Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Tuossa lähikaupassakin tuntuu vartija pyörivän aina välillä. Yleensä seisoo viimeisen kassan takavasemmalla. Välillä siirtelee ostoskoreja kassoilta sisäänkäynnille ja tietysti juttelee mukavia kassaneideille. Joskus tulee sellanen ajatus, varsinkin jos on ruipelon näköinen vartija, että tekis mieli alkaa painimaan sen kanssa ihan yllättäen. Olis varmaan sillekin työpäivään piristystä.

Tuo entinen työkaverini oli jo aiemmin portsarin hommia tehnyt. Sellaista huhua liikkui, että sen ollessa portsarina oli kerran baarissa tullut tappelu, mutta portsari olikin kadonnut johonkin. Toiset asiakkaat oli tappeluun menneet väliin ja tarjoilija soittanut poliisille, portsari tuli vasta sen jälkeen paikalle, oli kuulemma ollu just vessassa tapahtumien aikaan. Että kyllä ne jotkut tykkää vaan siitä seisoskelusta eivätkä painipiritystä vaadi.
 
Minulla on joskus kun olen ollut poliisin perässä kaupan tai huoltoaseman kassajonossa, tullut melkein vastustamaton halu ottaa tältä pistooli vyöltä. Tiedän, että aseen perää täytyy vääntää oikealle, että vehjes irtoaa. Olen saanut tähän asti pidettyä mielitekoni kurissa.
 
Pitäisköhän hullua nyt yllyttää vai rapsahtaako siitäkin tuomio? Toisaalta linnassa ois turvassa mailman pahuudelta, joten GOUGOUGOU!
 
8569503_f260.jpg

Itsehän voisin poliisina ja varsinkin poliisina päästää kaverin jonossa edelle.
 
Tuo entinen työkaverini oli jo aiemmin portsarin hommia tehnyt. Sellaista huhua liikkui, että sen ollessa portsarina oli kerran baarissa tullut tappelu, mutta portsari olikin kadonnut johonkin. Toiset asiakkaat oli tappeluun menneet väliin ja tarjoilija soittanut poliisille, portsari tuli vasta sen jälkeen paikalle, oli kuulemma ollu just vessassa tapahtumien aikaan. Että kyllä ne jotkut tykkää vaan siitä seisoskelusta eivätkä painipiritystä vaadi.
Toiset tekevät poken hommia lähinnä pillun toivossa.

Kaverini oli naapurikaupungissa paikallisessa pokena ja kertoi, että melko monena iltana tuli ehdotteluja. Välillä useammaltakin naiselta samana iltana ja ihan ilman pussiakin kelpaavia yksilöitä oli joukossa.

Kaverikaan mikään kiiltokuvapoika ollut, mutta supliikki kuitenkin.
 
Minulla on joskus kun olen ollut poliisin perässä kaupan tai huoltoaseman kassajonossa, tullut melkein vastustamaton halu ottaa tältä pistooli vyöltä. Tiedän, että aseen perää täytyy vääntää oikealle, että vehjes irtoaa. Olen saanut tähän asti pidettyä mielitekoni kurissa.

Olisihan siinä vyöllä monta muutakin jännää objektia kokeiltavissa. Leathermani, etälamautin, taskulamppu, käsiraudat, ainakin!:thumbup:
 
Tuossa lähikaupassakin tuntuu vartija pyörivän aina välillä. Yleensä seisoo viimeisen kassan takavasemmalla. Välillä siirtelee ostoskoreja kassoilta sisäänkäynnille ja tietysti juttelee mukavia kassaneideille. Joskus tulee sellanen ajatus, varsinkin jos on ruipelon näköinen vartija, että tekis mieli alkaa painimaan sen kanssa ihan yllättäen. Olis varmaan sillekin työpäivään piristystä.

http://www.youtube.com/watch?v=IeS5IU4Odus
 
Toiset tekevät poken hommia lähinnä pillun toivossa.

Kaverini oli naapurikaupungissa paikallisessa pokena ja kertoi, että melko monena iltana tuli ehdotteluja. Välillä useammaltakin naiselta samana iltana ja ihan ilman pussiakin kelpaavia yksilöitä oli joukossa.

Kaverikaan mikään kiiltokuvapoika ollut, mutta supliikki kuitenkin.

Joni portsariksi?
 
Kerron sattumuksestani Lohjan ABC:llä...no enpäs kerrokaan.
Mutta sen kerron, että en ole päähineettä syömistä ikänään tajunnut. Jumalako siitä suuttuu, jos päälaki ei näy kun pistää läskiä tuulensuojaan?

Mulle taasen ei ole koskaan auennut läskin työntäminen tuulensuojaan. Siitä kyllä sietäisikin jumalan suuttua. Moista ruuan tuhlausta. Kaikkea ne hintit nykyään keksiikin. Hyi hitto.

P.S.Kreikkalaiset on väärässä. Myös vetäjä on homo jos nauttii.

Toiset tekevät poken hommia lähinnä pillun toivossa.

Kaverini oli naapurikaupungissa paikallisessa pokena ja kertoi, että melko monena iltana tuli ehdotteluja. Välillä useammaltakin naiselta samana iltana ja ihan ilman pussiakin kelpaavia yksilöitä oli joukossa.

Kaverikaan mikään kiiltokuvapoika ollut, mutta supliikki kuitenkin.

Kaveris kuulostaa pikemminkin säälittävältä, jos pitää pokeks ryhtyä saadakseen vastakkaisen sukupuolen huomion.
 
Ei tämä ainakaan suoraan sitä myöntänyt. Mutta jotenkin paistoi läpi, että jostain syystä viihtyi hommassa.

Ryhtyyhän jotkut lahjattomat helppoheikitkin laulajiksi jotta irtoaa toosaa.
 
Itsehän olen hurja rokkimies. Elämäni on silkkaa rokkenrollia.
 
Joskus tulee sellanen ajatus, varsinkin jos on ruipelon näköinen vartija, että tekis mieli alkaa painimaan sen kanssa ihan yllättäen. Olis varmaan sillekin työpäivään piristystä.
Vilkaisin, onko Dominicin postaus, muttei :)
 
Käydessäni päivällä kaupassa huomasin sattumalta ilmoitustaululta katoamisilmoituksen jonka mukaan joltakin on kadonnut mäyräkoira.

Ilmoituksesta kävi kuitenkin heti ilmi, että kadoksissa ei ollut koira vaan olutta ilmoituksessa oli vielä mainittu, että mäyräkoira oli täysi ja siinä oli myös kuva kadonneesta mäyräkoirasta jonka perusteella mäyräkoira näytti olevan karjalan olutta.

Kyseisen mäyräkoiran löytymisestä oli vielä luvattu 20 euron löytöpalkkio.

Joten jos kyseessä ei ollut aprillipila on jollakin ollut varsin epäonninen illanvietto.
 
Ylös