Tulikin muutos, tosin pieni, mutta muutos kuitenkin.
Kohtaan 2 tuli sellainen muutos, että aion rikkoa taloyhtiön sääntöjä. Paha minut periköön ja vieköön vaikka virkavalta, mutta aion valmistaa ruokaa muualla kuin keittiössä. Toivottavasti ehdin syömään sen haalean makkaran enneku sinivuokot ja KGB tulee mut viemään.
No ei, mä luotan siihen, että naapureista edes jotkut ovat juhannusta viettämässä muualla ku kotonaan, ja täten käryttäminen aiheuttais vähän harvemmalle ihmiselle ikävää mielenpahoittamista. Itseä kyllä vituttais, jos naapuri käryttäis rasvamakkaran käryä meille, mutta toivottavasti naapurit ovat suvaitsevampia. Toisaalta, mä asun myös ylimmässä kerroksessa, joten käryt menevät enimmäkseen ylöspäin. Toivottavasti.
Kaduttaa jo etukäteen. Anteeksi, naapurit.
-edit- Ai niin, näytetäänhän juhannusjunaa teeveestä. Varmaan katselen sitäkin hieman. En kuitenkaan mene asemalle tanssimaan junan saapuessa, mutta mahdollisesti seurailen tilannetta partsilta, mikäli muistan.