Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Kehitä sitä jotenkin, ettei tarvitse sulkea. Mainosta enemmän, niin kun jo eilen sanoin. Keksi uusia juttuja, jotka vetävät käyttäjiä. Ei kannata luovuttaa, jos tuollaisen forumin on jaksanut kasata, ja sitä ylläpitää.
Niin kai sitten, vaikka olen mainostanut kaikkialla jolla voin
Kauankos se on ollut auki?

Lauataista.
 

Diagonaalilla. Hiihtoniilona selvennän. Aikoinaan hiihdettiin vain perinteistä. Sitten kehittyi luistelutyyli ollen alkusynty ylipitkienmatkojen hiihdossa. Varsin nopeasti alettiin kaikissa kisoissa hiihtää joko vapaalla = luistelu = skeittityylillä tai perinteisellä. Perinteistä tyyliä kutsuttiin alkuvaiheessa diagonaaliksi, joskus kutsutaan edelleen.
 
Oli muuten eka kerta, kun kuulin perinteistä kutsuttavan noin.

Asiaan voi toki vaikuttaa muutama henkilökohtainen ominaisuuteni. Ikä ja hiihdosta kiinnostumattomuus nyt ainakin.
 
Diagonaalilla. Hiihtoniilona selvennän. Aikoinaan hiihdettiin vain perinteistä. Sitten kehittyi luistelutyyli ollen alkusynty ylipitkienmatkojen hiihdossa. Varsin nopeasti alettiin kaikissa kisoissa hiihtää joko vapaalla = luistelu = skeittityylillä tai perinteisellä. Perinteistä tyyliä kutsuttiin alkuvaiheessa diagonaaliksi, joskus kutsutaan edelleen.

Eiköhän urheilufoorumin perustaja tälläiset asiat tiedä.
 
Ei voi edellyttää, että jokainen tuntisi kaikki esihistorian muinaistapahtumat.
 
Kehitä sitä jotenkin, ettei tarvitse sulkea. Mainosta enemmän, niin kun jo eilen sanoin. Keksi uusia juttuja, jotka vetävät käyttäjiä. Ei kannata luovuttaa, jos tuollaisen forumin on jaksanut kasata, ja sitä ylläpitää.

Kauankos se on ollut auki?

Niin kai sitten, vaikka olen mainostanut kaikkialla jolla voin


Lauataista.

Siis mitä ihmettä sä odotat? Jos forumi on ollut auki muutaman päivän, niin eipä siltä suuria kävijämääriä voi vielä odottaa, Jos nopeasti haluat suuret kävijämäärät, sun täytyy käyttää jokunen kymppitonni mainontaan.

F1-forum on ollut pystyssä yli kymmenen vuotta ja jäseniä on 7,689, joista aktiivisia: 640
 
Ylös