Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

Osinkoja ja potkuja.

Tuskinpa osinko näillä tuloksilla jaetaan. Plussalle sentään päästy.

Pittee oikein kiitellä kun aikoinaan käskit ostamaan niitä valmiita chili-tahnoja ja mössöjä ruokaa piristämään. Äskön söin intiaanilaista ruokaa ja pistin punaista chilimössöä kyytipojaksi ja sitruunaruohotahnaa. Hyvvee oli.

Hyvvee paskoo! Kai sä sentään valmistit niiden tahnojen kanssa, etkä raakana/kylmänä vetänyt joukkoon?
 
Mielenkiintoisia hetkiä. Kahtena päivänä peräkkäin huumekoira vastassa. Eilen tulli, tänään poliisi. Uskokaa jo, ei minulta mitään löydy. Huomenna vois piilottaa makkaranpalan lavan sisään, helvetti.

Kerkesin unohtamaan jo tämänkin. Ennen paikkaa X menin tekemään virheen ja ajoin grillille. Siellä tempasin hampurilaista turpaan lailla rahtarisian ja majoneesit rinnuksilla. Oli jännä paikka, kun se saakelin lurppahuuli innostui. Eivät käskeneet sivummalle tarkempaan syyniin sentään.
 
Haa

Niin. Koulutuksellinen viikkoni on päättymässä kuten myös vuosilomani keväinen osio, jota vanhoina hyvinä aikoina myös hiihtolomaksi kutsuttiin. Jo eilisnä päivänä esimies otti yhteyttä puhelimitse, ja määritteli seuraavan kahden viikon työt ja toimet töipaikassa/-lla.

Tänään lomalle jäävä työkaveri sitten myös soitteleiksihe ja kertoi suurinpiirtein samat jutut, kun esimies eilen. Niin, tuuraan tätä lomatyökaveriani tulevat kaksi viikkua. Vaihtelu virkistää, ei kai siinä.
 
Joko sä nyt lähdit sieltä Virroilta, että saa alkaa hengittää ja piereskellä rauhassa?
 
Täytyy sanoa että tuhkaluukkuun en nyt tänään viitsisi pukata.Jos aiemminkaan.
 
Saas kattoo, kummonen älämölö nousee ensvkolla. Jätin pakkaamattomat romut pihalle. Ei kuulemma kuulu lähettäjän tehtäviin. No, eipä se kuulu vittu minullekaan. Heippa. 80kg tyhjiä kuljetushäkkejä pitäisi yksin pinota? Käytännössä onnistuu vielä, teoriassa ei alkuunkaan.
 
Ylös