Tässä toikissa keksitään valheita

Runar ja Kyllikki sanoi:
"Mil vitul ne on kuuhun päässy??" taivasteli yks Rissanen ko venäläisen retkipyörän näki, VAIKKA EIHÄN VENÄLÄISET EDES OO KÄYNYTKÄÄN KUUSSA!!
HAHAH! Eikä jenkitkään ole käyneet retkipyörällä kuussa. :D

Tää ei ainakaan ollut totta.
 
Formulanomi sanoi:
HAHAH! Eikä jenkitkään ole käyneet retkipyörällä kuussa. :D

ONPAS!! Siitä on kirjoitettu kirjakin!! BERNARD FISCHMAN ON KIRJOTTANUT KIRJAN "TARINA MIEHESTÄ JOKA AJOI KYMMENVAIHTEISELLA POLKUPYÖRÄLLÄ KUUHUN".
(K.Yrjölä tarvittaessa pystynee antamaan tarkemmat tiedot kirjaston tietokannasta)
 
Joulua vietetään iloisella mielellä eikä likaisella mielellä. Muuan mies onnistui murtautua tavarataloon, ajatteli vievänsä lahjaideansa joulupukin reellä ja poroilla. Kuitenkin virkavalta onnistui pidättämään ns. joulupukin ja selvästi humalainen, lasolilta haiseva joulupukki sanoi siihen: "Ettekös te tontut ole vielä tuoneet kilttien lapsien-raporttia?". Joulupukille annettiin syyte viranomaisten solvaamisesta tontuiksi. Tuomari oli tullut siihen tulokseen: "En halua taas muistuttaa, että emme ole niin mimosia, että pitäisi tästä joulupukkia sakottaa, syyte hylätty!" Poliiseille tämä joulukuukausi on jo pilalla ja itse nero veijari pääsi kuin koira veräjästä.
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
ONPAS!! Siitä on kirjoitettu kirjakin!! BERNARD FISCHMAN ON KIRJOTTANUT KIRJAN "TARINA MIEHESTÄ JOKA AJOI KYMMENVAIHTEISELLA POLKUPYÖRÄLLÄ KUUHUN".
(K.Yrjölä tarvittaessa pystynee antamaan tarkemmat tiedot kirjaston tietokannasta)
Jos tuo on totta, niin Maltan pääkaupunki on Valletta.
 
Yks tyyppi löysi kadulta pankkikortin. Se teki omaan pankkikorttiinsa pienen reiän toiseen päähän ja sitoi siihen siiman. Sitten se meni pankkiautomaatille, laittoi sen oman korttinsa sisään ja näppäili tunnusluvun normaalisti. Sitten se valitsi noston ja näpytteli siihen ison summan. Sitten se painoi OK-nappia ja nykäisi sen korttinsa sillä siimalla ulos ja tuuppasi sen löytämänsä kortin sisään. Rahat tuli silti ulos. Ton jälkeen se tarkisti omalla kortillaan saldonsa ja tililtä ei ollut nostettu mitään! :eek!:

Tosin seuraavalla kerralla, kun se kävi kirjastossa, sille sanottiin, että se on lainauskiellossa maksamattomien sakkojen kanssa. Ja niitä sakkoja oli kertynyt täsmälleen saman verran kuin se oli nostanut tolla kikalla! Oli tunkenutkin kiireessä sen löytämänsä pankkikortin sijaan oman KIRJASTOKORTTINSA sinne automaattiin :o
 
AJ sanoi:

Mulle on käynyt just tolleen. Raumalla, joten sitä ei lasketa.
 
Yhelle toiselle tyypille taas kävi sillee, et se oli menossa pankkiautomaatille kun sille tuli joku ihme jäynäfiilis ja se keksi keinon et se tosiaan nykäsee heti sen kortin vege kun on näpytelly summan.
Se työns kortin ineen ja jäi odottamaan mut mitään ei tapahtunu,
Se odotteli vielä kotvan eikä vieläkään tapahtunu mitään ni se päätti lähteekki himaan.
Sitte illalla ku se oli salaa tyhjällä saunavuorolla saunassa ni se huomas, et se oli erheessä työntäny sen kortin perseeseensä.
Seuraavalla nostokerralla automaatin näppäimiä koristi oksennus.
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
"Mil vitul ne on kuuhun päässy??" taivasteli yks Rissanen ko venäläisen retkipyörän näki, VAIKKA EIHÄN VENÄLÄISET EDES OO KÄYNYTKÄÄN KUUSSA!!

Tästäpä tulikin mieleen pojanpoikani Onnin tokaisu kirpparin kaikista sekaisimman pöydän ääressä:"Kyllä nuo venäläiset on vaan käteviä".
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
ONPAS!! Siitä on kirjoitettu kirjakin!! BERNARD FISCHMAN ON KIRJOTTANUT KIRJAN "TARINA MIEHESTÄ JOKA AJOI KYMMENVAIHTEISELLA POLKUPYÖRÄLLÄ KUUHUN".
(K.Yrjölä tarvittaessa pystynee antamaan tarkemmat tiedot kirjaston tietokannasta)

Tekijä: Fischman, Bernard C.
Teos: Tarina miehestä joka ajoi kymmenvaihteisella polkupyörällä kuuhun / Bernard C. Fischman
Julk.tiedot: London : Simon & Schuster, 2005
Huom. : Sisältää bibliografian ja lähdeluettelon s. 305-324
KIRJA / BOK

Ulkoasu vii, 342 s. : kuv.
Syst nro 0407073578
ISBN 0-4070-735-78 (nid.)
Asiasana talouspolitiikka
kansainväliset suhteet
kilpailu
teollistuminen
investoinnit
Kiina
Yhdysvallat
Esp luokka 36.1
 
Japanialaisen partioliikkeen tarkimmin vartioituja selviytymisniksejä on saada tulta ilman mitään apuvälineitä. Niillä on sellainen tikku joka oikein käytettynä roihahtaa liekkeihin ihan tosta vaan! Ilman raapaisua tai hankaamista tai mitään! Hommahan vaatii tiettyjä itsesyttymisniksejä, joita opetetaan vain partiossa mustan vyön saaneille.
Ihan ittekseen syttyy, ajatelkaas!
 
