Ei palauduta. Kaupalliset nimenomaan eivät pyri palvelemaan kaikkia, vaan keskiarvoista enemmistöä, joka takaa suurimmat katsojaluvut eli tulot. Kaikkien palveleminen tarkoittaa (myös) sellaista ohjelmistoa, jonka kohderyhmät eivät välttämättä ole suuria. Kaupallisia kanavia tällainen ei ymmärrettävästi kiinnosta.
Ylellä on toki omat kriteerit sille, mitä ihmisryhmiä he haluavat palvella. Kaikkia ei voi palvella, minkä myönsit mahdottomaksi, joten edelleen palvellaan jotakin enemmistöä. Ovatko Ylen kohderyhmävalinnat todella niin paljon oikeudenmukaisempia kuin kaupallisten kanavien, että Ylen ohjelmisto kannattaa kustantaa verovaroin?
Marginaaliryhmät voivat pääasiassa toki nauttia ihan siitä samastakin viihteestä mistä valtaväestö. Mutta ei heille suunnatussa erikoisohjemistossakaan tietenkään viihde ole pannassa.
Viihteellä tarkoitan tässä yhteydessä nimenomaan suurille massoille tehtyä ohjelmaa, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin viihdyttää, eli tuoda katsojia television ääreen. Käytännössä kaupallisten kanavien ohjelmiston selkäranka koostuu tästä, fiktiivisistä sarjoista, realitystä, musiikki- ja urheiluviihteestä.
Toisin sanoen et pidä viihteenä mitään niche-kohderyhmiin tähtäävää ohjelmistoa. Toisaalta et ilmeisesti pidä viihteenä ohjelmistoa, jonka osatarkoituksena on sivistäminen. Tämä tekee viihteen määrittelemisestä kuitenkin hankalaa, koska esimerkiksi fiktiiviset sarjat voivat olla luonteeltaan sivistäviä.
Siitäkään tuskin on kovin yksimielistä linjaa minkälaajuinen tv-tuotanto on välttämätöntä. Ja onhan YLE:llä nyt paljon muutakin toimintaa kuin tv-toimintaa, jonka osuus budjetista on alle 40 %.
Yksimielisyyttä ei tietenkään ole. Minusta on vain reilumpaa, että kun yhteisymmärrykseen ohjelmasisällöstä ei päästä, pidetään kustannukset kohtuullisella tasolla, jotta erimielisiä ei pakoteta maksamaan liikaa. Mutta tämäkin on siis oma mielipiteeni, kun taas jotkut haluaisivat kustantaa verovaroin yhä enemmän Ylen toimintaa.
Muutama kommentti lainsäädännöstä:
2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;
En ole varma, onko kotimaisuus itseisarvo. Itse arvostan sisältöä enemmän kuin alkuperämaata.
3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
Sivistys on käsitteenä positiivinen mutta sen sisältö on kovin subjektiivinen. Esimerkiksi dokumentti ei aina ole fiktiivistä tarinaa sivistävämpi eikä ns. klassinen sivistys aina ole uusia lähteitä sivistävämpää.
En ole vakuuttunut siitä, että Ylen lapsille suunnattu ohjelmisto olisi merkittävästi kaupallista parempaa. Hartausohjelmat ovat osa sitä valtion ja kirkon yhteyttä, josta olisi hyvä päästä eroon.
4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
En ole yleensäkään Suomen nykyisen kielipolitiikan kannattaja enkä pidä kiintiöittämistä ratkaisuna monikielisyyden ongelmiin.
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;
Tämän toteutus riippuu paljolti siitä, miten ihmiset jaetaan vähemmistöihin ja erityisryhmiin ja missä suhteessa heitä palvellaan. Yle tekee tässä jaossa arvovalintoja.
Ja menojen jakautumisesta (alla olevat luvut sisältävät niin tv-, radio- kuin internettuotannon).
Mitä sinä tuosta karsisit ei-välttämättömänä?
Tuotanto on jaettu hyvin laajoihin kategorioihin, ja ennemmin karsintaa voi kommentoida yksittäisten ohjelmien tasolla. Sen verran voin kuitenkin mainita, että uutiset ja ajankohtaisohjelmat on Ylellä hoidettu keskimäärin hyvin ja muu kotimainen tuotanto heikommin kuin Ylen sisältö keskimäärin.
:ahem:
