Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Iski tässä mieleen, onkohan Dominic heittänyt lusikan nurkkaan vai onko sillä saanti päällä kun ei ole kirjoittanut kokonaiseen kolmeen päivään ainoatakaan viestiä foorumille?
Ei lie ole ollut näin pitkään hiljaa ikinä.
 
Se lomailee.

Olutta ryystää varmaan nytkin, mikäli se sai sen Frankfurtin (vai mikälie) bussikartan printattu ja löysi baariin :thumbup:
 
Veikkaan Formulanomia.

Minä kun luulin, jotta tässä tarkoitettiin tuota toista. Mutta peesataan
icon14.gif
:mad:
 
Meni eileen vähä myöhälle, sain ajettua viimesen paalikuorman yöllä n.kello 2, onneksi on tänään rokulipäivä.
Nyt täytyy odotaa viikonlopun yli että tulee poutaa, niin saa taas sitte ruveta ajahan.
 
Join eilen ensimmäistä kertaa eläessäni energiajuomaa ja kofeiinipitoista juomaa ensimmäistä kertaa pariin vuoteen (kahvia en ole vielä koskaan maistanut).

Kyllä nuo juomat tuntuvat tekevän ihmeitä; pari yötä putkeen joutunut valvomaan ja sitten olisi pitänyt vielä pysyä tolpilla ja tehdä jotain aivotoimintaakin vaativaa..ja keposeen onnistui kaikki :)
 
Ylös