Tapahtumia & sattumuksia taloyhtiössä/naapurustossa.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Huomasin dementiamummon näköisen vanhuksen seikkailevan aamutakissa naapurustossani. Kävin viemässä konpostit astiaan ja jäin rapulleni seuraamaan tilannetta. Katselin Hänen touhujaan etäältä viitisen minuuttia miettien, että pitäisiköhän sitä mennä jututtamaan. Jotain roskia se keräili ja kuljetteli roska-astiaan, sekä välillä kyräili koululasten suuntaan. Vähän vilahti paljasta säärtäkin helman lepattaessa tuulessa. Välillä pidin ääniä ja kolistelin testatakseni harmaatukan kuuloa, mutta Hän ei kiinnittänyt minuun huomiota. Jätin tilanteen sikseen, kun rouva lähti köpöttelemään päämäärätietosin askelin kohti rappua, minkä lisäksi noista em. koululaisista sellainen ärsyttävän oloinen pikkutyttö meni porukkansa kanssa jotain höpöttämään sille. Tai siis ei se varmaan ole vielä ärsyttävä se tyttö, mutta tuollaisesta asioihin kärkkäästi puuttuvasta ja laumanjohtajasta kasvaa luultavasti v-mäinen kälättäjäakka.

Uudestaan pihamaalle tullessani mummo oli hävinnyt. Luultavasti paloiteltuna metsikössä.
 
Joku helvetin kova ääni kuului, 10min päästä uudestaan. Savupiippu näytti olleen paikallaan, eikä pihalla näkynyt kaatuneita puita.
 
Perusta porvari kuule omakotitoikki, äläkä änkeä tänne taloyhtiökurjien joukkoon leveilemään mitä kartano-kiinteistö-tiluksillasi sattuu ja tapahtuu. :frank:

:D Kovasta äänestä tuli mieleen, että joskus pari vuotta sitten oli edellä ajanut pakettiauto, mikä sitten varmaan painoi kaasua pohjaan, niin pamahti sen verran kova ääni Naantalin tietunnelissa, että minulla loppui viittomakielen käyttö kaverin kanssa siihen paikkaan ja etsin mahdollista häiriötä. Sitten havaitsin pakun takaikkunassa hymyileviä kasvoja. Josko Kouvolla kävi samat tyypit pakunsa kanssa?
 
Täällä yhtä kerrosta alempana olevassa asunnossa on remontti meneillään ja sen kyllä kuulee, koska kyseisessä asunnossa on jo monen päivän ajan porattu reikiä seiniin ja sen aiheuttama meteli on niin jumalattoman kovaa, että ei edes meinaa omia ajatuksiaan kuulla ja televisiosta on turha edes kuvitella kuulevansa ääntä poraamisen ollessa meneillään.

Jos joku yrittäisi tällä hetkellä soittaa minulle päivällä en varmasti edes kuulisi puhelimen soimista metelin takia ja vaikka kuulisin en todellakaan kuulisi lainkaan soittajan puhetta ja tämä siitäkin huolimatta, että minä en edes asu suoraan remontoitavan asunnon yläpuolella.
 
Jos joku yrittäisi tällä hetkellä soittaa minulle päivällä en varmasti edes kuulisi puhelimen soimista metelin takia.

No tuo selittääkin sen, ettet vastannut, kun yritin soittaa sulle päivällä puhelimitse mutta ilmeisestikään et sitten kuullut soittoani, kun yritin soittaa sinulle päivemmällä eli noin kello viisi.
 
Jännä. Päivä oltiin poissa ja kadulla aloitettu valokuidun vetäminen, spreijattu oli myös meidän pihalle kulkureitti. En kylläkään ole ollut liittymässä moisiin, kun pyytäneet hirmuisia liittymismaksuja (ja ihan hyvin tuolla mokkulanetilläkin nähnyt por..formulastreameja). Vois varmaan sitten kysellä lisää kunhan kaapelin vetäneet, että antavatko nettikaapelin vetämisen ilmaiseksi vai vetävätkö rullalle.
 
Jospa ne vetää sen valmiiksi siihen tontille, että on helpompi tehdä kytkentä sitten myöhemmin kun haluat liittyä. Hinta tietysti siinäkin vaiheessa sen oloinen, kuin pitäisi repiä koko katu auki.
 
Ne spreijaukset ei välttämättä ole siellä näyttämässä tulevan valokuidun paikkaa vaan siellä jo olevien kaapelien. Siis esim. tässä menee sähkö, älkää katkasko kaivellessanne.
 
Kait ne kaukolämmön letkuja nytkähdellen merkanneet sitten. En tosin keksi miksi pelkäisivät kaivavansa vahingossa 8m kadulta tonttini puolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt oli nimittäin kiusallisin tilanne pitkään aikaan.

Pelailin tässä kaikessa rauhassa vapaapäivän ratoksi pleikkarilla jedipeliä, kotietatterin volumet melko kovalla. Ovikello sitten soi ja minähän meinasin jo, että siellä on joku valittamassa melusta.

Vaan mitäpä vielä! Siellä oli asunnon omistaja jota en ole koskaan tavannut, pyytämässä mekäläistä taloyhtiön glögitilaisuuteen kerhohuoneeseen. Olinhan minäkin se ilmoituksen nähnyt, eikä käynyt edes etäisesti mielessäni sinne mennä. Mutta nyt kun ovelta haettiin niin olihan se mentävä.

Vuokranantaja itse oli oikein sympaattinen ja mukava henkilö. Mutta ai herranjumala kun joudut istumaan kuuden itsellesi tuikutuntemattoman ihmisen kanssa kertakäyttömuki täynnä glögiä tilanteessa jossa sinulla ei ole muille mitään sanottavaa eikä muiden sanottavat kiinnosta sinua, niin onhan siinä sellanen meno, että töttöröö ja tättärää.

Tuskanhiki ja tekohymy olivat tapahtuman kantavat teemat. Silmälasitkin piti ottaa pois päästä kun huurtuivat hikoilusta.
 
Naaratti :D
 
Nuo 'joustavat' kertakäyttömukit täynnä kuumaa juotavaa ovat oikein hemmetin mukavia käsiteltäviä. Onneksi seurasi oli parempaa. :thumbup:
 
Ehkäpä se oli vaan semmoinen kerran elämässä -tilaisuus.
Itsehän join eräissä sporttiporukan päättäjäisissä hiljattain glögiä pahvimukillisen. Ihan hyvää, vaikken ole koskaan "tykännyt glögistä".
 
Kyllähn minä vähän siinä mumisin Didier Pironin kaudesta 1993 Pirellin pitkäjyväisillä Niki Laudaa vastaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös