(Typerien) kysymysten topic

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Mikä on Vellu Ketolan yhteys ralliin? Oli taannoin Rallin ystävien suurajoissa Primulan jengin kanssa ja nyt lätkämatsissa Primulan jengin kanssa.
Ei kyllä mitään hajua. Eikä Porikaan ole profiloitunut minään erikoisena rallikaupunkina. Kuka on kuuluisin Porista tullut rallikuljettaja? Hannu Palin?

Mutta Primulan jengin kanssa liikkumisesta saa kyllä - ainakin minulta - varauksettomasti täydet pisteet, vaikka kuinka olisikin Ässien mies.
 
Seniorikansalainen

Altmeister
Liittynyt
26.11.2017
Viestit
170
Sijainti
Joensuu
Hantta Palin tuli minullakin ensiksi mieleen, mutta kytkös voi löytyä muualta.

Joskus kauan aikaa sitten Vellu teki töitä eräälle suomalaiselle vakuutusyhtiölle, taisi olla joku paikallinen päällikkö, siis myynti- alue- tms. Kyseinen yhtiö oli aika suuri sponssi esim. Lammen Lasselle.

Sieltä kun lähdetään hakemaan niin yhteys ralliin löytyy kyllä. Primulan jengi oli sihen aikaan niin stadilainen, että edes Keravalta ei ollut mitään asiaa päästä mukaan. Onneksi tilanne on muuttunut ja nyt porukkaan pääsee mukaan myös "ulkopaikkakuntalaiset". Älkää ymmärtäkö väärin, hieno yhdistys ja tekee korvaamatonta työtä kotimaisen rallihistorian tallentamiseksi.
 
Mahlainen jarruton

Well-known member
Liittynyt
23.3.2008
Viestit
162
Sijainti
Piilossa
Muistelisin, että netissä pyöri joskus (ehkä vielä vuosi-kaksikin sitten) sellainen tekstitiedosto, johon oli listattu F-cupissa käytettyjä autoja yleisyyden mukaan – siis sellainen simppeli muistiopohjainen dokumentti, johon on listattu joltakin aikaväliltä (tilasto ei ollut ihan tuore, ehkä jostain kymmenen-viidentoista vuoden takaa?) kaikki kisoissa esiintyneet autot yleisyysjärjestyksessä. Nyt en löydä listaa enää mistään. Osaisiko joku näillä tuntomerkeillä auttaa?
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
604
Sijainti
Tallissa
Muistelisin, että netissä pyöri joskus (ehkä vielä vuosi-kaksikin sitten) sellainen tekstitiedosto, johon oli listattu F-cupissa käytettyjä autoja yleisyyden mukaan – siis sellainen simppeli muistiopohjainen dokumentti, johon on listattu joltakin aikaväliltä (tilasto ei ollut ihan tuore, ehkä jostain kymmenen-viidentoista vuoden takaa?) kaikki kisoissa esiintyneet autot yleisyysjärjestyksessä. Nyt en löydä listaa enää mistään. Osaisiko joku näillä tuntomerkeillä auttaa?
Olisikohan kyse näistä Rafun rallien lukumäärätilastoista, jotka muinoin asustelivat Tenabin sivuilla? Näköjään pienen mutkan kautta löytyivät edelleen: https://historicrallyclubfinland-fi.woo.fi/1_63_rafun-tilastot.html (ja kyllä uskaltaa hyväksyä...)

Vai olisikohan F-cupille tehty omat näiden kaltaiset joskus?
 
Mahlainen jarruton

Well-known member
Liittynyt
23.3.2008
Viestit
162
Sijainti
Piilossa

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2141
Haluaisitteko nähdä sellaiset rallit, joissa mm-sarjaa johtava autokunta hyötyy lähtöpaikasta, alku- vai loppukaudesta? Vai mieluiten ripoteltuna? Vai onko mitään väliä? Mitä ajatuksia ja seikkoja tulee mieleen?
 
Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
111
Kenellä suomalaisella rallikuskilla on mielestänne ollut paras kielitaito? Bossella on ainakin ruotsi äidinkieli, myös suomi sujuva, ja englanti "rallienglantia", Kankkunen, Mäkinen ja Rovanperä puolestaan puhuvat ilmeisesti suomen lisäksi vain "rallienglantia".
 
Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu

Kankkunen puhuu suomen ja englannin lisäksi italiaa. Kuten myös Alen, Kivimäki ja Piironen.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Haluaisitteko nähdä sellaiset rallit, joissa mm-sarjaa johtava autokunta hyötyy lähtöpaikasta, alku- vai loppukaudesta? Vai mieluiten ripoteltuna? Vai onko mitään väliä? Mitä ajatuksia ja seikkoja tulee mieleen?
Nykymalli jossa assukisat on lopussa, on hyvä, ei tule ainakaan lopun pistetaisteluun johtavalle haittaa
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3897
En muuten ikinä ole kuullut Kankun puhuvan sanaakaan italiaa. Mutta hauska kuulla että Juha sitä osaa.

Puuhukos muuten Mikko Hirvonen ranskaa? Eikös hänellä ole vaimo sieltä.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3607
Sijainti
JKL
Pakko myös mainita Takamoto Katsuta... Oppi suomen kielen "alkeet" varsin nopeasti 😂
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Mikkola, Lampinen (ja Timo Mäkinen?) puhuivat englannin lisäksi ainakin ruotsia. Ja Rauno Aaltosella taisi kielipalettiin kuulua näiden lisäksi myös saksa.
 
paali

Well-known member
Liittynyt
9.10.2021
Viestit
140
Mites Heikki Kovalainen, eikös lasketa mukaan? Olikohan Henri Toivosella hyvää kielipäätä, sellainen vaikutelma jotenkin jäänyt.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3897
Mikkola, Lampinen (ja Timo Mäkinen?) puhuivat englannin lisäksi ainakin ruotsia. Ja Rauno Aaltosella taisi kielipalettiin kuulua näiden lisäksi myös saksa.
Eikös Simo ainakin vanhemmat vuodet ole asunutkin Hampurissa?
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Kenellä suomalaisella rallikuskilla on mielestänne ollut paras kielitaito? Bossella on ainakin ruotsi äidinkieli, myös suomi sujuva, ja englanti "rallienglantia", Kankkunen, Mäkinen ja Rovanperä puolestaan puhuvat ilmeisesti suomen lisäksi vain "rallienglantia".
Takerrun nyt tähän - mikä sitten on rallienglantia - ainakin Kalle puhuu hyvinkin sujuvasti englantia ja sanastoa on hallussa, toki sieltä se suomalainen aksentti kuuluu vahvasti läpi, mutta niin se tekee monella muullakin jonka äidinkieli poikkeaa niin suuresti englannin kielen rakenteesta.

Kankkunen ja Mäkinen olivat urallaan sitten ehkä enemmän sitä minkä itse miellän rallienglanniksi suppeammalla sanavarastollaan ja ulosannillaan - toki molemmilla heilläkin nykyisellään jo huomattavasti laajempi osaaminen. Gilles Panizzi on sitten oma lukunsa rallienglannin saralla.
 
makeze

Well-known member
Liittynyt
25.11.2012
Viestit
140
Itse taas en oikein miellä Kankkusen englantia oikein rallienglanniksi (mitä se sitten juurikin tarkoittaa), mielestäni hän puhuu aika sujuvasti kun vertaa moniin aikaisempiin tai myöhempiin kuljettajiin.
 
Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
111
Takerrun nyt tähän - mikä sitten on rallienglantia - ainakin Kalle puhuu hyvinkin sujuvasti englantia ja sanastoa on hallussa, toki sieltä se suomalainen aksentti kuuluu vahvasti läpi, mutta niin se tekee monella muullakin jonka äidinkieli poikkeaa niin suuresti englannin kielen rakenteesta.

Kankkunen ja Mäkinen olivat urallaan sitten ehkä enemmän sitä minkä itse miellän rallienglanniksi suppeammalla sanavarastollaan ja ulosannillaan - toki molemmilla heilläkin nykyisellään jo huomattavasti laajempi osaaminen. Gilles Panizzi on sitten oma lukunsa rallienglannin saralla.
Miksiköhän muuten Bossekin puhuu englantia suomen kielen aksentilla, vaikka hänen äidinkielensä on ruotsi, joka taas on läheistä sukua englannille? Olen ymmärtänyt, että yleensä suomenruotsalaiset ääntävät englantia hieman eri tavalla kuin suomenkieliset suomalaiset.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2141
Suninen puhui melko sulavaa eestiä muutaman fraasin Tarton huollossa männä kesänä. Varnaan Kallekin saisi vanhana tallinnalaisena asioita hoidetuksi viroksi.
 
Ylös