Torino 2006: Jääkiekko

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nick_W
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Suomella on Kanada-Sveitsi -ottelun yllätyksen jälkeen hyvät mahdollisuudet lohkovoittoon. Toisaalta hyvät mahkut on myös 4. sijaan.
 
Onpas hämärä tilanne, Sveitsi jyrännyt jo sekä Tshekin että Kanadan. Suomi taas pisti Sveitsin halki poikki ja pinoon. En silti jaksa uskoa että Suomi voittaisi sekä Tshekkiä että Kanadaa, hyvä jos edes toisen niistä. Taitaa mennä lohkojärjestys lopulta maalierovertailuksi. Sveitsi saattaa voittaa jopa koko lohkon. Saksasta ja Italiasta ei ole näiden neljän uhkaajaksi (varsinkin kun pelasivat keskenään tasan), joten jatkopaikat on käytännössä jo jaettu.

Ruotsi taas on murskaamassa Latviaa aiempien vaisujen esitysten jälkeen. Venäjä taas oli vaikeuksissa Kazakstanin kanssa vaikka voittikin. Näillä näkymin molemmissa lohkoissa tulee paljon ristiinpelaamista. Muutenkin joukkueiden vire vaihtelee paljon pelistä toiseen, liekö väsymyksellä osuutta asiaan...
 
Luulen kyllä kanukkeja vituttavan siihen malliin, että Suomi saa tehdä täyden iltatyön huomenna, jos aikovat Kanadan voittaa.
 
Suomella sikali kuitenkin hyva tilanne, etta vaikka toisessa pelissa tulisi tappio, on alla selva 5-0 voitto Sveitsista, joka tulee tarpeeseen jos aletaan maalieroja vertailemaan.
 
Hyva juttu on myoskin se etta kakkoslohkossa ainoastaan Slovakia on nayttanyt lyomattomalta, kaikille muilla on huonoja paivia sattunut.
 
Venäjä teki Ruotsista silppua, mutta tänään voitti Kazakstanin vain 1-0.
 
VJR sanoi:
Tuliko siihen selvyyttä, miksi yksi jenkkinainen sais uusia rankkarinsa epäonnistumisen jälkeen? Oliko kyseessä tuttu olympiahenki, jota on nähty Naganon kisoista lähtien?
Se on muuten merkillinen juttu kun molemmat selostajat on hirveesti hehkuttanut sitä Ruccieroa maailman parhaaksi puolustajaksi niin minusta se on ollu ainakin aika paska. Suomea vastaan antoi namusyötön suomalaispelaajalle, joka pisti kiekon maaliin. Ja kun puolustuspelaaminen ontuu niin ei näemmä maalintekokaan onnistu kun menee kaksi rankkaria vituiksi. Noh.. olkoon sitten maailman paras, mutta taitaa olla eri maailmasta peräisin tuo rucciero.
 
Tshekki tulee aika kovaa päälle.
 
Mutta tulipas jäähyjä Kanadan ja Sveitsin pelissä. Kanadalle 12 ja Sveitsille 14 2-minuuttista! :eek!:

Ja, nyt Leijonat iskekää Tshekki kumoon :ahem: :thumbup:
 
Teemu Puumala sanoi:
Ja, nyt Leijonat iskekää Tshekki kumoon :ahem: :thumbup:

Sangen epätodennäköistä, koska lehtori ei ole editoinut veikkaustaan. :doubtful:
 
Ei tullu ylivoimalla mittaaa. Sveitsiko voitti kanadan? AIka ihmejuttu. Voi olla etta suomea vastaan kanada on aika vahvasti valmistautunut...
 
Mikko Koivu jäähylle. :doubtful:
 
Charlie sanoi:
Onpas hämärä tilanne, Sveitsi jyrännyt jo sekä Tshekin että Kanadan. Suomi taas pisti Sveitsin halki poikki ja pinoon. En silti jaksa uskoa että Suomi voittaisi sekä Tshekkiä että Kanadaa, hyvä jos edes toisen niistä. Taitaa mennä lohkojärjestys lopulta maalierovertailuksi. Sveitsi saattaa voittaa jopa koko lohkon. Saksasta ja Italiasta ei ole näiden neljän uhkaajaksi (varsinkin kun pelasivat keskenään tasan), joten jatkopaikat on käytännössä jo jaettu.

Ruotsi taas on murskaamassa Latviaa aiempien vaisujen esitysten jälkeen. Venäjä taas oli vaikeuksissa Kazakstanin kanssa vaikka voittikin. Näillä näkymin molemmissa lohkoissa tulee paljon ristiinpelaamista. Muutenkin joukkueiden vire vaihtelee paljon pelistä toiseen, liekö väsymyksellä osuutta asiaan...

Joo tuntuu olevan vielä "hakusessa" pelit ja Oikeat pelit on vasta edessä.
 
Ylös