31.12
Vuoden viimeiseksi treeniksi noin tunnin sauvakävelylenkki metsikössä. Vettä satoi ja siitä johtuen lumi oli nuoskaantunutta, joten raskasta oli kävely. Alkaa tuntumaan, että polvenkorkuisessa lumihangessa kävely vastaa enemmän punttitreeniä kuin juoksuun avittavaa kestävyysharjoittelua, sauvakävelylenkin aikana alkaa puuskututtamaan kuin salilla kovan sarjan jälkeen. Mutta taatusti avittaa kestävyyteenkin, koska sykkeet on kokoajan pk-alueella tai yli. Lopussa sähläsin sykemittarin kanssa, joten en saanut keskisykkeitä ja muita ylös.
Aika kovan tuntuinen treeniviikko oli, paikat on aika väsyneen oloiset. Vielä vetäsen toisen samanlaisen, tai itseasiassa kovemman koska meinasin jokapäivä käydä sauvakävelemässä ja vähintään kolme kertaa salilla. Sitten koulujen jatkumisen takia on hyvä jatkaa vähän kevyemmin pari viikkoa.
Hyvä treenivuosi, ensi vuonna jatkuu!