Tönöilykisa 2011-välierä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Kumpi menee finaaliin?

  • 4. Urheilupuisto

    Äänet: 8 28,6%
  • 7. Omakotitalo isolla autotallilla

    Äänet: 20 71,4%

  • Äänestäjiä yhteensä
    28
  • Äänestys suljettu. .
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Missäs maassa sinä nyt oikein seikkailet. Suomessa käytettävässä suhteellisessa vaalitavassa lasketaan puolueen äänet yhteen, josta jaetaan puolueen sisäisen äänimäärän järjestyksen mukaan vertausluku kaikille, jossa on koko puolueen äänet/sijoitus puolueen sisällä. Vertausluvun mukaan mennään sisään.

Eli silloin sen puolueen eniten ääni saanut on voittaja eli ensimmäinen sisään päässyt tms.

Ja jos se äänikynnys ylittyy, eli ko puolue yleensäkin pääsee läpi, saa sen puolueen eniten ääniä saanut sen ensimmäisen paikan, eikö ??
 
Asiahan ei minulle kuulu, mutta silloin ehkä olisi kannattanut niputtaa saman tekijän työt jo alunperin yhteen. Minä ainakin luulin äänestäneeni yhtä taloa, en tekijää.

Samoin jos olisin osallistunut, olisin keskittänyt aikani, tarmoni ja luovuuteni yhden työn hiomiseen.

Varsinkin kun nimet jätettiin pois, ettei äänestettäisi tekijää vaan työtä.
 
Aika moni eduskuntavaaleissaki on äänestävinään yksilöä, mutta puoluettahan siinä enimmäkseen äänestetään. Semmosta se on demokratia.
Juu, mutta ehdokkaan puolue on tiedossa. Eli tiedetään kenelle muille se minun ääneni menee jaettavaksi.
 
Kyllä siellä luki näin "Jatkoon pääsee kilpailijan tönöjen saamien yhteisäänien perusteella." Jos äänestäjä ei sitä lukenu niin eikö se oo aikalailla oma moka.
 
Kyllä siellä luki näin "Jatkoon pääsee kilpailijan tönöjen saamien yhteisäänien perusteella." Jos äänestäjä ei sitä lukenu niin eikö se oo aikalailla oma moka.

Eli äänestäjät saavat katsoa peiliin, kun eivät ole selvillä edes vaalijärjestelmän perusteista. Sitten ihmetellään, kun talous ja peruspalvelut on kuralla ja haukutaan itse valitsemia edustajia yleisönosastossa, Kesoilin kahviossa ja jopa internetissä.
 
(sen säännön oli tarkotus kannustaa panostamaan molempiin projekteihin, valitettavasti sääntöjen laatija itse hiukkasen tuntui unohtaneen sen ryypiskellessään :tongue:)

:o
Sen verran oli varsinkin viimeistelyvaiheessa promilleja veressä, että en edes huomannut siitä perustalosta puuttuvan keskikerroksen kaiteet.
Samoiten sen kylpylän katolle piti tulla heliskopterikenttä, nythän se oli pelkkä avonainen katto johon meni portaat. Nerokasta.

Seuraavan vuoden tönön tekemisen voisi varmaan aloittaa tänään niin ei jää paniikkiviimeistely ja kuvien ottaminen varttitunnin varaan.
 
No on se nyt kumma paikka, ettei tässä maassa osata enää edes tehdä polleja. Pitääkö tämäkin ulkoistaa Kiinaan?
 
Seuraavan vuoden tönön tekemisen voisi varmaan aloittaa tänään niin ei jää paniikkiviimeistely ja kuvien ottaminen varttitunnin varaan.

Mitäs jos seuraavana vuonna on ihan eri tontti ja säännöt?
 
No on se nyt kumma paikka, ettei tässä maassa osata enää edes tehdä polleja. Pitääkö tämäkin ulkoistaa Kiinaan?

Pitäskö tämänkin olla moninvalintapolli, vai mistä kiikastaa?

Ja jos se äänikynnys ylittyy, eli ko puolue yleensäkin pääsee läpi, saa sen puolueen eniten ääniä saanut sen ensimmäisen paikan, eikö ??

Ööö, Suomessa ei ole mitään virallista äänikynnystä. Tuolla on selitetty ihan tarkasti kaikki vaiheet.
 
Pitäskö tämänkin olla moninvalintapolli, vai mistä kiikastaa?



Ööö, Suomessa ei ole mitään virallista äänikynnystä. Tuolla on selitetty ihan tarkasti kaikki vaiheet.

Juu. Suomessa ei ole käytössä valtakunnallista äänikynnystä, koska Suomessa on pienemmät äänestysalueet eli vaalipiirit :rolleyes:.
 
Vaikka kumpikaan ei ole mikään kovin säväyttävä, niin äänestän omakotitaloa. Toi urheilupuisto näyttää jotenkin laitosmaiselta.
 
Omakotitalo isolla autotallilla now and 4ever. Perustelut löytyvät edelleen tästä viestistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä minua enemmän lämmittää tuo Urheilupuisto.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös