Turva-autot F1:ssä

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Murheellisesti, mutta odotetusti enemmän tai vähemmän 10-11 vuotta olleiden ja etenkin viime vuodesta eteenpäin olleiden hyvin vaikeiden terveysongelmien myötä nyt tosin kaikkien varmistelujen jälkeen siis turva-auton isä sellaisenaan F1:siin kuin moneen muuhunkin vähän alkuperäisemmin eli Herbert Linge on poistunut keskuudestamme 95 vuoden iässä kun hän olisi täyttänyt kesäkuussa ennen pitkää 96 vuotta.

Linge tosin oli uutisissa väitetty menehtyneen jo niinkin aikaisin kuin 5.1 tänä vuonna ja varhaisimmillaan jo viime vuoden lopullakin näin väitettiin käyneen ennen sitten vielä korjattuja tietoja.

Tosin 5.1 eteenpäin tänä vuonna viime päiviin asti epävarmuutta julkisuuteen yritettiin selvittää ja samalla tietysti oli korjauksia ja pyyntöjä omaisiltakin viivyttää uutisointia menehtymisestä, että olisi ollut sururauha.

Hyvä niin, että kaikin puolin näin meneteltiin vaikka hieman ikävää aiemmin oli tosin epävarmuus asiaan.

Ja sitä tietysti lisäsi vielä se seikka, että asiasta enimmäkseen puhuttiin vain saksankielisessä urheilumediassa ensin eikä juuri muualle kansainväliseen mediaan.

Sittemmin tietysti on kerrottu paljonkin.

Linge toden totta oli turva-auton tulemisen isä formuloihin 1970-luvulla ja niin turva-autoa kuin sen seuraajiakin eri muodoissaan ja siihen päälle niin Medical Caria kuin radanhuoltoautoakin Linge ehti ajella monessa muodossa!

Toki Linge teki sinänsä aikanaan vähän karhunpalveluksen ollessaan suostumatta ihan säännölliseksi silloiseksi Course Carin kuljettajaksi F1:siin kun ehdolla oli ja jäikin sittemmin harmittavasti ajamaan enimmäkseen saksankielisen alueen kisoissa.

Mitä nyt välillä ilman muuta ainakin niissä kisoissa missä vain Porsche oli Course Carina niin oli kyllä niitäkin F1-kisoja ruudukon takana seuraamassa toden totta keskellä kovinta keskipistettä!

Sen verran paljon erinäisiä Safety Carin/Course Carin ajoja oli vuosien mittaan vähempänäkin, että käytännössä oli enemmän tai vähemmän kuin aikansa Bernd Mayländer 1970-luvulla ja 1980-luvulla.

Linge oli toki nuorempina päivinään kilpa-ajaja monessa eri moottoriurheilulajissa aina rallia ja urheiluautojakin myöten.

Oli myös elokuvatähtikin tavallaan, mutta se oli tietyllä tapaa kompa kun hän tietysti ajoi vain esimerkiksi sitä Le Mans-elokuvan kamera-autoa ja turva-autoksi kutsuttua hitaahkon puoleista koslaa ja sai siihen vielä ihan vähän ruutuaikaa päälle muussa kohtaa kyseistä elokuvaa. Teki myös stuntteja Steve McQueenin suhteen elokuvaan.

Lingelle tuli myös viimeinen elokuvaroolikin käytännössä toisena sellaisena ja jälleen kompana kun tässä Rush!-formulaelokuvassa vähän ymmärrettävästi reilusti nuorempi kaveri sitten myös esitti häntä tietenkin Nürburgringin onnettomuuskohdassa.

Herr Linge oli samoja ikiä Sid Watkinsin kanssa ja 'Proffaan' verrattuna 'Herppu' eli terveellisemmin ja siksi ei lähtenytkään ihan niin aikaisin kuin miten 'Proffalle' kävi.

Molempia herroja on paljon verrattu turvallisuuden nimissä keskenään, mutta anglikaanimaailmassa tietysti Watkins on muistetumpi kuin Linge.

Tietyin ehdoin harmittavasti, mutta toisaalta taas Linge jäi jo vuoden 1988 Hockenheimin Course Car-ajon jälkeen jo eläkkeelle Course Car-ajajan virasta ja F1-kisojen yleisturvapäällikön virasta jo vuonna 1990 joten siinäkin mielessä pieni polvi ihmisiä osin siksikään ei voi välttämättä muistaa häntä niin hyvin kuin miten Watkinsia on muisteltu.

Tosin Linge saatetaan osin joissakin kohtaa muistaa paremmin sentään kuin esimerkiksi Watkinsin edeltäjää lajin virallisena lääkärinä eli toden totta Sidin oppi-isä Jean-Jacques Issermania.

Olihan Linge esimerkiksi paikalla myös kun Niki Laudalle kävi Nyrrellä 1976 pahoin ja samoin Hockenheimissa 1982 kun Didier Pironille kävi myös pahoin!

Ja pienenä heittona hänhän myös oli se 'Saksan Herppu' tai 'Herppu Saksasta' ja alkuperäisempi 'Herman the German' mistä Kekekin vitsaili aikanaan loppupelissä melko usein!

Ihan eläkeläisenä hän vielä vähemmän tietysti ideoi ja konsultoi turvallisuusemerituksena Porsche Super Cupia ja Porsche Carrera Cupia, mutta kovin montaa vuotta hän ei 1990-luvun alussa sitäkään isommin jaksanut tehdä.

