Bännin sai.
Tiiänmää mutta aivan turhasta niin mukavia postauksia oli. Hamilton fani oli joten alan epäillä että hän joutui rasismin kohteeksi:mad_old:. Vois sitä naurun määrää kun loki postauksia
Bännin sai.
Bännin sai.
Oliskohan hänellä ollut tehoputki sitten paikallaan?![]()
Lumilautailuohjelmaahan Litovaara on tehnyt vuosia. En ollut edes huomannut, että hän on jossain Ennätystehtaassa.Todellakin! Täysin luonnotonta puhetta ja kasvonliikkeetkin tuntuu menevän ihan oman elämänsä mukaan. Lisäksi kyselee noilta kilpailijoilta niin outoja asioita, että minulle katsojanakin tulee epämukava olo.
Taitaa olla aika keltanokka alalla tämä kyseinen heebo, kehittymiselle tilaa ainakin olis.
Anoppikokelas tuossa minulle päivitteli, koskahan hänen tyttärensä pahin murrosikä menee ohitse.
Olinkohan minäkin ihan kamala samanikäisenä, eli kolmisen vuotta sitten...![]()
Google Chromella kirjoittelen. Jännää.
Minäkin <3
Hamilton fani oli joten alan epäillä että hän joutui rasismin kohteeksi:mad_old:.
Junaliput hain, enää kaksi viikkoa tätä masentavaa harmautta ja sitten takaisin Ivaloon jouluksi![]()
Google Chromella kirjoittelen. Jännää.
Sama täällä myös. Siirryin käyttämään kun Firefox ei suostunut (eikä suostu) aukaisemaan nettiä. Eikä silleen kiinnosta ruveta selvittelemään, että mikä on vialla kun kerran Google Chromellakin homma hoituu.Minäkin <3
Eipä kiinnosta Google Incille lähetellä tietojani. :thumbfh: Firefoxilla mennään.
Google Chrome ja Opera 2 parasta selainta.