"Turhia" tilastoja ja laskelmia

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
8.11 viime vuonna mietittiin jälleen eri lajin pistekäytäntöjä ja samalla sitä, että mitä jos kuitenkin vaikkapa uutuuteen vedoten kaikkien tuloksien laskeminen MM-kilpaan olisikin vielä yhdeksi vuodeksi lykätty vuonna 1991 alkamaan vasta vuonna 1992 ja vanhoilla säännöillä olisi menty vielä kauden 1991 ajan?

Siinä tapauksessa mitä mestaruuskauden taistoon olisi tullut niin Nigel Mansellin ja Ayrton Sennan välillä vuonna 1991 homma kohtaloissa tavallaan oli yllättävän samansuuntainen.

Mansell olisi voinut haastaa ja voittaa mestaruuden.

Ainakin niin kauan kunhan vain voittoja olisi tullut riittävästi Sennaan nähden ja edellä olisi pysytty.

Kuten myös kunhan ei olisi tullut kohtalokasta ulosajoa.

Malliin toteutuneen historian ja täysin pistein sen mukainen Suzuka 1991 mestaruuden sinetöiden sitten Sennalle.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
10.11 viime vuonna mietittiin, että mitä jos Lewis Hamiltonilla ei olisi ollut periaatteessa niin vahvoja tallikavereita keskeyttämään hänen mahdollisia suuria voittoputkiaan kuin olisi ollut periaatteessa uraa kohti ajatellen?

Tai ainakin vaikka vuodesta 2014 lähtien kun Hamilton alkoi voittaa Mercedekselle ja on ollut enimmäkseen tätä nykypäivänä viimeiset 10 vuotta lajissa?

Erikoista oli myös se, että Hamiltonin yhtämittainen voittoputki kerrassaan mahdollisesti useammin toistuneena ei ollut kertaakaan 5 voittoa enempää pidempi putki kun aina tallikaveri sellaisenaan eli vaikkapa Valtteri Bottas sattui sen välillä katkaisemaan sellaisenaan.

Parhaimmillaan erinäisiä menestysputkia mahdolliset keskeytykset siis laskien, mutta ei riittävän tallikaverin pysäyttäessä Hamiltonia olisivat olleet vain nämä kolme kertaa hänellä koko Mercedes-uran ajan:

- 10 voittoa vuosina 2018-2019 (Todellisuudessa sitten Hamilton voitti ensin keskellä menestysputkeaan 2 kertaa, sitten Valtteri Bottas kerran, sitten jälleen Hamilton kaksi kertaa, tämän jälkeen Bottas kerran ja vielä tämän jälkeen Hamilton neljä kertaa ennen mestaruusjuhlia.)

- 8 voittoa vuosina 2014-2015 (Todellisuudessa sitten Hamilton voitti ensin keskellä menestysputkeaan 5 kertaa, sitten Nico Rosberg kerran ja vielä tämän jälkeen Hamilton kaksi kertaa ennen mestaruusjuhlia.)

- 7 voittoa vuosina 2015-2016 (Todellisuudessa sitten Hamilton voitti ensin keskellä menestysputkeaan 3 kertaa ja vielä tämän jälkeen Nico Rosberg neljä kertaa ennen mestaruusjuhlia.)

Vastaavasti Max Verstappenilla ja Michael Schumacherilla oli periaatteessa urillaan vain yksi todella mittava putki missä olisi voinut olla vieläkin dominoivampi määrä voittoja ennen katkaisuja, mutta heidänkin suhteen niin Sergio 'Checo' Perez ja Rubens Barrichello pystyivät katkaisemaan välillä voittoputkia.

Riittävän heikoilla tallikavereilla tai täydellisen kykenemättöminä niitä katkaisemaan Verstappenin ja Schumacherin parhaat putket olisivat olleet seuraavat:

- 15 voittoa vuosina 2022-2023 (Todellisuudessa sitten Verstappen voitti ensin keskellä menestysputkeaan 2 kertaa, sitten Sergio 'Checo' Perez kerran, sitten jälleen Verstappen kerran, sitten jälleen Perez kerran ja vielä tämän jälkeen Verstappen sitten kymmenen kertaa ennen mestaruusjuhlia.)

- 10 voittoa vain vuonna 2002 (Todellisuudessa sitten Schumacher voitti ensin 1 kerran, sitten Rubens Barrichello kerran, sitten jälleen Schumacher kolme kertaa, sitten jälleen Barrichello kerran, sitten jälleen Schumacher kerran, sitten jälleen Barrichello kaksi kertaa ja vielä tämän jälkeen Schumacher kerran ennen mestaruusjuhlia.)

Schumin uran toiseksi paras menestysputki näin vertailun vuoksi olisi voinut olla yksin vuonna 2004 olleella tavalla 7 voiton verran.

Sebastian Vetteliä voisi muuten verrata, mutta siinä päästiin lähimmäksi ikään kuin kyvytöntä/heikkoa tallikaveria hänen voittoputkeaan pysäyttämään.

Vettel voitti tällaisen putken siis yhden ainoan kerran urallaan juurikin vuonna 2013 ja silloin putki oli 9 voiton mittainen kun toisaalta uraansa lopettava Mark Webber kieltäytyi ottamasta vastaan Interlagosin 2013 häpeällisen tuntuista 'lahjavoittoa' Vetteliltä nk. Eläkelahjana.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
10.11 viime vuonna kun vielä hetken mietittiin tuolloin Mario Andrettin uran viimeistä ja samalla harvojen kisojen muodostamaa F1-vuotta niin ehkä tärkein saavutus lopulta lähinnä tuuraavan kuskin muodossa oli siis vuonna 1982 varmistaa Ferrarille merkkimestaruus.

La Famiglialle se tulikin melko täpärällä kun Monzan menestyksestä huolimatta John Watson McLarenilla oli neljäs ruutulipulla ja Las Vegasissa Watson McLarenilla oli toinen.

5 pistettä jäi eroa MM-kilvassa siis ja mikäli Niki Laudan Zolderin hylkäyspisteet olisi kuin olisikin hänelle palautettu niin eroa olisi ollut vielä vähemmän merkkimestaruuden suhteen eli pelkkä 1 piste.

Tasapelissä voitto olisi ollut merkkimestaruuden osalta McLarenin kun heillä olisi ollut 4 voittoa Ferrarin 3:a voittoa vastaan.

Tietenkin myös Watsonin voittaessa Las Vegasin ja sitten Laudan Zolderin hylkäyspisteillä edes ajatuksella niin merkkimestaruus olisikin sitten mennyt McLarenille.

Muutoin eroa olisi ollut 2 pistettä.

La Famiglia kuitenkin saattoi voittaa merkkimestaruuden myös senkin vuoksi koko vuonna 1982, että Imolassa FOCA-tallit joukossaan McLaren ja Williams helpottivat urakkaa vetäytymällä koko kisasta ylipäänsä pois.

Toisaalta La Famiglia menetti hengen ja elämän nimissä Gilles Villeneuven, menetti valtavan uran päättäneen loukkaantumisen nimissä Didier Pironin ja samalla kärsi myös Patrick Tambaylle sattuneen hermopinnekipujen vuoksi parinkin kisan poissaoloista liikaa.

Kuten myös ehkä vähän aiemmin viiveistä saada Tambay liittymään ajoissa Ferrarille kesän 1982 kuluessa Pironin yrittäessä sinnitellä yksin tallin autolla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
15.11 viime vuonna kaksi kisaa ennen kauden loppua Las Vegasissa ja Abu Dhabissa näytti siltä, että Red Bull-talli kuljettajineen ei tulisi saamaan historiassa puhuen vieläkään silloisesti kahta kuljettajaansa olemaan MM-kilvan kaksi parasta kuljettajaa myös kauden päätteeksi.

Viimein joskin vaivoin Red Bull-talli sai täydellisellä viime kaudella haltuunsa myös nuo sijat Sergio 'Checo' Perezin vähän parannettua menoaan loppukaudesta jolloin siis Max Verstappen voitti mestaruuden ja Perez oli toinen vuoden päätteeksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
16.11 viime vuonna pohdittiin niin Mark Webberin kuin Sergio 'Checo' Perezin urien vastaavaa huonoutta suhteessa Sebastian Vetteliin ja Max Verstappeniin nähden Red Bullilla.

Tässä tilastoa mitä mietittiin tai pohdittiin Webberin ja Perezin suhteellisessa pistekeräystahdissa lähtökohtaisiin äärimmäisiin maksimipisteisiin nähden ikään kuin juuri kaikista mahdollisista voittopisteistä puhuen:

Webberin suhteelliset pisteet vuosina 2010-2013

2010: 51 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2011: 54 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2012: 36 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2013: 42 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

Perezin suhteelliset pisteet vuosina 2021-2023

2021: 33 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2022: 51 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2023: 45 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Huomiona tuossa vaiheessa ei vielä ollut ajettu Las Vegasia eikä kauden päätöstä Abu Dhabissa.)

Tätä taustaa vasten Webber oli heikoimmillaan vuonna 2012 ja parhaimmillaan täpärästi vuonna 2011 vuoden 2010 mestaruushaasteen jälkeen.

Perez taas oli heikoimmillaan vuonna 2021 ja parhaimmillaan vuonna 2022 ja toteutuneesti vuonna 2023 oltiin sitten kauden päätteeksi samalla tasolla kuin edeltävällä, vähän huonompana tai vähän jopa parempana arvostelusta huolimatta.

Webber toisin kuin Perez missään vaiheessa niin sai itsensä melkein myös maailmanmestariksi ja mahdollinen mestaruushaaste olisi saattanut Abu Dhabissa 2010 kestää vähän pidempäänkin kuin mitä kesti jos ei vain olisi mennyt noudattamaan tallin aivan liian aikaista ja pelkurimaista käskyä mennä varikolle aivan yhtä liian tuhoisan varhaisessa vaiheessa.

Sen jälkeen kun varikolla oli käyty niin kaikki olikin sitten Webberin osalta pilalla eikä toista mestaruushaastetta tai yritystä mestaruuteen koskaan tullut eteen.

Ja mikäli muuten kalenterien kisojen lukumäärä olisi ollut riittävän pieni tai perinteinen eli 16:sta kisan mittainen kausi niin Webber olisi itse asiassa ollut vuonna 2010 sellaisella tavalla menetellen riittävän aikaisessa vaiheessa kautta maailmanmestari kun silloin Webber vielä johti MM-kilpaa!

