Tulokset ja lehdistötilaisuus: KKWCS 2015, 5. kisa, Turku sittenkin ulkorata

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja KKWCS
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olin paikalla. Iloisesti kuivattelin rataa, ajelemalla tuon tuostakin lätäköistä ja "imuroimalla" joka kerta noin ämpärillisen vettä haaruksiin/kypärän sisään. Olisi jo uskonut, että kisaan mennessä olis sen oppinut ettei niistä kannata ajella. En sitten uskonut. Kuten en sitäkään, että noustessa startissa Dompparista ohitse heittämällä, ei siihen ekaan kurviin haeta linjaa sieltä ulkokurvista lailla Bottaksen. Hyvä ettei nopeimmat tullu jos siinä kierroksella ohi. 3-4 viimeistä kierrosta alkoi jo hieman osua jollainlailla kohdalleen.
 
Hauska rata noin muuten mutta viimeiset S-mutkat ennen pääsuoralle vievää pientä suoraa ja oikeaa eivät lähteneet, eivät sitten millään. Hävisin niissä varmaan sekunnin joka setissä. Kaikille. Semminkin kun siinä oli vielä plätäkkö kriittisessä kohdassa niin ei tullut mit'n. Siihen nähden yllättävänkin korkea sijoitus.

Itsekin oikaisin siitä vähän väliä. Olen oikaissut aikaisemminkin ja tulen oikaisemaan vastakin, jos tarve tulee. Jos kulma ekasta apeksista siihen oli parempi, niin ajelin rataa myöten. Riippui tilanteesta.

Komppaan tätä.

Kisa:
Alussa tasatahtia Stroken ja Jatenskin kanssa. Sijoituskin vaihtui välillä, mutta lopulta sade tuli sopivaan aikaan. Olin juuri tehnyt pienen mokan ohitusyrtyksessä ja ero edelläolevaan kasvoi 10m pituiseksi. Sateella sain edellä olevat kiinni ja ohikin pienen kamppailun jälkeen. Mukavaa oli:thumbup:

PbB ajoi kuin Senna Monacossa -84 tai Markus Winkelhock -07 Nürrellä ja saavutti varikkoväen kiistattoman Päivän suosikkikuski- tittelin.
 
Ajelin rataa pitkin. Perinnetietoisena ajattelin sen kuuluvan lajin perusluonteeseen. Vähän niinkuin sen, että jääkiekkoa pelataan vulkaanisesta kumista valmistetulla lätkällä, ei käsigranaatilla, tai sen, että futiksessa ei työnnetä sormea kaverin peräaukkoon.
 
Ennakko:

Perjantaina baariin ja erinäisten vaiheiden jälkeen nollaunilla liikenteeseen. Alppu kyytiin Sammonkadun tepskalta ja tien päälle.

Selkä ollut sen verta huonona, etten ole uskaltautunut kartin puikkoihin sitten KiC:in. Nyt kuitenkin päätin koittaa tuleeko siitä mitään.


Harkat: #8

Heti radalle päästyä alkoi vaikuttaa, ettei selän kanssa välttämättä tulekaan ennakkoon pelkäämiäni ongelmia. Kanttareiden ylityksetkin sujuivat ongelmitta.

Vauhdin puolesta tuntui että se oma nopeus on edelleen tallella kun pysyin helposti Rainerin peesissä. Ollaan aiemmin oltu sen verran lähellä vauhdillisesti, että oli parhaimpia mahdollisia vertailukohtia. Tulostaulu paljasti hienoisen yllätyksen, positiivisen sellaisen.


Aika-ajot: #2

Auto vaihtui, mikä hieman arvelutti. Harkka-auto tuntui sen verran luontevalta ajaa.

#2 kyllä puski hieman enemmän kuin #8 mutta muuten vauhdillisesti ei ollut mitään ongelmaa. Cmoney tuntui olevan eri vauhdissa mitä harkoissa, mutta muuten sama meininki jatkui. Hyvä fiilis ajamisessa muutenkin.


B-finaali: #11

B:n paalupaikalta matkaan. Startissa Rainieri tuli lentämällä ohi joten ei tuo #11 mikään raketti ainakaan ollut. Muutama kierros mentiin tappituntumalla kevyen kolistelun kera, mutta ohituspaikkaa ei auennut eikä suoravauhti olisi siihen riittänytkään. Sitten yritin väkisin hitaissa paikoissa päästä kuittaamaan ja tein pari-kolme virhettä joista muodostui n. parin sekunnin ero joka sitten säilyikin loppuun asti. Rainier vei A:n nousijapaikan, onnittelut hälle.


Sananen:

Kiitokset Turku kartingin henkilökunnalle loistopalvelusta (mm. ulkoradan kuivaaminen ajokuntoiseksi muutaman KKWCS-hahmokkeen avustuksella) ja Cmoneylle järkkäämisestä.

Pyrkimyksenä olisi päästä Lavintoonkin mukaan, ellei mitään päällekkäistä menoa satu tuohon ajankohtaan.
 
Yritin työntää sormea peräaukkoon kesken ajon, muttei onnistunut.
 
MITEN SILLE LOKILLE KÄVI?
Kuulin luotettavahkolta taholta, että joku nainen pysähtyi paikalle, nappasi lokin vilttiin tms. ja toimitti sen löytöeläinpaikkaan tms.
Kenties siellä sitten tokeni, jollei murtumaa siivessään.

Oli siis lokki joutunut vissiin auton töytäisemäksi, radalta parisataa metriä Shellille päin.
 
Kuulin luotettavahkolta taholta, että joku nainen pysähtyi paikalle, nappasi lokin vilttiin tms. ja toimitti sen löytöeläinpaikkaan tms.
Kenties siellä sitten tokeni, jollei murtumaa siivessään.

Oli siis lokki joutunut vissiin auton töytäisemäksi, radalta parisataa metriä Shellille päin.

Ilmeisesti juuri näin. Nyt toipunut lokki kirjoittaakin jo jälleen F1-forumille nimimerkillään, joka on Albert Oil.
 
Ajelin rataa pitkin. Perinnetietoisena ajattelin sen kuuluvan lajin perusluonteeseen. Vähän niinkuin sen, että jääkiekkoa pelataan vulkaanisesta kumista valmistetulla lätkällä, ei käsigranaatilla, tai sen, että futiksessa ei työnnetä sormea kaverin peräaukkoon.

Jos saisin rankkarin ja joku maajoukkuetason maalivahti vastassa, niin kyl mä ottaisin granaatin.

Aika varma 1-0
 
Ettehän te ihan tosissanne kirjoita kranaattia, oli se sitten käsikranaatti tahi ilman kättä, niin g-kirjaimella?
 
Ihme katkos.

Miksi mulla muuten on sokka kädessä?
 
Tässä tuo ekan mutkan ulostulo. Cmini näyttää nopeimman mahdollisen (ohittaa mutkan nro 2) reitin.
Mukavinta olisi jos Turku Karting tekisi tuohon jonkun muutoksen: Asvalttirataa suoristetaan, tai korottaa mistä ei kuuluisi ajaa.
 
Betoniporsas siihen niin eiköhän se siitä.

Tai merimiina.
 
Ylös ponnahtava stoppari kun sensorit havaitsee auton betonilla.
 
Ylös ponnahtava stoppari kun sensorit havaitsee auton betonilla.

Ei se vesi persiissä ja kasseilla tunnukkaan enää epämiellyttävältä. Teoriassa helpointa olisi suoristaa tuo. Käytännössä joutuu töyrään takana olevan pollenkujan sulkemaan sitten liikenteeltä, kun vatipäät ajaa vähän tamburelloa.
 
Ylös