Tätä kai se Venäjä on halunnut provokaatiollaan. Että tulee vähän säpinää. Saavat syyn tulla rajan yli.
Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen piti erittäin huolestuttavana sitä, että Itä-Ukrainaan on ilmaantunut maastopukuisia asemiehiä, jollaisia nähtiin myös Krimillä ennen sen liittämistä Venäjään.
HS tänään
Kyllä täytyy sanoa että Ukrainan nykyhallitukselta näyttää puuttuvan potkua saada homma järjestykseen.
Jos noita Venäjän erikoisjoukkoja alkaa huseerata Itä-Ukrainassa, niin eihän homma ole laisinkaan enää hanskassa.
Tuohan oli ihan odotettavissa Krimin valloituksen jälkeen, otetaan seuraava alue samalla systeemillä
No niin, tulihan se sieltäViikonlopun aikana veriseksi yltyneeseen Ukrainan tilanteeseen etsittiin ratkaisua viime yönä Yhdysvaltain kansakuntien turvallisuusneuvoston hätäkokouksessa.
Homma on aika lailla pattitilanne: Ukraina syyttää Venäjää mellakoiden lietsomisesta ja Venäjä että Ukraina ei hallise maansa sisäisiä tapahtumia, syystä että hallitus on "väärä" ja fasistinen.
Varusteasiantuntija: Kramatorskin valtaajat eri porukkaa kuin Krimillä
Iltalehti, Sunnuntai 13.4.2014 klo 19.30
Poliisiaseman Itä-Ukrainassa vallanneet asemiehet olivat hyvin todennäköisesti Venäjä-mielisiä separatisteja eivätkä ammattisotilaita, sanoo suomalainen taisteluvälineiden asiantuntija Arto Pulkki.
Aseistetut miehet tunkeutuivat Kramatorskin poliisiasemalle lauantaina. (AP)
Hän perustaa arvionsa valtaajista näkemiinsä kuviin sekä videopalvelu Youtubeen ladattuun videoon Kramatorskin poliisiaseman valtauksesta lauantaina.
- Videossa valtaajilla on päällään uusi Venäjällä ja Ukrainassa vapaassa kaupallisessa myynnissä oleva kenttäpuku. Se on ainoa yhtenäinen varuste. Heiltä puuttuu kypärät ja luotisuojaliivit, paitsi yhdellä taitaa olla joku vanha liivi, Pulkki sanoo.
Asiantuntijan mukaan valtaajien aseet ovat 1980-luvun lopun AK-74-rynnäkkökivääreitä, joita Ukrainaan jäi Neuvostoliiton romahtaessa. Ne on voitu esimerkiksi varastaa varuskunnista tai poliisiasemilta. Myös joukon ulkonäöstä ja toiminnasta voi päätellä, ettei kyse ole ammattisotilaista.
- Siellä on selkeästi yli viisikymppisiä miehiä, joilla on parta ajamatta. He ovat samanlaisia kuin suomalaiset reserviläiset - saaneet varusmieskoulutuksen ja osaavat käyttää aseita. He eivät kuitenkaan ole koskaan harjoitelleet joukkona eikä heillä ole erikoistoimintakoulutusta.
- Kaikki viittaa siihen, että he ovat paikallisia Venäjä-mielisiä separatisteja. Sitä on tietysti mahdotonta sanoa, keitä heidän taustallaan on.
Sosiaalisessa mediassa on viikonloppuna jaettu lukuisia kuvia valtaajista ja pohdittu, voisiko heidän joukossaan olla naamioituneita Venäjän erikoisjoukkojen sotilaita.
- Venäläiset erityistoimintajoukot menevät mielellään lenkkarit jalassa, ja heitä nähtiin Krimillä, eivätkä he petkuta ketään. Tämä on kuitenkin eri porukkaa. Huonossa kunnossa ja liikkuvat hengenvaarallisesti. Poliisiaseman valtauksessa ammuttiin minuutin aikana enemmän laukauksia kuin koko Krimin valtauksessa yhteensä.
Ohessa varustetutkijan analyysiä. Vaikuttaa varsin todennäköiseltä arvionsa. Olisi Venäjältä hyvin riskialtista laittaa omia joukkojaan asialle sittenkään.
Tutkija: Venäjä on ehkä jo saavuttanut tavoitteitaan Ukrainassa
Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Tommi Koivulan mukaan on vielä epäselvää muuttuuko Ukrainan tilanne aseelliseksi yhteenotoksi. Koivula sanoo monien seikkojen viittaavan siihen, että Venäjä-mieliset ovat saaneet ulkopuolista tukea.
Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Tommi Koivula analysoi Itä-Ukrainan tilannetta.
Tutkija Tommi Koivula sanoo Venäjä-mielisten toiminnan laajamittaisuuden, hyvän varustuksen, yhdenmukaisen aseistuksen ja koordinoidun toiminnan viittaavan ulkopuoliseen tukeen.
Koivula uskoo Venäjän ulkopoliittisten tavoitteiden ehkä jo toteutuneen.
- Tässä voidaan nyt osoitella maailmalle ja venäläisille ja ukrainalaisille, että katsokaa, tämä Kiovan uusi hallinto ei pysty ylläpitämään järjestystä omassa maassaan, Ukraina ajautuu kaaokseen ikään kuin omalla painollaan. Se ei ole tasavertainen kumppani, jonka kanssa pitäisi neuvotella, vaan jotenkin vähän vähemmän. Tätäkin voidaan nähdä jonkinlaisena poliittisena tavoitteena jo itsessään, sanoo Koivula.
Mulle taas tuli ensimmäiseksi mieleen, jotta ryssät ovat Krimistä ottaneet opikseen. Siellähän Venäjän erikoisjouot erottuivat välittömästi varusteidensa takia, eipä tuota asiaa ole kovinkaan hankala muuttaa.Uutistoimitusten päälliköt YLE:n haastattelussa valittelivat, miten vaikeaa Ukrainan tilanteesta on saada vahvistettua tietoa. Propaganda leviää jne. Jonkinlainen arvio kuitenkin on, että Venäjään liittymistä haluavien lukumäärä kuitenkin olisi aika pieni.
Ohessa varustetutkijan analyysiä. Vaikuttaa varsin todennäköiseltä arvionsa. Olisi Venäjältä hyvin riskialtista laittaa omia joukkojaan asialle sittenkään.Poliisiaseman Itä-Ukrainassa vallanneet asemiehet olivat hyvin todennäköisesti Venäjä-mielisiä separatisteja eivätkä ammattisotilaita, sanoo suomalainen taisteluvälineiden asiantuntija Arto Pulkki.
Ja het perään Yhdysvaltain mielipide:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288677218906.html
...eli heidän mukaan venäläisillä on lusikka kaalisopassa.
Keitä "joukot" sitten ovat? Entisiä sotilaita ruplapalkalla? Ukrainasta ja/tai Venäjältä? Mutta tuskin sittenkään Venäjän paraatierikoisjoukkoja ovat.
Foorumin ikibännättyjen leegiohan tuo.
Puhis, Haju ja Juhni vähän sykkii. Hyvää settiä.
Puhis, Haju ja Juhni vähän sykkii. Hyvää settiä.