Vertailuksi muuten vain Perezin vaikeuksiin nähden kertaalleen viime vuonna voiton Singaporessa hukkaan heittäneellä George Russelilla oli vastaavaan aikaan viime vuonna kerättynä vain 27 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään mahdollisuutena ja sekin oli paljon puhuva juttu se.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
16.11 viime vuonna pohdittiin sitä, että mitä jos Max Verstappen olisi loukkaantunut tai vaikka joutunut siirretysti tai vuoden 2022 aikana vastuuseen tai syyllistynyt uudelleen vuoden 2021 kaltaiseen lajituomarien ja muiden taustahahmojen täydelliseen heitä kohtaan olleeseen kunniattomuuteen ja joutunut kilpailukieltoon viime vuotta koskien?

Pelkkä voittotilastojen ja mestaruustaistelujen tilanne olisi kääntynyt aivan päälaelleen ja silloin tilanne olisi ollut monelle eri kuskille vallan toinen!

Tältä olisi näyttänyt tilanne siinä vaiheessa kun Verstappen olisi siis kuvitteellisesti ollut loukkaantunut tai poissa kuvioissa niin voittojen suhteen tai jos ne yhtä kuvitteellisesti kaikki olisi voittojen suhteen hylätty muilla tavoin:

- Sergio 'Checo' Perezillä olisi ollut 6 voittoa lisää kauden kisoista

- Lando Norrisilla olisi ollut 5 voittoa lisää tai yleensäkin kauden kisoista

- Lewis Hamiltonilla olisi ollut 3 voittoa lisää tai yleensäkin kauden kisoista

- Fernando Alonsolla olisi ollut 3 voittoa lisää tai yleensäkin kauden kisoista

- Charles Leclercillä olisi ollut 1 voitto lisää tai yleensäkin kauden kisoista

- Oscar Piastrilla olisi ollut 1 voitto lisää tai yleensäkin kauden kisoista

- Carlos Sainz Juniorilla olisi ollut 1 voitto lisää kauden kisoista

Melkoista olisi ollut sitten sarjassa ilman Verstappenia tai hänen jyräystään.

Joskin lähinnä myös mahdollisen vuoden 2022 aikana vuoden 2021 olleiden temppusyntien ja mahdollisen lajikilpailukiellon jälkeen Max olisi todennäköisesti palannut kyllä lajiin ja silti hallinnut sitä sitten kai kuten hallitsi.

Tai mene ja tiedä kun suuttuneena Maxilla on ollut tapana kyllä kolaroida ja muuten kyllä riehua miten on riehunut niinä huonompina päivinään.

Lisäksi ennen pitkää Las Vegasin ja Abu Dhabin jälkeen vuoden 2023 päätteeksi Leclerc ikään kuin Verstappenin ollessa sivusta tai voitto hylättynä olisi hyötynyt vielä kahden voiton verran lisää kauden kisoista puhuen kaikkiaan eli 3 voittoa olisi ollut lisää tai yleensäkin kauden kisoista eli Hamiltonin ja Alonson perään olisi noussut heidän luvuilleen tasapeliin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
17.11 viime vuonna pohdittiin myös Valtteri Bottaksen ja Rubens Barrichellon urien suhteellista heikkoutta tai huonoutta suhteessa Lewis Hamiltoniin Mercedeksellä ja Michael Schumacheriin Ferrarilla.

Olen laskenut tähän yhteyteen kaikki muut Bottaksen vastaavat vuodet paitsi vuotta 2021 kun kiistanalaisesti Hamilton ei tunnetun kuohuttavissa tunnelmissa maailmanmestaruutta itselleen saanut ja Barrichellon osalta vuodet kattavat vain vuodet 2001, 2002 ja 2004.

Eli siis ne vahvimman, oletettavimman suurimat Schumin dominoinnin vuodet suhteessa Rubensiin nähden.

Laitetaan Rubensin luvut siis ensimmäisenä:

Barrichellon suhteelliset pisteet vuosina 2001-2002 ja 2004

2001: 33 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2002: 45 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2004: 63 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

Ja vielä Valtterin luvut jälkimmäisenä:

Bottaksen suhteelliset pisteet vuosina 2017-2020

2017: 61 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2018: 47 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2019: 60 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

2020: 50 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään

Tätä taustaa vasten Barrichello oli heikoimmillaan vuonna 2001 ja parhaimmillaan vuonna 2004 Schumin viimeisen mestaruuden yhteydessä.

Bottas taas oli heikoimmillaan vuonna 2018 tunnetusti pieleen menneen ja muun muassa Bakun voiton menettämisen kauden yhteydessä ja parhaimmillaan vuonna 2017 heti Mercedesin huipputallin oppivuotena kun tuolloin oli kolme voittoa ja toteutuneesti vuonna 2019 oltiin sitten kauden päätteeksi melkein samalla tasolla kuin huipputallin oppivuotena, vähän huonompana tai vähän jopa aavistuksen ehkä tilastoista huolimatta parempana mahdollisesta arvostelusta huolimatta ja siitä kun voittoja ei vain niin paljoa tullut kuin mitä odotettiin tulevaksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
Äsken laskettujen Rubens Barrichellon, Valtteri Bottaksen, Mark Webberin ja Sergio 'Checo' Perezin kaikkien mahdollisten voittopisteiden arvioita koskevien selvitysjuttujen päätteeksi laitetaan vielä nuo prosenttiosuudet kaikkien neljän mainittujen kuljettajien osalta parhaimmasta huonompaan pikaisesti kun raja-arvopäivä oli 17.11 viime vuonna ennen Las Vegasin kisaa:

2004: 63 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Rubens Barrichellolle.)

2017: 61 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Valtteri Bottakselle.)

2019: 60 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Valtteri Bottakselle.)

2011: 54 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Mark Webberille.)

