asiasta. Eikä esim. jostain vapaamuurariusjutusta, niin siinä tapauksessa voisi ehkä olla piirun verran huolestunut. Vähän kyllä ihmetyttää se miksi tyyppi hermostui sun kysymyksestäsi "mennä suoraan asiaan".
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös