Tapahtumia ja sattumuksia syötävien asioiden ääressä (Syön parhaillaan, osa viisi)

Joulukinkunpaisto-toikkia ei tule, koska skippaan kaikki jouluruoat, pl. rosolli. Skippasin myös kaikki lahjat pl. lämmin käsipäivää vastaanottajalle (systerille ei kelvannut). Myöskään yhtään joulukoristetta tai kuusta ei ole pl. joulukukka. Yhtään joulukorttia en ole lähettänyt tänä vuonna.

Onpa ihanan vapauttavaa haistattaa pitkät koko roskalle.
 
Kotiruokapöydällä tällä hetkellä läppäri, nippu sekalaisia papereita sekä maljakossa neilikoita ja tulppaaneja. Kunhan vaimo pääsee vajaan kolmen tunnin päästä duunsísta, tähän ilmestyy syötävääkin.
 
Pääkaupunkiseudulta pois muuton jälkeen ulkona syömiseen on tullut vaihtoehtoja, mistä ei mitään tiennytkään ennen. Tänään sunnuntaibrunssi Sammatin Kievarissa. Oli kolmen kalan kalakeittoa ja vielä paneroitu turska pääruokana.
 
Itsellä olalle taputtelun paikka ollut Kannuksesta löytynyt Rauhala. Mainio lounaspaikka siellä päin liikkuessa.
 
Tuollaiset mestat kuten Sammatin Kievari tai Kannuksen Rauhala pitäis aina keksiä etukäteen jos lähtee kotimaanreissuun. Vieläkin sylettää ettei aikanaan löytynyt Ikaalisten aamukahvin ja Haukiputaan iltapalan väliltä kunnollista ruokapaikkaa.
 
Tuollaiset mestat kuten Sammatin Kievari tai Kannuksen Rauhala pitäis aina keksiä etukäteen jos lähtee kotimaanreissuun. Vieläkin sylettää ettei aikanaan löytynyt Ikaalisten aamukahvin ja Haukiputaan iltapalan väliltä kunnollista ruokapaikkaa.

Hommahan on ihan eri tasolla nykyään, kun mr Google kulkee mukana. Kirjoittaa 'lounas' ja paikkakunnan, niin pääsee heti jyvälle. Uran alussa oli vaikea löytää asiakasmyymälöitäkin ensimmäisellä kerralla, jollei käynyt puhelinkopissa katsomassa karttaa tai taksikopilla kysymässä tietä.

Himppasen helpottunut hommat siinä mielessä.:thumbup:
 
Vuohenjuustosalaattia majatalon terassilla. Aurinko paistaa pohjoisesta, lämpöä 27, tuulee, ja kukkapenkissa kasvaa kaktuksia.
Paikallinen viini (WO Prince Albert) sopii loistavasti tunnelmaan.
 
Ylös