Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

Aloin tänään työpaikalla toteuttamaan tätä agendaa. Kahdelle työkaverille pidin aiheesta luennon safkalla ollessamme. Maalailin kuvaa vähän tyhmänpuoleisista, mielisairaista yksilöistä, pelasin Hitler-kortin useampaankin kertaan (katson sen tässä keississä olevan enemmän kuin paikallaan) sekä erilaisin vertauskuvin että suoraan nimeltä mainiten. Välillä rokotin syyllistävään sävyyn, käyttäen mm. "Haluatteko todellakin tukea tällaista?" -tyylisiä argumentteja, ja välillä taasen maustoin asiaani kepeähköin sanankääntein ja nakkasin mukaan mustaa huumoria viitaten mm. kaupan saippuaosastoon, luiskaotsiin ja konkkanokkiin. Muistin toki itseäni sekä nostaa jalustalle, että vetää takaisin tavallisen tallaajan tasolle mm. kertomalla että en itsekään ole kaikkein suvaitsevaisin ihminen, jos mittapuuna käytetään nykypäivän hieman yksinkertaisten maailmanhalaajien tasoa, MUTTA RAJANSA KAIKELLA!
Aistin maaperän olleen otollinen, ja siksi vähän harmittikin kun neuvonpito aiheesta jäi kesken. Huomenna jatkanen.

Kehoitan myös muita vastaavanlaiseen toimintaan ja soisin että asiasta nousisi isompikin meteli.
 
Jaaha, tole vastustaa suomalaista yrittäjyyttä.
 
Ja lehdistön- sekä sananvapautta. Täys natsi siis.

Enkä mä huomenna aterioi ku kera toisen noista tämänpäiväsistä uhreista, jos senkään. Tarvinnee tukkia työsähköpostit Against Kärkkäinen -propagandalla. Jospa kirjoitankin yksintein kunnon pamfletin ja laitan sen jakeluun kaikille... Kutsun kaikki koolle johonkin panimoravintolaan ja sitten lähtee! Joo, kuulostaa suunnitelmalta.
 
Mä oon vähän pettyny kun Audimies ei huomauttanu ettei Audi oo mikään pikkuauto.
 
Viikko sitten perjantaina. Dyykkas vielä hirvikin eteen 5 km ennen kotia, mutten osunut edes siihen.

Uusi ajokki? Onko sama raja, että 4,5h yhtäjaksoista ajoa ja sitten soi?

En ole itse joutunut vielä näiden "uhriksi". Omat työajokitkin olleet pahvikiekoilla ja 2005 tai sitä vanhempia toistaiseksi. Digikorttini on täten neitsyt.
 
Eikö auto varoittanut?

Silmät vielä toimii kuin huuhkajalla. Yks silmä katsoo kännykkään, yks liikennettä ja yks lukee vastustajan rekisterikilvet.

Toisaalta jos ammattikoulussa kehnosti pärjäävät pystyy 300 kmh vauhdista avaamaan takasiiven, säätämään lukkoa ja jarrubalanssia sekä juttelemaan varikkomuurin kanssa (tai muurilla olevia tallitappien), niin pitäisi 80 kmh vauhdissa pystyä kehittämään lääke syöpää vastaan.
 
1262853.jpg
 
Ylös