Powered by BMW
Well-known member
- Liittynyt
- 9.10.2004
- Viestit
- 883
No kerrankin on actionia![]()
Voi olla tahatonkin, en sitä väitä. Tältä se vahvasti tuntui ratin takaa ja videolta olen näkevinäni saman.
Joo ei pääse tuleen tylsä off-season![]()
En kääntänyt tuossa tilanteessa vasemmalle siten että autoni olisi myös ohjautunut vasemmalle (eikä suoraan). En tehnyt moista tahallisesti enkä tahattomasti.
Oletko Jacques sitä mieltä, että et tehnyt itse tuossa tilanteessa yhtään mitään virhettä? Tahallisuudesta kukaan ei ole kai puhunut?
Tasan niin tilanne sattui kehittymään punaisen pitkäksimenosta. About näin se olisi voinut mennä kunnialla:Joo samaa mieltä.
90-asteen mutkassa ulkopuoli voi olla taktisesti hyväkin veto, mutta olla rinnalla ja ulkopuolella 180-asteiseen ei ole koskaan hyvä.
Ja lisäksi kun muistaa että Jacq tiesi 4stroken olleen lähellä ja panikoi sitä että kaasua hölläämällä olisi jäänyt 4s:n jalkoihin,
niin miksi olisi edes halunnut jäädä ulkopuolelle pussiin seuraavaan vasuriin ja jättää sisäreunan vapaaksi 4strokelle?
(olettaen siis että Bemu olisi pysynyt vasemmalla ja menneet mutkaan rinnakkain)
Varmaankin olisin kääntänyt vastaan ajatuksena että uhkaavasti lähestyvä valli pysäyttää meikäläisen.Tämä vielä ok, mutta olisitko hangannut ratilla kääntäen vastustajaa kohti 5-10m? Mitä mieltä noista mun sukellus mietteistä? Saako ohitus perustua siihen että jarruttaa myöhemmin, töytäisee sopivasti kulmasti ja painaa ohi?
Kyllä, JOS olisi J. pitäytynyt ulkopuolella ja kolausta ei olisi tullut. Siksi vähän ihmettelen sitä väkisin ulkopuolelle menoa, kummankin kohdalla toki.Tasan niin tilanne sattui kehittymään punaisen pitkäksimenosta. About näin se olisi voinut mennä kunnialla:
Kyllä, JOS olisi J. pitäytynyt ulkopuolella ja kolausta ei olisi tullut. Siksi vähän ihmettelen sitä väkisin ulkopuolelle menoa, kummankin kohdalla toki.
Kyllä mä sen tiedän ja tajuan ettet yrittänyt ohittaa tuossa, mutta hait parempaa paikkaa seuraavaa mutkaa varten varmasti.
Niinhän kaikki olis tehneet. Ihmetyttää vaan miksi ulkopuolelle, cmn
piirroksien mukaan siis ajattelin itsekin, eli eihän ulkopuolella olis ollu
Kuin hävittävää...
Tarkennuksena heitettäköön, etten olettanutkaan että olisit paikanpäällä voinut "valita" noin nopeassa syklissä.Niin, tossa ei tosiaan tullut mieleen vaihtoehtoakaan,
Juu noinhan se varmasti olis mennyt, bmw varmaankin olis puolustanut sisälinjaa.Tämä olis kuitenkin se mun skenaario siitä mitä ois voinut tapahtua, jos bmw olisi tiedostanut rinnalla olijan mahdollisuuden ja pysynyt enemmän vasemmalla:
Juurikin noin. "Oikeissa" autokisoissa näkee usein takanatulijalta ihannelinjan valtausta edelläajavalta tarkoituksena saada parempi lähtö seuraavalle suoralle. Tällä radalla sitä seuraavaa suoraa ei tosin ollut ja 4stroke olisi taatusti pyrkinyt itse aivan BMW:n peesiin, Jacqueksen jäädessä ulkokurviin pussiin. Mutta tuo tilanne tuli tosielämässä niin nopeasti ja suunnittelematta, että osapuolet eivät varmasti pystyneet lukemaan tilannetta tarpeeksi pitkälle.Tasan niin tilanne sattui kehittymään punaisen pitkäksimenosta. About näin se olisi voinut mennä kunnialla:
![]()
Tarkennuksena heitettäköön, etten olettanutkaan että olisit paikanpäällä voinut "valita" noin nopeassa syklissä.
Itselle tuli heti alkuun vaan mieleen tuo Cm:n piirtämä kuvio eli että ulkopuoli oli jokatapauksessa paha puoli, ja spekuloin sen vaihtoehdoilla.
Luultavasti, kun Bemari jo täydellä kaasulla, J:n olisi pitänyt siihen verrattuna aika paljon enemmän tehdä kuin vain "pieni nosto" kun oli samantien oikealla puolella jo pieneltä matkalta rinnalla. Ei siis olisi vauhtieron takia ehtinyt edes sisäpuolen ohitusyritykseen vasuriin, ja siellä olisi jo takaa tultu täydellä kaasulla rinnalle.Vaihtoehtoinen ajatus:
Mutkan puolivälissä pieni nosto (ei ollut kuitenkaan vielä ehtinyt paljoa rinnalle) ja linjanvaihto vasempaan olisi tukkinut reitin 4strokelta
tuohon vasuriin...
Juu noinhan se varmasti olis mennyt, bmw varmaankin olis puolustanut sisälinjaa.
Harmi ettei noissa autoissa ole sivupeilejä (tai semmosta kypärän otsaan tehtyä "periskooppia" jollanen oli pyöräkypärissä joskus) jolla näkis ees vähän taakse.
Ulkoradoilla varsinkin helpottais reagoimaan sukelluksiin yms....
Mä tarjosin Joensuun reissumiehelle vaivannäöstä saapua kaljan. Muistat varmasti :ahem:Että sitä jaksetaan. FW08:n myötävaikutuksella olin seinässä ja huonommalla sijalla mitä vauhti antoi olettaa, mutta so fucking what? Kilvanajoa nääs ja toikissa jarnaavat tyypit ajelivat kuitenkin jossain 10 sijaa podiumin takana kuitenkin.