2022: 51 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Sergio 'Checo' Perezille.)

2010: 51 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Mark Webberille.)

2020: 50 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Valtteri Bottakselle.)

2018: 47 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Valtteri Bottakselle.)

2023: 45 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Sergio 'Checo' Perezille. Huomiona tuossa vaiheessa ei vielä ollut ajettu Las Vegasia eikä kauden päätöstä Abu Dhabissa.)

2002: 45 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Rubens Barrichellolle.)

2013: 42 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Mark Webberille.)

2012: 36 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Mark Webberille.)

2021: 33 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Sergio 'Checo' Perezille.)

2001: 33 % kaikista mahdollisista voittopisteistä enintään (Kuului Rubens Barrichellolle.)

Tämän perusteella Rubens oli joko paras tai huonoin suhteellinen kakkoskuljettaja vertailtuna tiiminsä ykköskuljettajaan tai jopa kakkoskuskien keskinäisissä vertailuissa.

Huonoin ehkä muuten siis Barrichellon vuoden 2001 tai Sergio 'Checo' Perezin vuoden 2021 täyttä murheellisen surkeaa tilannetta vasten heillä olleessaan huonoimmista kausistaan puhuen suhteellinen tasapeli oli oikeastaan muuten suhteellisesti Mark Webber vuosiksi 2012 ja 2013 tässä vertailussa.

Valtteri Bottas oli vaihtoehtoisesti suorituskelpoisimpana tasaisin ja melkein myös paras kakkoskuski sinänsä tiiminsä ykköskuljettajaan verraten tai jopa kakkoskuskien keskinäisissä vertailuissa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
18.11 viime vuonna Las Vegasin kilpailun alla Sergio 'Checo' Perez sai murheellisen lisäpalkintomaineen.

Hän oli huonoin Red Bull-tallin keskimääräinen aika-ajaja tallissa 15 vuoteen sitten vuoden 2008 ja David Coulthardin.

Tosin vielä tuolloin oli kauden päätös ajamatta Abu Dhabiin viime vuonna, mutta keskimäärin viime kaudella siinä vaiheessa Perez näytti aina lähtevän kisoihin ruudusta 9 siinä missä vuonna 2008 Coulthard lähempänä oikeastikin tulevaa eläkettään ajavana osin lähti aina keskimäärin ruuduista 12-13 kisoihin määritelmästä riippuen.

Eli vielä sinänsä oli matkaa Coulthardin huonommuuteen, mutta se ei ollut toivottavaa Pereziltä siinä vaiheessa tai muutenkaan.

Etenkin kun Perez oli vasta 33-vuotias eikä sinänsä vielä halukas lähtemään kyllä eläkkeellekään tai lajista ulos.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna Max Verstappen Las Vegasin kisan voittotunnelmissa pääsi tasapeliin Sebastian Vettelin kanssa F1-voittojen kappalemäärässä kun se oli sama eli 53 kappaletta ja samalla hän jakoi hetken aikaa myös lajin voittojen määrissä kolmostilan hänen kanssaan.

Tilanne oli murheellinen Charles Leclercille kun hänellä oli tuohon kaikkeen mennessä siis ollut 12 paalupaikkakisaa sellaisesti puhuen väliä siitä, että milloin hän oli viimeksi saanut paalupaikkansa pysymään myös voittona!

Toisin kertoen taas kerran Verstappen pystyi kääntämään Leclercin ajaman paalupaikan voitokseen.

Verstappen oli siis hyötynyt Leclerciltä nappaamistaan voitoista urallaan jo 11 kisan verran silloin.

Mikäli Leclerc olisi aina kyennyt puolustautumaan Verstappenia kohtaan ja voittamaan ne kisat menettämättä niitä yhtään Verstappenille niin Verstappenin voitot olisivat olleet yhä vain 42 kappaleen luokkaa lajissa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna toki varmistui Red Bullille muutamiakin eri asioita heti Las Vegasin voittoisiin jälkitunnelmiin:

Ensimmäistä kertaa heillä oli yksinään ja mihinkään muuhun talliin nähden 20 yhteistä kisavoittoa kaudella, enemmän kuin 800 MM-pistettä tallikilvassa ja lopuksi vielä vihdoin ja viimein varmistui MM-kilvan kuljettajien puolelle sijat 1 ja 2 kun Sergio 'Checo' Pereziä ei voinut enää kukaan kuski ohittaa kauden päätöksessäkään.

Max Verstappen lisäksi maailmanmestarina oli ensimmäinen 500 pistettä kauteen saanut maailmanmestari.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna Charles Leclercillä tosiaan paalupaikat tuntuivat olevan kirouksia millään tavalla hänelle uran voittoja ajatellen.

Hänellä oli siis todella, todella paljon menetettyjä voittoja paalupaikalta lähtemisestä huolimatta kisoihin.

Max Verstappenin ryöstämät sellaiset mainittiin jo, mutta lisäksi hän oli menettänyt 8 kertaa niitä muillekin kuskeille ennen omia voittojaan viimein myös paalupaikkaa hyödyntäen tai ilmankaan.

Yhteensä Leclerc oli menettänyt uransa voittomahdollisuuksista 19 kertaa paalupaikalta lähdettäessä kisaan!

Mikäli tahti todella olisi jatkunut näin huonona Leclerciltä niin hän olisi viime vuoden pohjalta puhuen Las Vegasin kisan jälkeen ollut seuraavan kahden vuoden aikana ohittamassa Michael Schumacheria uran paalupaikalta lähtöjen, mutta myös menetettyjen voittojen osalta puhuen.

Schumilla oli urallaan paljon voittoja ja 40 kertaa hän siis voitti paalupaikalta käsin menettäen niitä urallaan kaikkiaan nk. Kahden Uran myötä tavallaan kokonaisesti puhuen 28 kertaa.

Lewis Hamilton on monien mielestä ollut paras, mutta samalla hän on myös hukannut urallaan merkittävän, itse asiassa suurimman määrän kaikista kuskeista lajissa paalupaikalta lähtemällä.

Tuohon hetkeen mennessä viime vuonna Lewis oli voittanut 61 kertaa siis paalupaikalta käsin ja oli menettänyt niitä kaikkiaan 43 kertaa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna Max Verstappen oli saavuttanut mittavat määrät siihen mennessä uusia ennätyksiä lajissa lyöden vanhoja historian kirjoihin ja kansiin kun Las Vegasin kilpailu oli jo ajettu ja kun enää koko viime vuodesta jäljellä oli enää vain Abu Dhabi kauden päätöksenä.

Tässäpä ennätyksiä nk. Ranskalaisin Viivoin:

- Eniten peräkkäisiä voittoja: 10 kappaletta (Edellinen ennätyksen haltija Sebastian Vettel 9 kappaletta.)

- Eniten voittoja kauteen: 18 kappaletta (Tässä asiassa hän vain paransi omaa jo voimassa ollutta 15 voiton ennätystään.)

- Paras suhteellinen voittoprosentti kauteen yksittäistä voittoa kohti: 81,81 % kun vielä yksi kisa oli jäljellä (Edellinen ennätyksen haltija Alberto Ascari 75 %.)

- Eniten voittoja paalupaikalta kauteen niiltä lähdettäessä: 11 kappaletta (Edelliset ennätyksen haltijat Nigel Mansell ja Sebastian Vettel tasapelissä 9 kappaleella.)

- Ensimmäinen voittaja koskaan lajin nk. Perinnekilpailuissa täysin (Voitti siis Monzan, Monacon, Spa-Francorchampsin ja Silverstonen.)

- Eniten peräkkäisiä voittoja tai kakkostiloja kauteen putkeen: 15 kappaletta (Tasapeli Michael Schumacherin vastaavan kanssa.)

- Aikaisin maailmanmestaruuden varmistanut kuljettaja kauteen: 6 kilpailua ja mutkien kautta puhuen 2 pienoiskilpailua ennen kauden loppua (Tämä on kompa kun välillä hän voittaa tällä Michael Schumacherin vastaavan ja toisaalta muutoin tämä on Schumin pitkään hallinnoiman ennätyksen kanssa vain tasapelissä.)

- Eniten suorituskykyisiä kilpailuviikonlopun vaiheiden hattutemppuja kauteen: 5 kappaletta (Tasapeli Alberto Ascarin vastaavan kanssa.)

- Eniten MM-kilpaa perättäisten kilpailujen ajan johtanut kuljettaja: 39 kisan verran (Edellinen ennätyksen haltija Michael Schumacher 37 kisan verran.)

- Eniten pisteitä kauteen: 549 kappaletta (Tässä asiassa hän vain paransi omaa jo voimassa ollutta 454 pisteen ennätystään.)

- Paras mahdollinen määrä pisteitä kaikista mahdollisista pisteistä kauteen: 549 pistettä 620 mahdollista pistettä kohti eli prosenttiosuutena 88,55 % kun vielä yksi kisa oli jäljellä (Edellinen ennätyksen haltija Michael Schumacher 84,71 % prosenttiosuuden turvin.)

- Eniten pisteväliä MM-kilvan voittajan ja kakkostilan miehen välillä: 276 pistettä tippuen enintään 250 pisteeseen asti mikäli siihenkään (Edellinen ennätyksen haltija Sebastian Vettel 155 pisteen erolla vastaavaan tilanteeseen ajallaan.)

- Eniten johtokierroksia kauteen: 951 kierrosta kun vielä yksi kisa oli jäljellä (Edellinen ennätyksen haltija Sebastian Vettel 739 johtokierroksella kauteen.)

- Paras mahdollinen johtokierrosten määrä kaikista mahdollisista kierroksista kauteen: 951 kierrosta 1325 mahdollista kierrosta kohti eli prosenttiosuutena 71,77 % kun vielä yksi kisa oli jäljellä (Edellinen ennätyksen haltija Jim Clark 506 kierrosta 708 mahdollisesta kierroksesta sitä kohti 71,47 % prosenttiosuuden turvin.)

- Eniten johtokilometrejä kauteen: 4639 kisakilometriä johdossa (Edellinen ennätyksen haltija Sebastian Vettel 3796 kisakilometriä johdossa kauteen.)

- Eniten palkintoja kauteen: 20 kappaletta (Tässä asiassa hän vain paransi omaa jo voimassa ollutta 18 kappaleen palkintomäärään liittyvää ennätystään.)

Vielä kolme muuta ennätystä pystyi olemaan Verstappenin siinä vaiheessa:

- Paras suhteellinen ero koskaan suhteessa mestaruushaastajaan prosenttiosuutena: Vuonna 1992 Nigel Mansell suhteessa Riccardo Patreseen nähden oli 48,15 % tämän edellä kun Verstappen oli tilapäisesti kun yksi kisa oli jäljellä niin 50,27 % edellä suhteessa Sergio 'Checo' Pereziin nähden

- Paras suhteellinen ero koskaan suhteessa kaikkiin mahdollisiin johtokilometreihin prosenttiosuutena: Jim Clark oli 72,06 % ennätyksen haltija kun Verstappen oli tilapäisesti kun yksi kisa oli jäljellä niin vähäisesti edellä Clarkia 72,55 % suhteessa Clarkiin nähden

- Eniten viikonloppuun kaikessa kaikkeen liitettävien viikonlopun ajo-osuuksien suurvoittoja kauteen: Tasapelissä Nigel Mansellin, Jim Clarkin, Alberto Ascarin ja Lewis Hamiltonin kanssa kun kaikilla näillä kuten Verstappenilla oli näitä parhaimmillaan urallaan eri voittokausillaan ollut 3 kappaletta kauteen (Verstappen tarvitsi enää yhden sellaisen suurviikonlopun menestyksen kauteen ollakseen paras tässäkin ja tämä oli mahdollista saada aikaan Abu Dhabissa kauden päätöksessä.)

Suurin osa näistä ennätyksistä parantui viimein tai tuli haltuun kun Verstappen vielä voitti kauden päätteeksi Abu Dhabin kilpailunkin viime vuonna.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna myös Red Bull itse tallina vietti äärimmäisen hienoa ja ennätysten suhteen suurimmista suurinta ja hienointa kautta!

Tässäpä ennätyksiä nk. Ranskalaisin viivoin kun osa oli jo varmoja uusia ennätyksiä ja osa oli ennätyksiä minkä pystyi ottamaan vielä haltuun tai tasapeliin pääsemään kun yksi kisa eli Abu Dhabin päätöskisa tuolloin oli jäljellä kautta:

- Eniten voittoja automallilla kauteen: RB19-automallilla oli niitä 20 kappaletta

- Paras voitto-osuus prosentteina kauteen: 95 % (Itse asiassa tasapelissä oman muun parhaimman ennätyksen kanssa. Kun kiitos Carlos Sainz Juniorin ja Ferrarin ei ollut mahdollista voittaa aivan kaikkea niin vähäisesti voitiin olla enää parempia tai vain päästä tasapeliin prosentti-osuuden kanssa. Vaikka kauden päätöksestä ei olisi tullut juuri mitään tai vaikka vain keskeytyksiä niin siltikin se olisi ollut siis tasapeli tai vähäisesti huonompi kuin oma vastaava jo voimassa ollut suhteellinen ennätys.)

- Eniten peräkkäisiä voittoja kauteen: RB19-automallilla 15 kappaletta

- Eniten peräkkäisiä voittoja puhtaasti kauden alusta alkaen: RB19-automallilla 14 kappaletta

- Eniten pisteitä lajissa kauteen tallina: 822 pistettä eli aiemmin viitteellisesti mainittu vähän yli 800 pistettä muutama viesti aiemmin tässä toikissa (Tämä voitti Mercedeksen oman aiemman lajin piste-ennätyksen kauteen tallina kun parhaimmillaan Mercedeksellä on ollut jonakin vuotena yhtä vuotta kohti 765 pistettä.)

- Eniten johdettuja johtokierroksia kauteen tallina lajissa: 1097 kierrosta (Tämä voitti Mercedeksen oman aiemman lajin kierrosten johtamisen ennätyksen kauteen tallina kun parhaimmillaan Mercedeksellä on ollut jonakin vuotena yhtä vuotta kohti 1055 kierrosta.)

- Toiseksi paras suhteellinen ero koskaan suhteessa lajissa johtokierrosten prosenttiosuutena kun yksi kisa oli vielä jäljellä: 86,58 % (Tämä voitti Mercedeksen oman aiemman lajin toiseksi parhaan suhteellisen eron koskaan suhteessa lajissa johtokierrosten prosenttiosuutena kun se Mercedeksellä oli vuonna 2014 86,24 %.)

- Suurin ero koskaan lajissa tallien MM-kilvan toiseksi sijoittunutta tallia kohtaan: 430 pistettä kun yksi kisa oli vielä jäljellä (Vaikka Red Bull olisi jäänyt Abu Dhabissa puhtaasti nollille ja Mercedes voittanut kunnolla kokonaan niin siltikin piste-ero olisi ollut 386 pistettä toiseksi sijoittunutta tallia kohtaan MM-kilvassa. Mercedes oli siis hävinnyt. Aiempi ennätys lajissa oli ollut Mercedeksen vastaava eräällä kaudella 277 pisteellä MM-kilvan toiseksi sijoittunutta tallia kohtaan.)

Melkein kaikki ennätykset Red Bull pystyi siis myös tallina rikkomaan tai nappaamaan itselleen jo ennen viime kauden päätöstä.

Muutoin puhuen esimerkiksi vuonna 2016 Mercedeksellä 21 kisan kaudella kyseinen talli voitti 19 kisaa niistä ja ilman Barcelonan 2016 tunnettua keskinäistä kolaria todennäköisesti se olisi voittanut vielä yhden lisää eli 20 kisaa 21 kaudella siis. Red Bull oli myös ajanut tuossa vaiheessa miten oli ajanut eli 21 kisaa 22 kisan kaudella oli ajettu ja niistä 20 voittoa se oli saanut 21 kisaa kohti ja lopulta lopullinen voittomäärä tuli olemaan siis 21 voittoa 22 kisan kaudelta puhuen.

Vain yhtä ennätystä enää mitenkään Red Bull ei kyennyt rikkomaan edes Abu Dhabissa viime vuonna vaikka se olisi kuinka sen halunnut tehdä ja tämä oli varmistunut Las Vegasin aikaan, mutta myös mahdollisesti 1-5 kisaa ennen Las Vegasiakin mahdottomuudessaan:

Paras suhteellinen ero koskaan suhteessa lajissa johtokierrosten prosenttiosuutena lajiin jäi rikkomatta.

Se oli viime vuoden päätteeksi ja on yhä jäämässä voimaan tämänkin vuoden päätteeksi hyvin, hyvin todennäköisesti varsinkin nyt kun viime vuoden nk, Formula Red Bull-sarjaan tai nk. Formula Verstappen-sarjaan nähden tämä nyt kuluva ajankohtainen kausi on ollut tasaisempi.

Vuoden 1988 McLarenille jää tämä ennätys haltuun:

Paras suhteellinen ero koskaan suhteessa lajissa johtokierrosten prosenttiosuutena lajiin oli vuonna 1988 McLarenille ja automalli MP4/4:lle uskomattomat 97,28 %!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna pohdittiin lajissa jälleen vähän vanhemman ajan kuljettajia.

Lähinnä arvuuteltiin sitä, että kenellä F1-kuljettajalla olisi ollut eniten kokemusta ajaa eri vastustajia vastaan uransa aikana?

Eniten eri vastustajia F1:ssä toki aikakauden muistaen silti kohtasi urallaan Maurice Trintignant 232 eri kohtaamansa kuljettajan voimin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
19.11 viime vuonna vertailtiin Ayrton Sennan ja Alain Prostin saavutuksia.

Molempien saavutuksia ei kiistetty, mutta Sennan mahdolliset voittojen määrät olisivat saattaneet olla vieläkin komeampia mikäli hän ei olisi urallaan menettänyt niin kovin monta voittoa etenkin lähdettynä paalupaikalta käsin.

Eniten ylivoimaisesti Sennan paalupaikalta voittoon ennustettuja kisoja pilasi Prost hyötymällä milloin mitenkin sitten Sennan vaikeuksista ja ottaen niistä siis 13 kappaletta uransa 51 kisavoittoa täydentämään.

Tässäpä siis tilanteet milloin Senna menetti paalupaikkansa ja niistä oletettavat voitot Prostin eduksi:

1985: Senna menetti Monacon ja Monzan paalupaikat Prostin voitoksi

1986: Senna menetti Imolan paalupaikan Prostin voitoksi

1988: Senna menetti Rio de Janeiron, Monacon, Mexico Cityn, Jerezin ja Adelaiden paalupaikat Prostin voitoksi

1989: Senna menetti Phoenixin, Silverstonen ja Monzan paalupaikat Prostin voitoksi

1990: Senna menetti Interlagosin ja Jerezin paalupaikat Prostin voitoksi

Vuosina 1988-1990 Senna tosiaan hurjankin suuresti kävi kamppailua mestaruuksista vallan selkeästi Prostin kanssa ja tietenkin vuosina 1988 ja 1990 oli maailmanmestari monien ja välillä vähän turhankin kuohuttavien jaksojen jälkeen.

Toisaalta mikäli Senna vain olisi kyennyt puolustamaan ja hyödyntämään paalupaikkansa voitokseen toki ilman muitakin sattumuksia niin olisivat silloin vuosien 1988 ja 1990 maailmanmestaruudet olleet hänen jo aiemmin.

Ainakaan Suzukan 1990 temppuun ei välttämättä koskaan olisi tarvinnut turvautua, mutta eihän sitä koskaan tiedä tai pikemmin kertoen tiennyt Ayrtonista!

Toisaalta Prost menetti mestaruuden vuonna 1988 kuohuttavasti myös lajin pistelaskusäännön vuoksikin.

Oikeastaan välillä oli suorastaan suurikin ihme, että Prost ei riistänyt Sennalta brasilialaisen suhteen paalulta kisaan lähteneenä voittoja enemmänkin sillä niin suuri uhka ranskalainen hänelle aina kisoissa oli!

Ja mikäli Senna kärsi paalupaikkamenetyksiä urallaan niitä siis voittoja menettäen niiltä kilpailuun lähtien niin toisaalta Senna myös voitti paalupaikalta itse lähteneenä kisoja niitä halliten urallaan 29 kertaa.

Prost oli myös vuoden 1992 nk. Sapattivapaalla lajista joten sekin jätti vähäisemmäksi mahdollisuudet nähdä taisteluja ja taktisia hyödyntämisiä kuten myös Prostin lopettaessa vuoden 1993 jälkeen uransa ja kun hän ei tietenkään tullut takaisin lajiin vuoden 1994 ennen Sennan menehtymistä.

Eikä sen jälkeen vetoomuksista tai pyynnöistä huolimatta ajamaan vaikka edes se kuuluisa uran 200:s kisa lajissa.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
20.11 viime vuonna Charles Leclerc tosiaan oli paalujaan menettänyt minkä ehtinyt muiden kuskien voitoksi.

Hän oli menettänyt mahdollisen voittonsa paalupaikalta lähtien tuolloiset 12 edeltävää kilpailua aina Red Bull-tallin kuljettajille ennen edellistä omaa edes jotenkin paalupaikalta tullutta voittoaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
20.11 viime vuonna päiviteltiin erilaisia lajiylivoimia siitä mitä tuli turbojen uuden aikakauden tulemisen ja samoin myös maaefektin lajiin palaamisen jälkeen.

Turbojen palatessa uudelleen lajiin vuonna 2014 oli siitä eteenpäin vuoteen 2015 asti verrattaessa 38 kisaa mahdollista viedä läpi.

19 kisan kausia kohti siis kahteen kertaan miettien 38 kisaa kohti Mercedes-talli voitti niistä 32 kisaa.

Yhteensä kuusi kertaa ja kolmesti kautta kohti Mercedes-talli siis hävisi.

Vuonna 2016 Mercedes-talli voitti kauden neljä ensimmäistä kilpailuaan viimein häviten kauden viidennessä kisassa eli tunnetussa Barcelonan kolarikisassa 2016 vasta seitsemännen kerran koko turboaikakaudella.

Tämän jälkeen talli menikin menojaan eikä juuri hävinnyt koko kaudella enää lainkaan.

Barcelonan kisa vuonna 2016 oli turbojen uudelleen tulemisen aikakauden 43:s kilpailu.

Maaefektin palatessa uudelleen lajiin vuonna 2022 oli siitä eteenpäin vuoteen 2023 asti verrattaessa 44 kisaa mahdollista viedä läpi joista 43 kisaa oli jo ajettu.

43 kisaa kohti siis 22 kisan yksittäisinä kausina kahteen kertaan siis miettien tuohon lukuun päästen oli ollut niin, että Red Bull oli hävinnyt viisi kertaa ensimmäisellä kaudella ja toisella kaudella vain kerran.

Kun tuo aikajakso huipentui niin tulokset säilyivät samana eli 6 kertaa oli tullut häviö 44 kisaa kohti.

Mielenkiintoista oli se, että Mercedes paljon kehutusta ylivoimastaan siis huolimatta ei ollut onnistunut saamaan 43 kisan vastaavaa kohti vuodet 2014-2016 muistaen siis Barcelonaan asti yhteensä vain 36 voittoa kun taas Red Bull oli saanut jo ennen viime vuoden päätöstä Abu Dhabissa siihen mennessä 37 voittoa 43 kisaa kohti ja tulisi tietysti viime vuoden päätteeksi saamaan 38 voittoa 44 kisaa kohti.

Vuoden 2016 aikana Barcelonan kolarisotkun jälkeen Mercedes pystyi venyttämään valtakauttaan dominoiden aina 53 kisaan asti johon mennessä oli siis ollut vain 7 häviötä kunnes viimein tuli 8 häviötä 54 kisaa kohti.

Päästäkseen noin suureen suhteelliseen ylivoimaan silti Mersulta kesti vielä siis melkein ylimääräinen kausi suorittaa tavallaan siinä missä Red Bullille päästä sellaiseen suhteelliseen ylivoimaan riitti vain oikeastaan koko kulunut viime vuosi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
20.11 viime vuonna vertailtiin niin Red Bullia kuin myös McLarenia vuodelta 1988 ylivoimassa.

McLarenilla vuonna 1988 oli ainakin selvästi murskaavampi ylivoima siihen mitä kaksoisvoittoihin tuli eli 11 kertaa 16:sta kauden kisasta tuli kaksoisvoitto.

Sen sijaan Red Bullilla viime vuonna kaikkea muuta ylivoimaa vastaan tuli melkoisenkin vähän kaksoisvoittoja eli vain 6 kertaa 22:sta kauden kisasta tuli kaksoisvoitto.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14671
26.11 viime vuonna Abu Dhabin alla ennen kauden päätöskilpailua vaikutti siltä, että silloiselle ensi vuodelle eli tälle vuodelle ei lajissa nähtäisi juuri uusia kuskeja.

Ainakaan avauskisaan mennessä ja mikäli näin niin se olisi ollut ensimmäinen vuosi sitten vuoden 1985 milloin näin olisi käynyt.

Pierluigi Martini kun oli yrittänyt F1-kisaan jo Monzassa 1984 joten hän ei sinänsä ollut aivan täydellinen debytoija sinänsä vaikka pääsikin vasta Rio de Janeirossa uransa varsinaiseen ensimmäiseen F1-kisaan.

Vuoden 1985 aikana vasta paljon, paljon myöhemmin nähtiin ensimmäinen varsinainen ensikisan ajaja ja hänkin oli siis Christian Danner paljon myöhemmin kaudella kun Jonathan Palmer oli loukkaantunut kesken kauden.

Montakaan kokonaan uutta kaveria ei kisoissa näkynyt tai niihin päässyt kaudella 1985. Ehkä muu melko kuuluisa uusi kaveri lähtöruudukossa oli Ivan Capelli aloittaen huonosti, mutta päättäen loistavasti kauden Adelaidessa 1985 nelospaikalla pisteillekin.

Vuoden 1990 kauden avaus oli myös erikoinen:

Koko viikonloppuna Phoenixin kisaan lähtöruudukkoon sellaisenaan toki aiemminkin kisoihin yrittänyt uransa ensimmäiseen varsinaiseen F1-kisaan pääsi siis Gregor Foitek kun hänellä oli ollut vuonna 1989 useampi karsiutuminen tai esikarsiutuminen.

Täydellinen ensikisa tai sen yritys koko lajiin Phoenix 1990 oli vain kolmelle kuljettajalle ja ikävä kyllä kaikki kolme heistä karsiutuivat joskin lähinnä Claudio Langesin ja Gary Brabhamin karsiutuminen ei ollut yllätys, mutta Gianni Morbidellin karsiutuminen sen sijaan oli kaikkea taustaa nähden.
 
Ylös