Herr Linge oli muuten hyvin harvoja elossa olevia moottoriurheilun merkkihenkilöitä joilla oli hyvät ja luottamukselliset välit henkilökohtaisestikin peräti ennen pitkää itse Ferdinand 'Ferry' Porscheen itseensä!

Kun miettii nyt 'Herpun' poistumisen jälkeen, että keitä muita ison luokan Porschen moottoriurheilun merkkihenkilöitä tai esimerkiksi Herr Lingen turvallisuustiimin jäseniä Porschen Course Carien tai vanhemman ajan Safety Carin päiviltä on hengissä niin hyvin vähän:

Lähinnä esimerkiksi viime vuoden kesän juhlallisuuksien perusteella kun 'Herppu' täytti 95 vuotta niin oli enää mukana Hans Herrmann 95-vuotiaana ja hänhän on vielä elossa kun ennen pitkää täyttää 96 vuotta, Peter Falk 90-vuotiaana myös elossa olevana kun täytti tuossa viime vuoden marraskuussa 91 vuotta ja täyttää mikäli vain elää niin tänä vuonna sitten 92 vuotta ja Valentin Schäffer 91-vuotiaana myös elossa olevana kun täytti tuossa viime vuoden syyskuussa 92 vuotta ja täyttää mikäli vain elää niin tänä vuonna sitten 93 vuotta.

Lisäksi viime kesänä tietysti oli vielä Lingen oma säännöllinen Porschen 75-vuotistyöllisyysjuhla jossa siis juhlittiin tietysti hänen työpaikkansa vakinaistamisen 75-vuotisjuhlaa!

Murheellisesti näillä näkymin mikäli olen oikeassa tästä kaikesta niin Herr Linge ei ehtinyt saattaa valmiiksi hänen turva-auton kuljettajan ajoistaan kertovaa yleiskirjaansa missä siis olisi käynyt ilmi kaikki hänen ajamat tai viettämät kisat koskaan Porschella ja silloin tällöin myös muidenkin automerkkien ratissa F1:ssä ja muissakin luokissa vuosina 1972-1988!

Tuon kyseisen kirjan kohtalosta en tällä hetkellä tiedä, että mitä sille kuuluu murheellisesti.

Varmastikin se jäi ainakin kesken kun Herr Lingen terveysongelmat pahenivat viime vuoden puolella ellei vähän aikaisemminkin kun hän oli kovasti yrittänyt saada tietämystä julkisuuteen ja Saksan Autoliitto ymmärsti asian, mutta muiden maiden autoliitot tai FIA:n itsensä päämajassa kuten myös esimerkiksi nykyisen F1:n omistajien Liberty Median puolella pää oli tunnetusti kuin strutsilla eli painettu tietämättömyyden hiekkaan ja tyhjäntoimitukseen!

Sieppasi itseäkin kun tuli tuosta kuultua silloin kun tuli.

Tuokin olisi ollut tai tulisi olemaan tärkeä selvitys etenkin mikäli FIA:n itsensä arkistot tai ratatoimistojen omat arkistot eivät joskus avaudu kertomaan näistä asioista ja etenkin kun tuoreempiakin aikoja koskien uudemman ajan turva-auton isä Charlie Whiting sattui jo poistumaan keskuudestamme.

Mikäli kuitenkin vielä kirja julkaistaan niin ehkäpä joku innokas Porschen moottoriurheilutoimittaja Saksanmaalta sen hoitaa kuntoon ja mikäli ainakin vielä toistaiseksi kirja pysyy vähän kotoisammissa käsissä Lingen suhteen puhuen niin varmaankin hänen perhekunta/perikunta nuorempine jäsenineen tai Suski (Susanna eli tämä verraten viehättävä 'Herpun' slovakialainen omaishoitaja ihan näppäränä PR-naisena monissa jutuissa muutenkin.) keksii jotakin asiaan tai voinee vaikka kirjoittaa mahdollisin korjauksin tai täydennyksin Herr Lingen merkkiteoksen loppuun!

Toivottavasti näin.

Levätköön kuitenkin nyt 'Herppu' rauhassa!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Tänä vuonna jo valmiiksi aiemmin ja muutenkin tänään tulee täyteen 30 vuotta eräästä tapahtumasta sattuneena kaksikin kertaa yhdelle Japanin miehelle:

Takachiho Taki Inoue onnistui joutumaan saman vuoden aikana kaksi kertaa kolariin tai onnettomuuteen loukkaamaan myös lievästi itseään tilanteissa kertaalleen Turva-auton ja Radan Huoltoauton kanssa!

Safety Carin kanssa kolari sattui Monacossa 1995 viikonloppuna Jean Ragnottin oltua kuskina ja Hungaroringillä 1995 sitten huoltoautona ollut Tatra osui sitten Inoueen.

Jossain määrin eri muistoissa hurjemmalta tuntuneessa Hungaroringin osumatilanteessa Inoue selvisi mustelmilla jalkaan vaikka pahemmaltakin tilanne näytti ja ehkä olisikin ollut ilman tiettyä kolaripaikkaa ja yleistä onneksi erittäin lievää tilannenopeutta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Yhdysvaltain Austinin kilpailussa ja ellei sitten taas kerran mahdollisesti eri laskujensa mukaan FIA ole väärässä erilaisesta turva-autonsa omasta käytöstä lajissa edes nykyisen ja pitkäaikaisen toimittajansa osalta niin Mercedes-Benzin käytöstä tuli kuluneeksi 500 kisaa siis sen yhtämittaisesta käyttöön ottamisesta!

