Tapahtumia & sattumuksia työttömänä ollessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renessanssinero
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itsehän olen ollut reilun puoli vuotta kortistossa valmistumisen jälkeen. Odotin erästä tiettyä paikkaa ja odotus palkittiin lopulta.

Väliajalle olisi voinut etsiä jotain hommaa, mutta sillä hetkellä ei ollut taloudellista pakkoa saada töitä (olin säästeliäs opiskeluaikaisien tienestien suhteen). Vasta juuri ennen valintaprosessia sain duunia vanhasta hyväksi todetusta työpaikasta taas lomittajana ja sieltä siirryinkin nykyiseen työpaikkaani valintaprosessin päätyttyä. Näillä on sitten menty toistaiseksi.
 
Olen ollut 6 kertaa työttömänä työnhakijana. Noista kolme lomautusjaksoa. Pisin yhtämittainen jakso työttömänä 9 kuukautta. Sinä aikana en lähettänyt yhtään työhakemusta ja kieltäydyin kahdesta työtarjouksesta.
 
Duuni edellisessä firmassa loppui 31.12.2006 ja siihen päivään mennessä olin lähettänyt noin sata työhakemusta ja käynyt ~20 haastattelussa. 2007 Tammikuun alussa menin työkkäriin, jossa täytin jonkun lappusen joka piti täyttää, en muista enää tarkemmin mikä se oli. Meni pari päivää, kunnes yksi mua aiemmin haastatellut ilmoitti, että asiakkaallaan olisi vakkaripaikka auki ja paikka olisi kotini lähellä. Menin haastatteluun ja nimet kirjoitettiin paperiin muistaakseni seuraavana päivänä.
Kun olin ekaa päivää duunissa, tuli vielä soittoja muista paikoista joihin olisin päässyt.
Toisaalta oli juuri oikea aika olla työttömänä, tuohon aikaan paikkoja ja mahdollisuuksia oli hieman toiseen tahtiin kuin tällä hetkellä, tai esim. 2008-2009 vuodenvaihteessa :)
 
Tossa oli just juttua, että himokuntoilijat ovat egoistisiä paskiaisia. Tietyt näköjään on.

Kuuluu lajin luonteeseen. Kun pistää itsensä koville, pitää olla kova ego ja usko itseensä.

Ei siitä tule hevonvitunhumppaa, jos on mukavuudenhaluinen (24/7)ja helpolla itsensä päästävä.

No pain, no gain.

Pain is only weakness leaving your body!
 
Hyvä tekosyy olla mulkku. "Ei voi mitään, kun olen himokuntoilija".

Mikään tekosyy, kuin suora syy-seuraus kyseessä. Ja tekeekö se ihmisestä mulkun jos vaatimustaso itseä ja muita kohtaan on korkea.

Parhaat pomotkin (valmentajat) varmaan sitten on sellaisia jotka katsovat kaiken sormien läpi, alaisensa eivät menesty eivätkä tuota juur mitään.

Jeps jeps.
 
Mikään tekosyy, kuin suora syy-seuraus kyseessä. Ja tekeekö se ihmisestä mulkun jos vaatimustaso itseä ja muita kohtaan on korkea.

Parhaat pomotkin (valmentajat) varmaan sitten on sellaisia jotka katsovat kaiken sormien läpi, alaisensa eivät menesty eivätkä tuota juur mitään.

Jeps jeps.

Hmm. Sanotaan nyt vaikka näin, että jos katsoo oikeudekseen asetella muille vaatimustasoja tilanteessa kuin tilanteessa, niin suattaapi tuo tehdäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Totta. Aina ei kannata sanoa 'ääneen' mitä ajattelee.

Eikä aina kannattaisi edes ajatella mitä ajattelee. Kun vaikka sellaisessa tapahtumassa kuin työllistyminen on kyse paljon pidemmästä tapahtumien ketjusta kuin pikaisesti tarkasteltuna voisi kuvitella.
 
Joni ootko nyt työttömänä? Jos oot, niin onko mitään tapahtumia tai sattumuksia ollu työttömänä ollessa?
 
Pitäisikö Rene sun vaikka soittaa Jonille ja kysellä kuulumiset kerralla, ettei tarvitse joka toikissa udella, onko Joni tehnyt x:ä tai y:tä?
 
Ylös