Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol XI

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt lätkäsen windows kympin asentuun uudemmille koneille yhtäaikaa. Voipi olla että pari päivää pysyttelen siis poissa täältä. :tongue:

En ole vielä asentanut kuin yhdelle koneelle himassa, aika kivuttomasti tuo meni, lukuunottamatta sitä, että automaattinen asennus kaatui taustalla aina virheeseen (mahdollisesti antivirussofta syynä), sain kuin houkuteltua asentumaan. Kaikki toimii niinkuin ennenkin, itse asennukseen meni ehkä puolisen tuntia, en tosin istunut vieressä ottamassa aikaa, joten voi heittää jonkin verran suuntaan tahi toiseen.
 
Suomi24:ssa oli jopa järkevän ja pohditun oloista tarinaa asuinpaikkakunnan asioista kaiken homottelun ja tissijuttujen välissä.

Lopun alkua, sano.
 
Ei kiirettä.

Mutta pakaaseja tullee olemaan vähemmän kuin yhdessäkään aiemmassa muutossa kunhan aika on koittava. Ei nyt ihan JayR:n mittakaavassa, mutta pauttiarallaa kaikki vuosien aikana tarpeettomaksi osoittautunut pois.

Tavoitteena toimittaa enemmän kamaa kierrätykseen kuin uuteen huusholliin.
 
Eiku oikeesti. Antakaa rahaa, mun tulevalla lapsella on ongelma jota ei voi hoitaa ja tarvin rahaa sen hoitamiseen.
100 000€ vois riittää, laitanko tilinumeron johon voi siirtää?

Tämä jäähylle johtanut viesti on monin tavoin typeryydessään hauska. Hahmo esiintyy 15 vuotiaana tyttönä, mikä voi pitää paikkansa tai olla pitämättäkin, lisäksi hahmo on kertonut omaavansa erinäisiä oppimisvaikeuksia, tämä kirjoitusten perusteella taas pitää todennäköisesti paikkansa.

Hahmo kertoo yks'kaks yllättäen olevansa raskaana ja tulevalla lapsella olevan ongelma, jota ei voi hoitaa, mutta tarvitsee rahaa sen hoitamiseksi. Tuo lause kumoaa jo itse itsensä, jos ongelmaa ei voi hoitaa, sitä ei voi hoitaa, eikä siinä raha sitten auta. Oikeastaan ainoa ongelma minkä rahalla voi hoitaa on rahattomuus, mutta enpä koko ikänäni ole tuntenut yhden ainoa varakasta sikiötä.

Lisäksi tuo rahapyyntö paljastaa täydellisen tietämättömyyden suomalaisesta terveyden- ja sairaudenhoidosta sekä neuvolatoiminnasta ja siitä asiakkaille aihuetuvista kustannuksista.

Tuossa kerjuuviestissä tietysti pyydetään noin alkuun sataa tonnia, mikä tietysti on keskivertoforumistille pikkusumma ja siksi tietysti oli hyvä lähteä tuolta tasolta liikkeelle. Jos heti alkuun olisi pyytänyt vaikkapa miljoonaa, niin onnistumisen mahdollisuudet olisivat toki olleet heikommat ja rahaa lähettäviä forumisteja olisi ollut ehkä vain kolme, ehkä neljä.
 
Nyt lätkäsen windows kympin asentuun uudemmille koneille yhtäaikaa. Voipi olla että pari päivää pysyttelen siis poissa täältä. :tongue:
Siis pystyykö tuon Windowssin ladata ja asentaa ilmaiseksi Microsoftin nettisivulta? Luulisi, että haluavat veloittaa jotain 50-100€ :confused:
 
Siis pystyykö tuon Windowssin ladata ja asentaa ilmaiseksi Microsoftin nettisivulta? Luulisi, että haluavat veloittaa jotain 50-100€ :confused:

Päivitys Windows seiskasta ja kasista (mukanalukien tietysti 8.1) kymppiin on ilmainen vuoden ajan. Tarkoittaa siis sitä, että puhdas asennus ei ole ilmainen (ainakaan ilman kikkailuja, mikä taas tekisi versiosta enemmän tai vähemmän laittoman), paitsi jos olet ko. koneen jo kertaalleen päivittänyt laillisesti kymppiin, minkä jälkeen voit asentaa samalle koneelle puhtaankin asennuksen.

Vuosi tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että vuoden aikana suoritettu päivitys säilyy jatkossakin ilmaisena, mutta sen jälkeen tehty päivitys ei enää ole ilmainen, ainakaan tämänhetkisen informaation mukaan.

Huomauautksena vielä, että jos koneellasi on päivitykseen soveltuva käyttöjärjestelmä, ei sun välttämättä tarvitse ladata sitä kymppiä mistään vaan se latautuu automaattisesti taustalla.

Enterprise-versiot eivät sitten muuten päivity.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä hyötyä tollasen päivittämisestä on?
 
Seiska taitaapi olla pöytäkoneessa, joten vois kattoo sitä päivitystä. Liikuteltavassa yhä Xp.
 
Se on kiva, ei kun siis ei ollenkaan kiva, kun suussa on ruokaa ja aivastaa.

Nimim. miten sitä on tuolla asti?
 
Se on kiva, ei kun siis ei ollenkaan kiva, kun suussa on ruokaa ja aivastaa.

Nimim. miten sitä on tuolla asti?

Yhellä Korhosella oli sama tilanne kerran. Oli vaan ruoan sijasta siitin suussa ja aivastuksen sijaan koki siemensyöksyn. Mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.
 
Joni kaapannut Fägiksen tunnarit?:doubtful::doubtful:

Äfäföfnfönfnföffföff aaa krebaa sidulonkkuu jeba jee jee hesan stadi laatutason kampaamomuijii föfnöfnfföföööndödöddööö!

Mitä vihjaat vanhuspappa vaikka et uskalla poustata omaa naama kuvaasi??!
 
Tämän kesän saldoa
20 kiloa mustikkaa
20 kiloa mansikkaa
5 kiloa vadelmia
2,5 kiloa punaherukkaa.

Pakastin alkaa olla aika täynnä, mutta yllättävän hyvin on jenkkimallinen vetänyt.

Vielä olisi tarkoitus pakastella on 12,5-15 kiloa vadelmia/karviaisia/punaherukuota/mustaherukoita. Sitten varmaan ei pakastimeen mahdu enää. Jospa ensimmäistä kertaa riittäisi marjat jouluun asti.
 
Ai pahus, nyt on oltsulla marjapolitiikka kohdillaan :ahem:

Stana, omassa taloudessa pakastin jonne mahtuu n. 20 pientä pakastusrasiaa :(
 
Ylös