Mersu tosiaan on ollut niin pitkään tuoreempien aikojen turva-auton toimittajana lajissa.

Safety Carina on toiminut tällä tuoreemmalla yhtäjaksoisen toimittamisen aikana 12 eri päämallia korkeintaan hyvin vähäisillä muilla sivumalleilla tai tuuraajina esiintyneinä sivumalleina ennen nykyistä siis Mersun osalta puhuen varsinkin AMG:nä.

Kaikki muut olivat pääväriltään aina ja poikkeuksetta välillä masentavankin lyijykynän harmaita Mersuja mitä nyt joskus hyvin harvoin ja lähinnä alkuvaiheessa kaikkea eloa toimi mahdollinen eri värein kuten vaikka sinisellä maalattu suuri F1-merkki mikä nyt tietenkin on ollut autoissa ennenkin ja sen jälkeenkin tilanteen mukaan, mutta uusimman automallin myötä tähän tuli muutos neljä vuotta sitten:

Nykyinen Mercedes-Benz aiempien äärimmäisten poikkeuksien tai juhlatilaisuuksien yhteyksiä huomioimatta tuolloin siis niiden ollessa kyseessä noudattaa poikkeusväriä niiltä ajoilta eli punaista!

Lisäksi joidenkin kisojen yhteydessä satunnaista muuta pääväriä ja merkkiä on nykyisissä Mercedes-Benzin turva-autojen kisoissakin.

Austinissa toki kylläkin tämä mahdollista 500:n perättäisen kisan merkkipaalua juhlistaen punaisen päävärin ohella turva-autossa oli varmaankin Yhdysvaltain lipun värejä mukaillen sinistä, valkoista tai hopeanvalkoista ikään kuin niitä tähtiä korostaen, mustaa ja tietenkin vielä auton takaosassa valkea kotkakuvio!

Ei nyt lähimainkaan pähein ilmestys, mutta on ainakin omalla tavallaan menettelevän hyvä niin.

Kilpailu Meksikon Mexico Cityssä olikin mikäli tuo sellaisenaan edes pitää paikkansa niin olisi ollut 501:s yhtämittainen kisa Mercedes-Benz AMG:lle Turva-autona/Safety Carina.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Nyt kun tarkalleen ottaen laskin vähän noita kisoja varovasti tuota Austinin muka hehkutettua Mercedes-Benzin AMG-autojen käyttöä lajin Turva-autona/Safety Carina niin kyse ei ollutkaan sittenkään siitä sen ollessa jo reilusti pidempikin määränä vaan eräästä toisesta asiasta:

Bernd Mayländerin omasta 500:sta kisasta peräkkäin tai muilla tavoin Safety Carin ratissa tulikin kuluneeksi juuri Austinissa tänä vuonna tuo mainittu määrä ja Meksikon kilpailu oli 501:s.

Mayländer tuolla laskukaavalla minkä Austinista alaspäin tosiaan laskin niin kokonaisia kausia on ollut siis vuodesta 2000 lähtien yhtämittaa ja aivan vuoden 1999 lopulla kauden kolmessa viimeisessä kisassa varmaankin jo korvaten edeltäjänsä Oliver Gavinin hän tosiaan ajoi sitten ratissa nähtävästi ensi kerran Nürburgringin vuoden 1999 kisassa ja siitä vielä matka vei niin Sepangiin kuin Suzukan ratkaisuihinkin!

Toki voi kyllä olla, että Gavin vielä oli muuten mukana kauden loppuun asti ennen lähtöään tai edes neuvomassa Mayländeriä ajoissa sellaisenaan sitten.

Voi kyllä myös olla, että FIA:lla on omat laskujuhlat ja hehkutukset osin turhankin suuria ja osin päin mäntyä menevinä.

Mikäli sitten muutoin olettaisi Gavinin 'häipymisen' lajista vuoden 1999 lopulla kesken kaiken niin samalla ajattelutavalla siis Monza 1999 olisi ollut hänen viimeinen turva-auton kuljettajana.

Toisaalta hyvin yksittäisiä kertoja noiden kokonaisien kausien väliltäkin puhuen Bernd Mayländer joutui joskus jäämään pois jostakin tietystä kisasta ja tuolloin oli tuuraajakuljettajia ajamassa tilalla.

Samoin aivan aina Mayländer ei ole tällä ajoin ollut se turva-automies ihan kärjessä kun muun muassa Montrealissa 2007 välillä joutui vähäisiä aikoja olemaan muitakin ratatoimittajien autoja radalla kun Mersusta puhuen oli vähän ongelmia ja Yeongamissa 2013 nähtiinkin sitten radalla ratkiriemukas 'Safety Jeep' turvallisuutta vetämässä vähän aikaa kuin kärjessä ollen!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
9.8.2014 mainitsin tässä toikissa Detroitin 1984 kisan Mainosauton ja Pace Carin omistajuudesta erilaisia asioita silloin.

Nyt ja oikeammin mahdollisesti jo 1-5 vuotta sitten kiitos julkisuudessa hyvin epäselvästi liikkuvien tietojen, mutta minulle ikävä kyllä vasta yllättävänkin vastoittain täysin varmasti selvisi yksi asia:

Ford Mustang SVO:n yksi omistaja/hallinnoitsija eli Gary 'Gerry' Ayers on sitten menehtynyt omaan korkeaan ikäänsä.

Onneksi ehti myydä tuon kilpailussa käytetyn vastaavan auton Owensin perheelle tuttuna Detroitin alueen autourheiluperheenä!

Lee Owens vanhempana herrana ja kiitos poikansa Travisin uutterien kaivelujen kuten myös Fordin arkistosihteerinäkin toimineen Kristin 'Blane' Moonin johdosta kykenivät tosiaan suojaamaan ja vähän entisöimään noita Ford Mustang SVO:n suhteen olleita juttuja.

Samalla selvisi näinä vuosina osin jopa kaiken jälkeen minullekin uutta tietoa, että montako periaatteessa noita Detroitin 1984 kisassa käytössä olleita turva-autoja tai erinäisiä Mainosautoja siihen päälle koottiin tai oli aiottu koota!

Murheellisesti noista jossain määrin koskaan liikkeelle tehdyistä autoista yksi on jo ehditty viedä romuttamolle ja yhden suhteen ei ole varmuutta, että onko se kilpailussa koskaan käytetty vai ei?

Sen yhden epävarman kohtalo liittyy siihen, että yksinkertaisesti oli liian 'kuuluisa' auto ja paikalliset teinit 'p-rallia' varten kuten myös autovarkaat markkinoilta halusivat kyseisen auton hintaan mihin hyvänsä jolloin jouduttiin hävittämään kaikki kisatunnukset ja muut auton mainetta korostavat/parantavat seikat ja uudelleenmaalauksiakin suoritettiin vielä 'varmuuden vuoksi' useampia kertoja joten voi olla siellä jossakin General Motorsin toimitaloa vasten olevassa entisen F1-radan liikennesokkelossa jokapäiväisesti se auto tai sitten ei...

Loppujen autojen suhteen niitä kai koottiin nyt aiemmin luulemani enintään 3 kappaleen sijaan nyt enintään ääri-ihmeittä enää koskaan siis muuttumattomina 6 kappaletta.

Näitä on käytetty vuoden 1984 jälkeen Fordin kilpa-autoilumuseossa, jälleenmyyjillä Fordin ja Fordia riittävän lähellä olevien liikkeiden esittelyssä ja yhtä niistä tarkoin rajatuissa SCCA:n historiallisissa autourheilukisoissa Pace Carina.

Tällä hetkellä ellei mieli sitten muutu niin tuo Detroitin kisan vuoden 1984 Course Car myös Pace Carina käytettynä sellaisenaan ei ole kaupan.

Tai jos on niin saa pulittaa erittäinkin korkeita hintoja siitä hommasta. FIA:lla itsellään tai sitten SCCA:lla ei taida halua olla ottaa kokoelmaesittelyynsä vaikkakin herra Owensille tarjottiin kyllä autosta luopumisesta jo kertaalleen vallankin korkeaa summashekkiä!

Ei suostunut myymään.

Toivottavasti tuossa kisassa turva-autona toimineen Ford Mustang SVO:n (Ruutulippu-autolla.) on hyvät ja pitkät jatkoeläkepäivät vielä tiedossa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Doningtonissa 1993 Euroopan Grand Prixissä tietysti nähtiin Ford Escort RS Cosworth niin Safety Carina kuin Medical Carina tuon hetken Lajin Virallisen Toimittajuudenkin mukaan.

Turva-autoksi ja Lääkintäautoksi oli käyttöön tarjolla varsinkin ennen kilpailua myös muitakin automalleja eri valmistajilta, mutta niiden oli sitten tyydyttävä radanhuollon autoiksi tai muiksi oheismerkeiksi.

1980-luvun Silverstonen kilpailujen malliin ainakin Medical Cariksi tarjolla olisi ollut Doningtoniin Jaguarin malleja.

Sittemmin suurin osa radanhuollon autoista olivat myös Fordeja tuohon ainoaan ajettuun Doningtonin F1-kisaan, mutta satunnainen Jaguar sieltä täältä muun muassa Radanhuollon Esimiehen nopean toiminnan autona oli kuitenkin käytössä.

Myös muun muassa palontorjujilla oli käytössään kalustovajeen tai teknisten vikojen varalta muutama Jaguar viikonloppuna käytössä.

Ennen vuoden 1993 F1-kisan varmistumista muutamana aiempana vuonna ja mikäli vielä muun muassa sittemmin peruttu vuoden 1990 F1-kauden varakilpailu Euroopan Grand Prixinä myös Doningtoniin olisi ajettu (Lähinnä kun se oli sen koemielisen, MM-kilvan ulkopuolisen Donington Super Prix-kilpailun muu vaihtoehtokilpailu.) niin tuolloin varmaan silloisin säännöin Course Car olisi hyvinkin saattanut olla Jaguar.

Ja Course Carina tai vaikka Medical Carina Jaguarin toimiessa olisi varmaan ehkä lainalle Silverstonesta saatu sitä ajamaan 'Silverstone-Syd' eli vähemmän yllättäen myös 'Jaguaari-Syd' eli Syd Herbert!

Tai sitten Ford Sierra ja sitä olisi ajanut sitten jokin tunnettu ratayhtiön kaveri tai Fordin haluama kilpa-ajaja.

Toki voi kyllä olla, että ei ehkä Syd Herbert enää olisi lähtenyt Jaguarillakaan ajamaan kun oli jo eläkkeelle jäänyt melko tuoreeltaan silloin ja jo ollutkin vähäisen määrän vuosia tuolloin.

Mielenkiintoisesti oli vielä hyvinkin eläkeukkona ehdolle ajelemaan kisojen turva-autoa tai lääkintäautoa mikäli jotain huolta itse kuskeille olisi sattunut, mutta kyllä herrat Mark Goddard ja Walter Robinson olivat kunnossa kisapäivälle vuosille 1992-1993.

Tekipä myös veteraanina pienen vaihtotestin tuossa vuoden 1992 Silverstonessakin Safety Carilla ja kun ukkelilta sitten kysyttiin, että millekäs se Ford Escort RS Cosworth maistuu vauhdissa niin toteamus oli:

Perin makealta!

Vuodeksi 1994 Doningtonin tullessa Euroopan Grand Prixiksi Jerezin sijaan syksyllä perutun Argentiinan kisan paikalla niin tuolloin juurikin Imolan 1994 pohjalta olisi Safety Cariksi ollut tarjolla myös jo Renault-Alpine A610 Turbo Special Lajin Virallisena Turva-autona nähtynä muun muassa saman vuoden Silverstonessa!

Lopulta tietysti Jerez sai kisan Doningtonin sijaan mahdollisesti hyvinkin ikävällä tavalla.

Etenkin kun harmiksi jäi aina sekin, että Doningtonissa olisi ollut hyvä nähdä F1:ssä se kuivakin kisa sadekelillä ajetun sijaan.

Jäi kuitenkin tietenkin tuoreellekin aikakaudelle omanlaisensa nuoremman polven legendakisa siitäkin sadekisana!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Watkins Glenissä 1980 nähtiin kaikkien aikojen viimeisessä sen ajetussa kilpailussa myös Itä-Yhdysvaltain Grand Prixinä ja kauan pelkkänä Yhdysvaltain Grand Prixinä tuntien vanhempina aikoina omanlaisensa yllätys:

Mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä perin yllättävä juttu oli erään F1:stä tavallaan ikään kuin pihalle lajista joutuneen kuljettajan näkyminen ja oleminen siellä myös paluuna omalla tavallaan:

Argentiinan Ricardo Hector Zunino nähtiin tosiaan Toyota Celica Supran eli Course Carin ja tietenkin myös Yhdysvaltain tyyliin puhuen Pace Carin ratissa tuon vuoden kisassa!

Viikonloppu sujui sellaisenaan hyvin ja ajatellessaan vuoden 1981 tallipaikkoja hän oli omalla tavallaan melko vapaa mies vaikka teoriassa olikin aina mahdollista päästä vielä poispotkittuna miehenä takaisin sinne mistä hänet oli pois potkittukin eli Brabhamille.

Viikonloppu sujui hyvin ja Zuninon mielestä kaikki sujuisi hyvin ellei hienostikin niin kauan kuin hänen ei olisi tarvinnut vain olla tekemisissä vähemmän yllättäen kenen muunkaan kuin Bernie Ecclestonen kanssa tekemisissä!

Entisen 'pomonsa' hänet tosiaan potkittua ulos kuten jo ennen tuotakin kaikkea välit olivat olleet perin riitaisat Bernien vähemmän yllättäen sätittyä häntä paljonkin eikä samalta roskalta säästynyt edes Zuninon oma korvaaja Meksikon Hector Alonso Rebaque!

Rebaque joka tapauksessa vaikeasti kesken kauden olleen Brabhamin jaksonsa suhteen sai monien mielestä jossain määrin erittäin yllättäenkin silti jatkosopimuksen vaikkakin vaaran merkit ja herjailut Bernieltä olivat ilmassa tuolloin kuten myös rajaton Nelson Piquetin ylihehkutus.

Tämä siis vuotta 1981 vartenkin.

Tosiaan vuodeksi 1981 vielä kuten ennen omia potkujaan tallista käytännössä Zunino oli ollut silti hyvin, hyvin vähän vielä mukana Brabhamin toiminnassa sen nk. Promootiokuljettajana ja tietenkin myös samalla tapaa tallin testikuljettajana.

Vuodeksi 1981 Zunino sai ikään kuin korvauksena Rebaquen sairastelun vuoksi ajaa uransa viimeisen tilaisuuden huipputallissa eli Brabhamilla vuoden 1981 Kyalamissa jääden MM-kilvan suhteen hyväksymättömässä ajossa silti ulkopuolelle ja oli täten ulkona lopullisestikin Brabhamilta.

Tuota kaikkea tai vuoden 1981 myöhempiä Tyrrell-ajoja maksukuskina sellaisenaan ei voinut vielä silloin nähdä.

Samoin ei voinut nähdä tietenkään myös Rebaquen vuoden 1980 puolen kauden ajoihin nähden Brabhamilla melkein ja sinänsä ihan hyväksytyn täyden kauden 1981 ajojenkaan suhteen meksikolaisen omia vaikeuksia eli vaikka ne paremmin sujuivat siis vuodeksi 1981 niin silti Bernien osalta se homma meni valitettavasti ihan yhtä lailla synkäksi ja jopa rumemmaksi kuin miten Zuninoon oli kohdistunut vittuilu.

Bernielle kun jostakin käsittämättömästä syystä oli niin ylitsepääsemätöntä ollut ylipäänsä mitenkään hänen tallinsa autojen karsiutuminen missään kisassa ja etenkin sitten Monacoon!

Sitä vain Bernie ei voinut antaa anteeksi millään ja siitä kärsivät niin Zunino kuin Rebaque.

Ja kävihän siinä niin, että peräti kultapoju Nelson Piquet karsiutui myös Detroitissa 1982.

