Tervemenoa siviilistä Matti!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
.

UUSI KÄÄNNE! Mervi oli hakannut ja purrut Mattia!


MERVI TEMPAISI MATTIA KOIVUHALOLLA!
..Matti myönsi toistamiseen katuvansa koko tapahtumaa. Hän kuitenkin heti puolustautui sanoen, että riidan tuoksinnassa Mervi puri häneltä huulen halki ja löi kuivalla koivuhalolla käden mustaksi.
-Kyllä ne jäljet on vieläkin nähtävissä ja poliisitkin tutkivat niitä. Eivät tämmöiset tapahtumat ole aina niin yksioikoisia kuin iltapäivälehdissä annetaan ymmärtää.

-Kolme päivää hapettomassa pikkusellissä ja krapula päälle. Kaiken lisäksi kaikki on taas laitettu minun niskaani, Matti huokaili.

-Olen kuitenkin pahoillani ja kadun ennen kaikkea sitä, että lähiystävien kehoituksesta huolimatta menin taas takaisin siihen helvetin riitakaruselliin.

-Kerroin poliiseille, että riitaa oli koko ajan, kun olin tullut kotiin. Sain kuulla olevani paljon huonompi mies kuin ne lukuisat muut, joita Mervin talossa on kuulemma poissa ollessani vieraillut.
-Kyllähän minä sellaisesta raivostuin.

- Nyt alan valmistautua työhöni eli laulu-uraani. Kohta julkaistaan myös uusi kirja, joka kertoo aika rankasta elämästäni julkisuuden kulissien takana viimeisten kuuden vuoden aikana. On siinä silti paljon huumoriakin, Matti tokaisi.
 
312T4 sanoi:
Runar on oikeassa muuten; odotellaan noita poliisitutkimuksia ensin :ahem:
Miksi ihmeessä? Oletteko te kaikki todella näin kiinnostuneita?

Tämä alkaa olla melko perverssiä sosiaalipornoa. Seurataan juoppohullun (pariskunnan) toilailuja jaksetaan joka helvetin hölmöilyn jälkeen päivitellä tilannetta uudestaan. Kerta toisensa jälkeen jaksetaan älykkäästi kertoa kuinka Matti kuuluisi linnaan tai johonkin suljetulle osastolle. :jaska:
 
Törni sanoi:
Miksi ihmeessä? Oletteko te kaikki todella näin kiinnostuneita?

Mä ainakin olen kiinnostunut tilanteesta. Lähinnä kiinnostaa miksi ihmeessä joku noin selvässä tilanteessa alkaa hakata päätä seinään.
 
Tämä alkaa kohta muistuttaa tilannetta, jossa vedettäisiin hyvät naurut jonkun talidomin tai vajaaälyisen sekoiluista :yuck:
 
Törni sanoi:
Matti kuuluisi linnaan tai johonkin suljetulle osastolle. :jaska:

Miks se niistä jommallekummalle kuuluisi? Laki tulee olla sama kaikille, ei Nykänen mitään julkkislisää ole ansainnut.
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
Miks se niistä jommallekummalle kuuluisi? Laki tulee olla sama kaikille, ei Nykänen mitään julkkislisää ole ansainnut.
Jatka analyysejäsi ilman minua. Hyvää yötä.
 
Törni sanoi:
Tämä alkaa kohta muistuttaa tilannetta, jossa vedettäisiin hyvät naurut jonkun talidomin tai vajaaälyisen sekoiluista :yuck:

Eiks se yks Samu Joonas ehdotellu tollasta tosi-tv:tä. Vammaisten toilailut tms.
 
Törni sanoi:
Tämä alkaa kohta muistuttaa tilannetta, jossa vedettäisiin hyvät naurut jonkun talidomin tai vajaaälyisen sekoiluista :yuck:
F1-forum ajaa saman asian. Hyvät naurut irtoaa vapaan sekoilustya kyllä.
 
Törni sanoi:
Miksi ihmeessä? Oletteko te kaikki todella näin kiinnostuneita?

Tämä alkaa olla melko perverssiä sosiaalipornoa. Seurataan juoppohullun (pariskunnan) toilailuja jaksetaan joka helvetin hölmöilyn jälkeen päivitellä tilannetta uudestaan. Kerta toisensa jälkeen jaksetaan älykkäästi kertoa kuinka Matti kuuluisi linnaan tai johonkin suljetulle osastolle. :jaska:

Jaksoit sitten kuitenkin itsekkin kantaa kortesi kekoon :tongue:
Ettei pikkuriikkisen kiinnostaisi :ahem:
 
Kai nyt Matin tekemiset kiinnostaa!!! Ainakin tenavana Matti oli ihan idoli :eek!: Sellainen reipas ja menestyvä urheilija :D
 
Tän päiväisessä Kurierissa oli melkein koko sivun mittainen artikkeli Nykäsestä ja sen uusimmista toilailuista Mervin pahoinpitelyineen ja puukotuksineen. Toki muistivat kirjoittaa laulajan ja stripparinkin urasta sekä myydyistä mitaleista. Totesivat siihen päälle sitten vielä, että kaikesta huolimatta Nykänen on edelleenkin suomalaisten suuri sankari, josta suomalaiset lehdet jaksavat kirjoittaa sivukaupalla lähestulkoot päivittäin.

Tuli vaan siinä lukiessa mieleen, että monikohan itävaltalainenkin totes mielessään, että "tommosia ne on kaikki suomalaiset, ihan jokaikinen" :rolleyes:
 
OoPee sanoi:
Tuli vaan siinä lukiessa mieleen, että monikohan itävaltalainenkin totes mielessään, että "tommosia ne on kaikki suomalaiset, ihan jokaikinen" :rolleyes:

Itavaltalaiset, nuo euroopan kiinalaiset...

kayttavat naas samalla tavalla sukunimi-etunimi esittelya kuin kiinalaiset
 
OoPee sanoi:
Tän päiväisessä Kurierissa oli melkein koko sivun mittainen artikkeli Nykäsestä ja sen uusimmista toilailuista Mervin pahoinpitelyineen ja puukotuksineen. Toki muistivat kirjoittaa laulajan ja stripparinkin urasta sekä myydyistä mitaleista. Totesivat siihen päälle sitten vielä, että kaikesta huolimatta Nykänen on edelleenkin suomalaisten suuri sankari, josta suomalaiset lehdet jaksavat kirjoittaa sivukaupalla lähestulkoot päivittäin.

Tuli vaan siinä lukiessa mieleen, että monikohan itävaltalainenkin totes mielessään, että "tommosia ne on kaikki suomalaiset, ihan jokaikinen" :rolleyes:


WANHA!
http://www.kurier.at/sport/1129972.php
 
Ylös