Kilparatojen T Tabermann
Well-known member
Hyvää loppuiltapäivää täältä TT-konsernin saunaosaston takan edestä!
Tuttuun tapaan, jo kolmatta kertaa, F1-kauden alkaessa alkaa myös TT-trophy. Tuo kaikkien arvausleikkien setä. F1-tiedon ellipsi. Palkinnoiltaan aivan omaa luokaansa oleva kilpailu, jota on jouduttu tosin hieman sorvaamaan tälle vuodelle herrojen Ecclestone ja Mosley toivomuksesta. Mutta siis TT-trophy pysyy ja samoin pysyvät palkinnot.
Uudistuneet säännöt:
Vuonna 2003 arvaamme hieman muuttuneesti kolmea asiaa:
1) Tutusti, kuka on lauantaisten aika-ajojen 13. (oikea arvaus antaa 2 pinnaa) ja hänen aikaeronsa paalupaikkaan (1 piste)
2) Ja, hieman muuttuneesti, itse kisan sijalle 9 jäänyttä kuljettajaa, tuota epäonnensotilasta joka ei saa pinnan pinnaa (2 pinnaa)
Veikkausaikaa on aina kisaviikonlopun perjantaihin kello 15.00 (Suomen aikaa) asti. Sen jälkeen (kun ensimmäinen aika-ajo alkaa) tulleet vastaukset jäävät huomioitta pisteitä jaettaessa.
2002 tapahtunutta:
1) Terho 12p
2) OoPee 11p
3) RK-62 10p
4) Tylsä tyyppi, Bleu 9p
Terho siis liittyi siihen harvojen joukkoon, jotka ovat osoittautuneet F1-forumin vaikeimmassa kisakohtaisessa veikkauksessa mestareiksi. Aiemmat guruthan ovat olleet Jr- (2000) ja v10/Norman (2001).
Nyt siis uuteen kauteen uusin ilmein. Kauden päätteeksi eniten pisteitä kerännyt voittaa jälleen tuon erittäin käyttökelpoisen palkinnon: puteli Kossua ja muutama Sisu-aski . Kannattaa siis veikata!
Ja nyt: OLKAA HYVÄ!
<small>[ 03-03-2003, 17:07: Message edited by: Kilparatojen T Tabermann ]</small>