Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Sauna alkaa olla saunojaa vailla.

*menee saunaan*

Tuosta tulee mieleen, kun muutama vuosi sitten olin Mietoisissa rallia katsomassa ja samalla kalliolla oli viereisen talon isäntä, joka oli laittanut saunan lämpiämään. Eipä mennyt kuin puoli tuntia niin muutamankymmenen metrin päässä olleesta saunasta kuului terävä sihaus. Rallituristit olivat tuumanneet, että sauna on saunojia vailla. Isännän suusta pääsi iso PERKELE ja lähti rivakkaa juoksua kohti saunaansa. Pojat sai aika löylytyksen. Eivät sentään munasillaan joutuneet tiluksilta poistumaan. Rallikatselijoiden maine sai pahan kolhun :nope:
 
Vittu että kyllästyttää tää vouhkaaminen radioissa ja lehdissä kun on taas superjättilottopotti. Mä en nyt oikein tajua, että kun on superjättipotti niin ihmiset lottoa tuplasti normaalia enemmän vaikka suuri osa lottoajista pitää pottia liian suurena yhdelle ihmiselle. No, 2-3 osaan jaettuna toi ois ihan sopiva siivu.
 
Jeh, milli sulle, milli Samille ja 5,2 mulle.:ahem:

Eikö se noin mene politiikkopiireissä?:o;)
 
Missäs välissä sä oot kepun jäsenkirjan ehtiny hankkia? ...ei kun kyllähän tuo onkin piia-nooran yhtälöstä eli kokoomuksen voittoennuste.
 
Vittu että kyllästyttää tää vouhkaaminen radioissa ja lehdissä kun on taas superjättilottopotti. Mä en nyt oikein tajua, että kun on superjättipotti niin ihmiset lottoa tuplasti normaalia enemmän vaikka suuri osa lottoajista pitää pottia liian suurena yhdelle ihmiselle. No, 2-3 osaan jaettuna toi ois ihan sopiva siivu.
Tuollaisista jättipoteista meuhkaaminen on markkinointia, lisäksi nuo tuottavat Veikkauskselle paljon paremmin kuin ns. normaali kierros.

Mun mielestä taas voisi Lotosta ihan hyvin poistaa alimman voittoluokan ja siirtää sen voitto-osuuden kahteen tai kolmeen ylimpään. Ei varmaan kukaan lottoa voittaakseen viisi tai kymmenen euroa.

Kyllä jo sata tuhatta varmaan parantaa lähes kaikkien taloudellista asemaa ihan mukavasti, mutta loton perusajatus on myydä unelmaa taloudellisesti huolettomasta tulevaisuudesta.
 
Vittu että kyllästyttää tää vouhkaaminen radioissa ja lehdissä kun on taas superjättilottopotti. Mä en nyt oikein tajua, että kun on superjättipotti niin ihmiset lottoa tuplasti normaalia enemmän vaikka suuri osa lottoajista pitää pottia liian suurena yhdelle ihmiselle. No, 2-3 osaan jaettuna toi ois ihan sopiva siivu.
Niin ja aina se loton päävoitto on iso summa rahaa köyhälle. Samapa tuo onko se 3 vai 7 miljoonaa. Mä en ole koskaan lotonnut. En varmaan sais aikaseks kuluttaa tollasia miljoonia. Makaisivat pankkitilillä.
 
Tuli sitten rankkua. 2 päivää ilman pleikkaria. Jätti kaikki vehkeet auki kun ryntäs mun mukaan. Pakkasi kyllä näppärästi tavarat mukaan viikonlopun ajaksi.

Varasukat otti taskuun.:rolleyes:

Aika kuuli kaveri. Mä huusin nuppi punasena sille ja jätkä totes että anteeksi. Ja rupes nukkumaan. Siis eilen autossa. Hyvin nukkui Hankoon asti.:rolleyes:
 
Kiitos Balthazarille, kun mainitsi jossain musatoikissa Leonard Cohenin. Oon jostain syystä jättänyt hahmon liki täysin huomiotta, vaikka tokihan musiikkiaan olen kuullut.
 
Vaimo teki eilen illallisen valmiiksi ja odotti mua saapuvaksi ajoissa, mutta eilinen kisa meni aikataulullisesti niin tappiin että olin kotona vasta n. 1.5h odotetun illallisajan jälkeen.

Siippa on varsin kärsivällinen ja ymmärtäväinen ihminen, mutta eilen jostain syystä ei ollut. Siksipä teen tänään meille inkkari-illallisen ja kaupanpäälle Naan-leivät täytteellä :ahem: Kunhan nyt tuosta töistä kotiutuu. Eiköhän siitä lepy, aion myös hymyillä ystävällisesti koko illallisen ajan ;)
 
:) -rapoa odotellessa.
 
Ylös