Tapahtumia ja sattumuksia kevään 2017 sääilmiöissä. (Kevätsää 2017)

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Örfil

Guest
Pimeänä talvena miettii, millaista olisi olla jossain Espanjassa talvet.
Samaa mietettä jo kesälläkin.
Mikäs siinä, jos ei talviriennot tai -maisemat nappaa.

Omaan pirtaan sopisi parhaiten, jos voisi marraskuun rospuutto/välikuukauden olla jossain ulukumailla jatkamassa kesäkautta.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Kilpisjärvihän on melkein Ruåttia. Kuulemma lupsakka ja joviaali paikka roikuskella pää alassuin ja nauttia ympäröivästä maailmasta suoneen pumpattavien seerumien välityksellä.
 

Örfil

Guest
Jumaleisson mikä keli oli Mansessa. Satoi räntää ja rakeita Kalevassa, tuolla Suomen Siperiassa niin, että piti tovi autossa odotella, että pääsi xäxäxäll:ään parkkipaikalta suht kuivana sisälle.
Onneksi oli niin paljon räkkylää taskussa, ettei tuuli vienyt mennessään.
 

Örfil

Guest
Mitä tässä tapahtuu: aina kun käyn Kalevan kauppakeskuksessa, Alppu on Toijalassa :eek:
 

Saunatakki

Walk a Crooked Mile
Liittynyt
3.8.2014
Viestit
2013
Tänään on paistanut, satanut vettä ja rakeita sekä tuullut varsin navakasti. Nyt näyttää siltä, että kohta saattaa taas taivaalta tippua jotakin.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Tuntuu, että viime aikoina on tuullut epätavallisen usein pohjoisesta, kun vallitseva tuulen suunta Suomessa on lounaasta. Jos näin todellakin on, olis kiinnostavaa kuulla jonkun tuulen synnyn syy-seuraussuhteisiin perehtyneen teoria/valistunut arvaus mistä tuo käänne mahtaa johtua. Jos meteorologit ovat aiheesta tiedotusvälineissä puhuneet, multa se on jäänyt huomaamatta. En löytänyt mitään myöskään pikaisella googletuksella.

Vai olenko sittenkin ihan väärässä eikä tuossa nyt ole mitään poikkeuksellista?
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sulkukorkeapaine

Ilmastonmuutoksen vaikutuksista

https://www.theguardian.com/environment/2016/dec/19/arctic-ice-melt-already-affecting-weather-patterns-where-you-live-right-now

The jet stream forms a boundary between the cold north and the warmer south, but the lower temperature difference means the winds are now weaker. This means the jet stream meanders more, with big loops bringing warm air to the frozen north and cold air into warmer southern climes.
Furthermore, researchers say, the changes mean the loops can remain stuck over regions for weeks, rather than being blown westwards as in the past. This “blocking” effect means extreme events can unfold.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Täälläkin päästiin jo lähes kymmeneen asteeseen. Yöllä menee ilmeisesti kuitenkin viellä melkein nollaan.
Hoitomummelin pyykit kuivuivat päivällä ulkona. Ulkona tuulessa kuivuneenpPuhtaan pyykin raikas tuoksu! :thumbup:
 

Örfil

Guest
Suomi on pitkä maa. Se muistuu aina mieleen, kun tarkkailee Olgan säätietoja ja tuolta muun somen esim. hiihtojuttupuolen kuvia katsellessa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös