Ulla Appelsinin kommentti Turun iskusta: Kiistäjät ja kiitettävät
KOMMENTTI Ei todellisuus katoa, vaikka kuinka työntäisi pään pensaaseen, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Se on ollut mahdollista, jopa ehkä todennäköistäkin. Mutta kun se sitten toteutui, se tuntui hetken epätodelliselta. Julma terrori-isku Turussa. Siis Suomen Turussa!
Onhan terrorismi toki viime vuosina tullut meitä lähelle: Saksa, Tukholma, Pietari... Silti on pysäyttävä ajatus, että täällä Euroopan perällä on nyt jouduttu kasvokkain uutisista tutun pahuuden kanssa: Abderrahman Mechkah -nimellä esiintyvä henkilö kylvi raakaa väkivaltaa Turun kaduilla. Muitakin henkilöitä epäillään osallisuudesta tapahtumiin.
Teko on hirviömäinen. Siksi kuvittelisi, että Suomessa vallitsisi tällaisen tragedian jälkeen yksimielisyys siitä, että vastaavat teot on pyrittävä jatkossa estämään kaikin länsimaisen yhteiskunnan sallimin keinoin. Mutta jostain syystä joillekin tuntuu olevan vaikea myöntää edes sitä, mitä Turussa tapahtui.
On ollut hämmentävää seurata sitä vimmaa, jolla on haluttu tyrmätä keskustelu terrorismista. Tunnettu mediavaikuttaja Jussi Lähde esimerkiksi julisti Facebookissa ”oikeusvaltioperiaatteen” takia haluavansa eroon kaikista sellaisista FB-kavereistaan, jotka puhuvat tapahtumasta terroritekona (tämä siis sen jälkeen, kun oli uutisoitu poliisin tutkivan tapahtumia nimenomaan terroritekona).
TUTKIJA Erkka Railo taas ihmetteli Twitterissä kohun suuruutta ja kiirehti muistuttamaan, että Suomessa tehdään 70 henkirikosta / vuosi. Mikä tietysti on totta, mutta ei se pyyhi Turun tapauksen poikkeuksellisuutta pois. Vaikka se poikkeuksellisuus kuinka halutaan kiistää. Esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä toimittaja Vappu Kaarenoja paheksui syvästi: ”Mediavyörytyksen perusteella vaikuttaisi siltä, että Turun puukotuksessa oli kyse jotenkin aivan poikkeuksellisesta asiasta”. Niin. Sehän on Suomessa ihan jokapäiväistä, että toreilla joku keskellä päivää jahtaa puukon kanssa itselleen tuntemattomia naisia huutaen silminnäkijöiden mukaan Allahia.
Toimittaja Kaarina Hazard puolestaan valitti, miksi Turun tapahtumat rinnastettiin Barcelonaan eikä kouluampumisiin. Olisiko esimerkiksi siksi, että teko ei tapahtunut koulussa? Ja siksi, että teko noudatti sitä samaa kaavaa, jota terroriteot maailmalla ovat noudattaneet?
Ei todellisuus katoa, vaikka kuinka työntäisi pään pensaaseen. Se on yhä olemassa, kun pään nostaa ylös. Ja totuus on, että Euroopassa kauhua herättänyt terrorismi tuli nyt Suomeen.
OIKEUSLAITOKSEN tehtävä on ratkaista, mikä on puukottajan – väkivallanteot hän on jo tunnustanut – rikosnimike ja tuomio. Mutta terrorismiin tämä tietenkin kytkeytyy, oli kyseessä sitten usean ihmisen suunnittelema teko tai jihadisteista mallia ottaneen miehen yksittäinen teko. Sillä juuri tämä on osa Isisin strategiaa: vedota omalla häikäilemättömällä propagandallaan nuoriin miehiin ja saada heidät tekemään hirmutekoja ideologian nimissä.
Nykyajan terrorismi ei ole vain sitä, että jossakin korkealla terrorijärjestön organisaatiossa suunnitellaan tuhoisa isku, johon sitten valitaan toteuttajat. Toimintamalli on usein itse asiassa käänteinen. Monet iskujen tekijät valitsevat itse itsensä ja uskovat toteuttavansa pyhää tehtävää.
Tämä toimintamalli tekee terrorismista äärimmäisen vaikeasti estettävää. Silti on pakko yrittää, sillä valtion tärkein tehtävä on taata kansalaistensa turvallisuus.
Uutta tiedustelulainsäädäntöä ei toivottavasti enää jarruteta, mutta se ei kaikkea ratkaise. On kysyttävä esimerkiksi sitä, kuinka tehokkaasti riskiryhmässä olevia aidosti pystytään seuraamaan. Riittävätkö viranomaisten resurssit enää kaikkien vihjeiden seulontaan? Miten radikalisoitumista voidaan estää?
Entä miten turvapaikanhakijoiden taustoja pystytään jatkossa nykyistä paremmin tarkistamaan? On aika karmaisevaa ajatella, että vieläkään ei ole täyttä varmuutta, onko Abderrahman Mechkah edes Turun puukottajan oikea nimi tai mikä on hänen ikänsä, vaikka hän on ollut Suomessa jo pitkään.
Äskettäin tehtiin lisää kiinniottoja ja poliisi kertoi, että uusi pidätetty oli esittäytynyt ruotsalaisille marokkolaisena, suomalaisille algerialaisena. Tämä kaikki kertoo siitä, että vaikka kuinka niin toivoisimme, kaikki turvapaikanhakijat eivät valitettavasti ole liikkeellä vilpittömin mielin. Toivottavasti myös pakkopalautusten vastustajat ymmärtävät, että viranomaisilla saattaa olla palautuksiin perusteltu syy, vaikka sitä ei voida sanoa ääneen.
On ilman muuta täysin selvää, että Suomen on jatkossakin autettava hädässä olevia. Mutta on selvää myös, että jokainen tänne tuleva ei välttämättä puhu totta.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen turvapaikanhakija valehtelisi. Saati että Turun tragedia antaisi oikeuden kohdella tai nimitellä ketään tapahtumiin syytöntä ihmistä rumasti. Missä on logiikka, jos vastustaa Turun kaltaista sivullisen kimppuun käymistä –ja käy itse jonkun sivullisen kimppuun?
Kun miettii Turun kaikkia lukuisia, suuren kiitoksen ansaitsevia auttajia – kuten vaikkapa Larisaa, joka lohdutti sylissään uhrin vauvaa tai Mikkoa, joka pyrki tyrehdyttämään kaulaan puukotetun naisen verenvuodon tai Aryaa, joka löi epäiltyä mailalla tai brittisyntyistä Hassania, joka haavoittui auttaessaan uhria tai sitä 70-vuotiasta suomalaismiestä, jonka pankkikortti ja rahatkin jäivät mediatietojen mukaan automaattiin, kun hän ryntäsi apuun – se kertoo siitä, että sankari voi olla nainen tai mies, ulkomaalainen tai suomalainen, nuori tai vanha. Kuka tahansa saattaa olla se lähimmäinen, joka ensi kerralla ryntää pelastamaan sinun tai rakkaasi henkeä. Sankaruutta ei voi päätellä kasvoista.
PERJANTAITA 18.8. 2017 ei mikään pyyhi pois. Mutta merkitsevää on, miten me tästä jatkamme. Soisi, että Turku saisi avaamaan silmät, mutta ei sulkisi sydäntä. Meillä täytyy olla rohkeutta keskusteluun turvallisuudesta ja turvapaikkajärjestelmän ongelmista: se ei ole rasismia. Samalla kuitenkin tulisi muistaa tämä: se tänään kohtaamasi sivullinen voi olla huomisen sankari.
Ulla Appelsin
hyvä pointti!