K.Yrjola sanoi:
Tekijä: Fischman, Bernard C.
Teos: Tarina miehestä joka ajoi kymmenvaihteisella polkupyörällä kuuhun / Bernard C. Fischman
Julk.tiedot: London : Simon & Schuster, 2005
Huom. : Sisältää bibliografian ja lähdeluettelon s. 305-324
KIRJA / BOK

Ulkoasu vii, 342 s. : kuv.
Syst nro 0407073578
ISBN 0-4070-735-78 (nid.)
Asiasana talouspolitiikka
kansainväliset suhteet
kilpailu
teollistuminen
investoinnit
Kiina
Yhdysvallat
Esp luokka 36.1
:eek:
 
SanomaWSOY on kuulemma myymässä Sanomataloa pilkkahintaan.
Syynä pelko, että viereen pystytettävästä musiikkitalosta raikaa tulevaisuudessa niin heleät sopraanoäänet että Sanomatalon lasitukset pirstaloituu säännöllisesti kerran konsertti-illan aikana.
Arkkitehtitoimistotyöntekijät olivat ehdottaneet tilalle samaa marmoria kuin Finlandia-talossa on, mutta heidät naurettiin pihalle.
 
Maksamattomien juttujen vuoksi miestä ei tuomittu lainkaan oikeudessa mihinkään, koska hän kertoi tuomarille hyvän selityksen, joka johti syytteiden hylkäämiseen:

"En avannut yhtäkään kirjettä."

Ja tämä oli totta mieheltä ja hänelle anteeksipyydettiin kaikki velat pois.
 
Monopolipelin uudistetussa versiossa on käytössä pankkikortit ja lukulaite eli fyrkat voi laittaa pankkikortille. Ensimmäinen versio tosin toimi liian hyvin ja yks Koikkalainen laitto sillä lukulaitteella oman oikean pankkikorttinsa saldot kohilleen, tyhjensi sen jälkeen tilinsä ja osti itselleen pienen saaren. Nimittäin Australian. Peliyhtiö huomasi mokansa kuitenkin nopeasti ja veti tekosyyhyn vedoten pelit pois markkinoilta.
 
Hitto että nää on kyllä ihan uskomattomia juttuja!! Pistää kyllä tosin vähän miettimään että olisko näistä osa kuitenkin vähän palturia.....:dunno:
 
AJ sanoi:
Monopolipelin uudistetussa versiossa on käytössä pankkikortit ja lukulaite eli fyrkat voi laittaa pankkikortille. Ensimmäinen versio tosin toimi liian hyvin ja yks Koikkalainen laitto sillä lukulaitteella oman oikean pankkikorttinsa saldot kohilleen, tyhjensi sen jälkeen tilinsä ja osti itselleen pienen saaren. Nimittäin Australian. Peliyhtiö huomasi mokansa kuitenkin nopeasti ja veti tekosyyhyn vedoten pelit pois markkinoilta.
Muuten ihan tosi juttu, mutta se nimi ei ollut Koikkalainen.:nope:

Ai niin, eihän forumilla saa esittää oikeita nimiä.:thumbfh:

Juu, tosi juttu. Nimi tosi vaan on 'Koikkalainen'.
 
Eräs sukkahousufirma sai aikanaan valtavasti myyntiä lisää sillä, että Linnanmäki osti valtavat määrät sukkahousuja. Linnanmäellä nimittäin aikanaan jaettiin ilmaiseksi kaikille silmälasi- ja hattupäisille vuoristoradassa ja karuselleissa kävijöille SUKKAHOUSUJA VEDETTÄVÄKSI PÄÄHÄN JOTTEIVÄT SILMÄLASIT JA HATUT LENNÄ POIS PÄÄSTÄ!!
 
Taivahan tosi. Ameriikoissa, jossa tuotevastuulaki on Suomea tiukempi, vetää ne valtavan isot sukkahousut koko vuoristoratavaunun ylitte (esim. Orlandossa Disney-puistoissa, joissa ittekkin oon käynyn tämän ihmeen toteamassa) ettei ihmisekkään pääse lenteleen vaunuista. Tän lisäksi ne vielä vetää semmosen ihan megahypersuperkokosen nylonsukan koko perkeleen vuoristoradan ylitte, siltä varalta, että jos kuitenkin tulee saumapako siihen vaunusukkaan ja joku onneton sen lävitte lentää ulos vaunusta, niin ei lennä kovin kauaks vaan osuu siihen isoon sukkaan, joka a) vaimentaa oleellisesti putoamista ja b) estää tätä onnetonta lentäjää osumasta vuoristoradan välittömässä läheisyydessä oleskeleviin henkilöihin.
 
OoPee sanoi:

:ahem:
 
Ylös