Eipä kyennyt Bernie sanojensa mukaisena sitten ihan yhtä paljon vittuilemaan Piquetille, maailmanmestari tai ei jos kerran tekopyhästi hänen laki olisi ollut jokaisen karsiutumisen ja olevinaan Bernielle 'kasvojen menetyksen' tuottaneen kuljettajan aina potkiminen pihalle tallistaan jos siis hänen autoillaan mentiin karsiutumaan niin potkaisemaan tallistaan ulos.

Olisihan se tietysti ollut näky ja eihän se ihan täysin toteutumatonta ollut sillä kyllähän Bernie oli potkinut Piquetin pihalle tallistaan, mutta tämä tapahtui tietysti Kyalamin 1982 ajajalakon aikaan eikä silläkään lopulta ollut merkitystä sitten kun sopu saatiin!

Mitä Zuninon ajoihin Course Carin ratissa 1980 tuli niin tosiaan Watkins Gleniin 1980 sai hän tuon kunnian ajella eikä se tosiaan välttämättä niin erikoista lopulta ollutkaan kaikkiaan.

Olihan Watkins Glenin 1979 eli silloisen edeltävän vuoden kisassa kisaviikonloppuna ollut turvallisuudesta vastaavien ajokin puikoissa muuan Philippe Schell.

Zuninon kai voitiin sanoa ajajana olleen sinänsä vähän yllättävä mies näissä piireissä. Course Carin suhteen hänen ajonsa oli vähän samaan tapaan kai yllätyksellistä kuin miten Fabrizio Barbazza ajoi Monzassa 1994 Medical Caria silloin ikään kuin jo tavallaan F1:n jo jättäneenä.

Zuninon löytyminen Course Carin rattiin vuoden 1980 vastaavien kuljettajien osalta 46 vuoden taakse oli mielenkiintoinen ja kiva löytö.

Aionkin seuraavaan viestiin päivittää tämän löytöni pitkästä aikaa puhuen.

Korona-aikana olen viimeksi päivittänyt tunnettua vanhempien päivien turva-auton tai lääkintäauton kuljettajien listaa eli 10.8.2021 eli en mahdollisesti tuleviin kielteisiin sanomisiini nähden ole kyllä ihan joka päivä sitä tehnyt näinä päivinä, kuukausina tai vuosinakaan!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
On tullut jälleen aika julkaista pieni, mutta tavallaan myös suuri päivitys vuosien 1973-1996 Safety Carin/Järjestysauton/Course Carin/Safety Carin eri kuljettajien suhteen.

Merkittävimmät päivitykset jäävät lyhyeksi, mutta ovat hyvin merkittäviä kaikkiaan.

Harmittavasti vielä ei ole edelleenkään selvinnyt valitettavasti vuonna 2001 menehtyneen Steve Bellin asemaa Safety Carin ajajana laajemmin.

Paljon tietenkin on vielä auki ja etenkin mitä vanhempaan aikaan mennään.

Tässä kuitenkin lista kavereista jotka ajoivat turva-autoja vuosien varrelta ennen vuotta 1996 ja Oliver Gavinia joka oli sinällään sarjan ensimmäinen virallinen ainoa turva-auton kuljettaja ennen Bernd Maylanderia ja häntä kerran tuurannutta Marcus Fässleriä:

1973: Herbert Linge ja Eppie Wietzes.

1974: Herbert Linge, Hans Clausecker ja Vic Elford (Ranskan, Saksan ja Itävallan osakilpailussa ajoi Linge, Monacossa ajoi Elford ja Hollannissa ajoi Clausecker.)

1975: Jacky Ickx, Syd Herbert ja Herbert Linge. (Ajoi ensimmäistä kertaa Monacossa Järjestysautoa tai Interventio-autoa ranskalaisittain. Tuolloin alla oli alkuperäinen Ferrari Berlinetta tai Ferrari 365 GT4. Tämä siis Ickxin osalta. Linge jatkoi myös ajelua saksankielisten alueiden kilpailuissa ja Herbert ajoi Englannin Grand Prixissä Interventio-autoa.)

1976: Harald Ertl, Herbert Linge, Hans Clausecker ja Syd Herbert.

1977: Herbert Linge, Vic Elford, Syd Herbert ja Mario Valli. (Vic Elford ajoi Monacossa Interventio-autona toiminutta Porsche 928:ia joka oli lainattu suoraan Stuttgartin tehtaalta ja ajettu vain kolmen kierroksen testi ennen Monacon viikonloppua Weissachissa. Auto ei tosin ollut uusi vaan käytetty. Linge vuorostaan ajoi kauden aikana saksankielisten alueen osakilpailujen lisäksi Interventio-autoa Hollannin Zandvoortissa ja Japanin Fujissa.)

1978: Jürgen Barth, Mario Valli, Syd Herbert ja Herbert Linge.

1979: Mario Valli, Herbert Linge, Philippe Schell, Dickie Attwood ja Phil Hill. (Attwood ajoi vuoden 1979 Silverstonen Course Caria eli Ford Capria kilpailussa.) (Syd Herbert.)

1980: Jacky Ickx, Mario Valli, Phil Hill, Herbert Linge ja Ricardo Zunino. (Syd Herbert.)

1981: Cesare Lodi, Paul Newman, Wilson Fittipaldi, Herbert Linge, Phil Hill ja Mario Valli. (Dickie Attwood, Syd Herbert, Vittorio Brambilla, Herbert Linge ja Jean-Pierre Jarier)

1982: Cesare Lodi, Phil Hill, Dan Sullivan, Tim Evans, Herbert Linge, Hermann van Lange ja Mario Valli. (Vittorio Brambilla, Hans Clausecker ja Syd Herbert.)

