Runar ja Kyllikki sanoi:
Uroksen huonona puolena voi pitää myös sitä, että se pyrkii ilman muuta jossain vaiheesa ottamaan laumassa johtajan aseman ja se voi olla kokemattomalle kasvattajalle ylitsepääsemätön kohta. Narttu ei tätä "vallankaapausyritystä" koskaan tee. Nartulle on luonteenomaista olla lauman rivijäsen, ei pomo.
Jos uroskoira osoittaa missään tilanteessa minkäänlaisia agressioita omaan perheen jäseniä kohtaan (murisee, irvistelee tai jopa räikeimmissä tapauksissa puree) ovat sosiaaliset suhteet pielessä ja koira on ainakin osittain saanut otettua pomon roolin. Tämä on erittäin huono juttu, koska sellainen koira on täysin arvaamaton käytökseltään, epävarma ja stressaantunut.
Jos homma on kunnossa, koiralta saa esim. ottaa ruoan tai lempilelun pois suusta ilman että se on moksiskaan.
Uros myös tottelee sumeilematta "pomon" käskyjä ilman empimistä.
Uskon, että Lehtori kyllä hanskaa uroksen, koska koiria on ollut ennenkin, mutta juuri tuon takia kun liian usein näkee koiria jotka saattavat murista jopa omistajalleen, en menisi aloittelijalle suosittelemaan edes keskikokoista uroskoiraa. Jos ei sitten jostain syystä ole 100% varma, että pystyy kasvattamaan uroksen niin, ettei se omi ainakin osaa laumanjohtajan asemasta.
Koirille tuo "Yksi pomo ja loput rivijäseniä" käyttäytyminen on se seikka joka tuo elämään tärkeän turvallisuuden tunteen. Jos homma on epäonnistunut ja on käynyt niin, että koira on onnistunut kaappaamaan osan vallasta, koira ei itsekään täysin tiedä missä mennään, se hermostuu ja sen luonne saattaa vanhemmiten alkaa muuttua hyvinkin agressiiviseksi. Se on tällöin täysin omistajan oma vika.
Tuossa meni meillä just hiukan mönkään aikoinaan Oton kanssa.
Ihan meidän oma vikahan se oli.. Koira hankittiin suht hetken mielijohteesta ja koulutusta/kasvatusta opiskeltiin kirjoista samalla kun koira jo oli meillä. Äiti oli sille kyllä selkeä pomo, ei se sille paljoa ärissyt. Mutta meille muille kyllä (pääasiassa silloin, kun oli ruokakippo lähettyvillä), ainakin vanhempana.
Lisäksi isä käytti täysin vääriä menetelmiä eli kuritusta. Vaikka en koirista paljoa tiedäkään, niin käsittääkseni kuritus on täysin väärä menetelmä. Etenkin kun välillä isä teki sitä monta tuntia myöhemmin. Esim. jos koira oli yöllä paskonut johonkin nurkkaan. Eihän se aamulla enää ymmärtänyt mistä sitä kuritettiin.
Lopulta päätimme lopettaa sen 9 vuotiaana, koska se oli koiralle itselleen paras ratkaisu. Opittiin ainakin se, että seuraavan kerran kun/jos koira hankitaan, niin otetaan ensin asiasta kunnolla selvää ja harkitaan kunnolla.
Muutoin perusluonteeltaan se koira tosin oli kyllä hyvä, eli täysin mönkään ei kasvatus mennyt. Se oli tosi rauhallinen eikä kyllä ärissyt ollenkaan esim. lenkillä. Vain joillekin koirille, jotka joskus aiemmin oli hyökännyt sen kimppuun. Tämä meitä kohtaan tapahtunut ärhentely tapahtui siis vain silloin kun Otolla oli ruokakippo jossain lähellä. Esim. jos minä vein sille ruuan niin se kävi tosi vihaisena. En aina meinannut uskaltaa viedä ruokaa, kun aina laskiessani kipon maahan, koira alkoi rähisemään.
Edit: lisäksi tuo meidän koira oli kaupunkiolosuhteisiin väärän rotuinen. Se oli pystykorvan ja beaglen sekoitus, ja se oli kyllä selkeä juttu, että ketjun päässä se koki olonsa ahdistavaksi. Tuollainen rotu vaatii varmasti enämpi tilaa ja soveltuu varmaan paremmin maalle.
