Tänne kaikki merkityksettömät keikkailmoitukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FW08
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toleranssisiipeä muuten kiinnostanee, että keikalla pidettiin hiljainen hetki itsellenikin sangen tutun Riihimäen Levyn & Kasetin muistoksi. Martikainen ei saanut peiteltyä tuohtumustaan siitä, että Riihimäeltä ei enää saa ostettua äänitteitä oikeastaan mistään.

Oli kyllä varsin osaavat myyjät tuossa kaupassa. Paikallisilla on lukuisa määrä tarinoita Harrin osaamisesta ja tietämyksestä. "Ei tarvinnut kun vähän kappaleen alkua hyräillä, niin Harri iski levyn kouraan." Niinhän se aika lailla menikin. Ja mitä ei ollut, niin sai tilaamalla. Ja sitä tietoa löytyi ihan käsittämättömän laajasti. Jostain punk-bändin omakustannevinyylistä suunnilleen johonkin 30-luvun jazziin.
Kyllähän tuo itseäkin korpesi, kun kauppa lopetettiin, mutta kyllä omatkin hankinnat siellä väheni radikaalisti netin ja kunnollisten nettikauppojen myötä. Ja warettamisen.
Sen lopettamisesta tosin on jo monta vuotta aikaa, mutta kyllä se edelleen ketuttaa että melkeinpä ainoa riksulainen "levykauppa" on Prisma, joka sekin kutistaa muutenkin huonoja valikoimiaan vähän väliä.
Cheekit ymv. löytyy ja sitten kasoittain vl-median kokoelmia, mutta siinä ne sitten onkin.
 
Oli kyllä varsin osaavat myyjät tuossa kaupassa. Paikallisilla on lukuisa määrä tarinoita Harrin osaamisesta ja tietämyksestä. "Ei tarvinnut kun vähän kappaleen alkua hyräillä, niin Harri iski levyn kouraan." Niinhän se aika lailla menikin. Ja mitä ei ollut, niin sai tilaamalla. Ja sitä tietoa löytyi ihan käsittämättömän laajasti. Jostain punk-bändin omakustannevinyylistä suunnilleen johonkin 30-luvun jazziin.

Siis Myllymäkihän lie kyseessä? Sama tyyppi piti vastaavaa kauppaa vastaavin asiakaspalvelutaidoin Hämeenlinnassa. Ja juonsi myös Radio Jannessa viikottain 'Levy-uutuudet'- ohjelmaa.
 
Siis Myllymäkihän lie kyseessä? Sama tyyppi piti vastaavaa kauppaa vastaavin asiakaspalvelutaidoin Hämeenlinnassa. Ja juonsi myös Radio Jannessa viikottain 'Levy-uutuudet'- ohjelmaa.

Enpä muista sukunimeään, mutta muistelisin hänen joskus kertoneen että Hämeenlinnassa ollut Levy ja kasetti olisi ollut eri puljua. En tosin näiden vuosien jälkeen mene varmaksi vannomaan, mutta näin muistelisin.
 
Minua pyydettiin eilen orkesteriin repimään kitaraa. Hitto kun ei tältä elämältä kaikkea ehdi.
 
Muaki kerran pyydettiin. Kieltäydyin koska en osaa soittaa. Ei kuulemma ois haitannu.
 
Timo Lassy Band & Joyce Elaine Yuille.
En varsinaisesti ole jatsi-ihmisiä, mutta kun nyt tarjoutui tilaisuus päästä konserttiin, niin mikä ettei. Ja tämähän olikin aivan svengaavaa menoa eikä jazzia ns. vaikeimmasta päästä. Joyce Elaine Yuille oli minulle aivan tuntematon tapaus tähän saakka, mutta ihastuin laulajattaren soundiin kovin.
 
Suht kohtapuoliin siirryn tuollaisen tapahtuman vaikutuspiiriin. Esiintyjinä Juice Normaali, Nykyaika ja Käet Täynnä
1%20keikkajuliste_zpsbxch4v3z.jpg
 
Kuvia perjantain keikalta.

Ensin Käet Täynnä:
Kaumlet%20Taumlynnauml_zpserbc3spg.jpg~original


sitten Nykyaika:
Nykyaika_zpsaqfeat5n.jpg~original


ja lopuksi Juice Normaali:
Juice%20Normaali_zpsihfkypcv.jpg~original
 
Luin otsikon väärin että tänne kaikki merkityksettömät kakkailmoitukset joten jätän tän tähän.
 
Tänään privakeikka. Kohtuullisen matkan päässä, aika aikainen aloitusaika joten kotonakin pitäisi olla reilusti ennen aamulehden jakajaa. Varsinkin kun lehti jaetaan seuraavan kerran maanantaiaamuna.
 
Ylös