1983: Jacky Ickx (Erwin van den Broucke, Michel Leclere, Syd Herbert, Dan Sullivan, Phil Hill, Herbert Linge ja Rupert Keegan.) (Ickx ajoi koko kauden kilpailuissa Course Carin kuljettajana FISA:n ammattimaisen Course Carin kuljettajan vaatimuksen takia.)

1984: Philippe Schell (Erwin van den Broucke, Syd Herbert, Herbert Linge, Domingos 'Domingo' Piedade ja Dan Sullivan.) (Schell ajoi koko kauden kilpailuissa Course Carin kuljettajana FISA:n ammattimaisen Course Carin kuljettajan vaatimuksen takia.)

1985: Carlos Reutemann. (Ajoi myös jälleen FISA:n ammattimaisen Course Carin ohjelman mukaan.) (Domingos 'Domingo' Piedade, Herbert Linge, Erwin van den Broucke, Jean-Pierre Jarier, Syd Herbert, Dan Sullivan ja Frank Gardner.)

1986: Jose Fernando Lopes 'Tocho' Martins, Russell Skaife, Dan Sullivan, Danielle Contrerez De Nava, Herbert Linge ja Erwin van den Broucke. (Frank Gardner, Jean-Pierre Jarier, Herbert Linge ja Syd Herbert.) (Jose Fernando Lopes 'Tocho' Martins ajoi Brasilian Rio de Janeirossa Course Caria.)

1987: Wilson Fittipaldi, Frank Gardner, Erwin van den Broucke, Danielle Contrerez De Nava, Dan Sullivan, Carroll Shelby, Herbert Linge ja Osamu Hatagawa. (Bob Lutz, Paul Beranger, Herbert Linge ja Syd Herbert.) (Wilson Fittipaldi ajoi Rio de Janeiron Course Caria vuonna 1987 ja Osamu Hatagawa varmistui Suzukan 1987 Course Carin kuljettajaksi.)

1988: Jose Fernando Lopes 'Tocho' Martins, Frank Gardner, Dan Sullivan, Danielle Contrerez De Nava, Osamu Hatagawa, Erwin van den Broucke ja Herbert Linge (Syd Herbert.) ('Tocho' Martins ajoi jälleen Rio de Janeirossa Course Caria, Herbert Linge lopetti Course Carin kuljettajan uransa Hockenheimiin 1988 ja Osamu-san tietenkin ajoi Suzukassa.)

1989: Mark Skaife, Michel Gilsoul, Wilson Fittipaldi, Mario Casoni, Danielle Contrerez De Nava ja Osamu Hatagawa. (Frank Gardner ja Syd Herbert.)

1990: Mark Skaife, Michel Gilsoul, Julio Caio Azevedo Marques, Danielle Contrerez De Nava, Osamu Hatagawa ja Mario Casoni. (Frank Gardner ja Wilson Fittipaldi.)

1991: Wilson Fittipaldi, Michel Gilsoul, Danielle Contrerez De Nava, Osamu Hatagawa, Mario Casoni ja Lance Dixon. (Frank Gardner.)

1992: Gilles Martineau, Mark Goddard, (Walter Robinsonin tilanne tietenkin muuttuu nyt sillä herra Robinson ajoi vain Medical Caria eikä Safety Caria. Mark Goddard ajoi kauden aikana varsinaisesti Ford Escort RS Cosworthilla Safety Carin kuljettajan ominaisuudessa kilpailutilanteessa Silverstonen kilpailussa. Monsieur Martineau ajoi Magny-Coursissa ja Herr Lux ajoi Hockenheimissa. Ford Motorsportin ja FIA:n hyväksynnällä vuoden 1992 alussa oli muodostettu Formula 1 Offical Safety Car Team jonka jäsenet olivat Gilles Martineau, Mark Goddard ja Peter Lux.) Wilson Fittipaldi, Danielle Contrerez De Nava, Michel Gilsoul, Peter Lux ja Osamu Hatagawa. (Mario Casoni ajoi kaikki kilpailut missä tarvittiin Opel Astran Medical Caria, Walter Robinson ajoi Silverstonessa 1992 Medical Caria ja Frank Gardner oli jälleen Adelaidessa Medical Carin puikoissa. Tämän lisäksi Alex Ribeiro ajoi Brasilian Grand Prixin Medical Caria.)

1993: Roberto Aranha, Gilles Martineau, Mark Goddard, (Korjauksena aiempaan nähden Mark Goddard ajoi jälleen Walter Robinsonin sijaan Ford Escort RS Cosworthin Safety Caria. Ajoi jälleen Safety Carin kuljettajan ominaisuudessa Doningtonissa ja Silverstonessa. Robinson ajoi tietenkin muuttuneen tilanteen johdosta Ford Escort RS Cosworthia Medical Carin kuljettajana Doningtonissa ja Silverstonessa. Gilles Martineau, Mark Goddard ja Peter Lux muodostivat jälleen Formula 1 Official Safety Car Teamin kaudella 1993. Samoin Mario Casoni ajoi jälleen Opel Astran Medical Car-kisoissa. Frank Gardner ajoi samoin myös Medical Caria Adelaidessa.) Michel Gilsoul, Peter Lux ja Osamu Hatagawa. (Alex Ribeiro ajoi Interlagosissa lopulta vain Medical Caria koska Safety Caria siinä kilpailussa ajoi Roberto Aranha.)

1994: Max Angelelli, Walter Robinson, Alex Ribeiro, Michel Gilsoul, Peter Lux ja Osamu Hatagawa. (Mario Casoni ajoi kohtalokkaan Imolan kilpailun Opel Astran Medical Caria ja Frank Gardner oli tuolloin tuttuun tapaan Medical Carin takana. Lisäksi Fabrizio Barbazza ajoi Monzassa Alfa Romeo GTA 155 Stradalea Medical Carina tai myös nimeltään Doctor Carina ollutta ajoneuvoa.) Kuljettajista Robinson ajoi Monacossa, Magny-Coursissa ja Silverstonessa Renaultin virallista turva-autoa. Valitettavasti vuoden 1994 päätteeksi mies lähti sarjasta lähes täydelliseen tuntemattomuuteen. Jokseenkin palatakseen vielä ajamaan vuoden 1996 kesäkuussa Renaultin FIA:lle järjestämään näyttöajoon ajaakseen valmistajan pysyvän turva-auton lobbauksen puolesta. Peter Lux ajoi tietenkin Hockenheimissa ja Osamu-san ajoi tosiaankin pitkien etsintöjen jälkeen sittenkin Honda Preludella Suzukan sateessa sinä vuonna.

1995: Alex Ribeiro, Jorge Giorgi, Jean Ragnotti, Ross Bentley, Peter Lux, Marc Duez, Tony Kanaan, Jürgen Ditzinger ja Hideo Fukuyama. (Medical Caria ajoi kauden aikana Adelaidessa Frank Gardner ja Buenos Airesissa ajoi Julio Etchegaray. Eric Bernard ja Thierry Boutsen olivat lopulta vain Medical Carin ajajia Espanjan Barcelonassa ja Belgian Spa-Francorchampsissa.) Jorge Giorgi ajoi Buenos Airesissa Safety Caria, Jean Ragnotti ajoi siellä missä ajettin Renaultilla ehkä mahdollisesti Silverstonena huomioimatta jossa mahdollisesti ajoi Steve Bell, Ross Bentley ajoi kahden vuoden suostuttelun jälkeen Kanadan Montrealissa Lamborghini Diablo V/T:n Safety Caria, Peter Lux ajoi Saksan Hockenheimissa ja mahdollisesti myös Nürburgringin Euroopan Grand Prixissä mikäli Jürgen Ditzinger ei päässyt sinne ajamaan ja Herr Ditzinger ajoi melko varmasti näillä näkymin TI Circuit Aidassa Mercedes-Benz 500:aa, Marc Duez ajoi sittenkin Spassa 1995 Safety Caria ja ajoi aikanaan myös vuonna 1998 Belgian Grand Prixin Mainosautoakin kisassa ja Tony Kanaan varmistui tosiaan Safety Carin kuljettajaksi 1995 Monzaan. Steve Bellin asema on vielä hieman epäselvä ja hänen tilanteensa voi vielä päivittyä paljonkin. BRDC:n ja RAC:n vastausta valitettavasti jo vuonna 2001 kisa-onnettomuuden johdosta keskuudestamme poistuneesta Herra Bellistä odottelen kovasti.

1996: Alex Ribeiro, Jorge Giorgi, Marc Duez ja Hideo Fukuyama. (Marc Duez olemaan vain Porschen kuljettaja Spassa kun virallista turva-autoa kaudesta 1996 eteenpäin ajeli kesken kauden Oliver Gavin Mersulla. Duez tosiaan oli Spassa 1996 eikä suinkaan Thierry Boutsen oletetun Porschen Safety Carin takana. Saman kohtalon koki Duezin tapaan Japanissa myös Fukuyama hänen ollessaan vain Honda NSX:n ratin takana. Alex Ribeiron ajo kuten myös Jorge Giorgin ajot olivat poikkeus sääntöön sillä Mercedes-Benz tuli mukaan pääsääntöisesti vasta kauden 1996 Ranskan Grand Prixissä joten periaatteessa Ribeiro ja Giorgi olivat ihan kilpailun virallisia turva-auton kuljettaja radalla.) Medical Caria ajoi kauden aikana uudella Melbournen radalla tuolloin ilmeisesti viimeistä kertaa Frank Gardner, Buenos Airesissa ajoi jälleen Medical Caria Julio Etchegaray ja Thierry Boutsen ajoi muuttuneen tilanteen johdosta tietenkin vain Medical Caria. Tämän lisäksi myös Walter Robinson ajoi Renaultille kesäkuussa 1996 FIA:n järjestämässä näyttöajossa Renaultin ja Mercedes-Benzin välisessä kaksinkamppailussa sarjan turva-autojen pysyvyydestä puhuttaessa. Renaultin vuoden 1996 Virallinen Safety Carin ajaja näillä näkymin oli erehdyttävästi Erkki Mustakaria ulkonäöltään muistuttanut Argentiinan Jorge Giorgi tai sitten Englannin Steve Bell huomattavasti vuotta 1995 varmemmin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
16020
Ricardo Zuninon Course Car-ajon kunniaksi Watkins Glenin 1980 kisasta voisi tähän laittaa alle vielä värikuvankin kun hän tosiaan kyydittää tuoretta silloista maailmanmestaria eli Alan Jonesia.

Tältä kuva tietenkin näytti:

1768074600435.png
 
Ylös