Sue_me sanoi:
Kyllä Champ Carin tarina alkaa olla taputeltu. Tuo Kalkhovenin ulosmittaus tehtiin varmaankin liittymisneuvottelujen helpottamiseksi Indycarin kanssa.
Mikäli näitä huhuja lukee kuin piru raamattua, niin silloin asia on kyllä aivan päinvastoin. Huhujen mukaan Kalkhoven olisi neuvotellut yhdistymisestä ja ollut vastuussa keskustelujen jatkamisesta. Jonkinlainen ehdotus on ehkä syntynyt ja Kalkhoven on siihen ollut tyytyväinen.
Champ Car järjesti eilen yhteisen kokouksen talliensa kanssa Indianapolisissa, mutta kokouksen antia ei ole kerrottu medialle. Forsythe, Gentilozzi ja Pettit eivät kuitenkaan ole valmiita viemään Champ Car – yhtiötä konkurssiin, vaan tiettävästi – tämä kaikki on vain spekulaatiota ja huhuja – he haluavat jatkaa taistelua. Hyvä näin, sillä näihin antautumisehtoihin ei ole mitään järkeä suostua.
Minua pelottaa pohjoisamerikkalaisen formula-autoilun tulevaisuus, jos tämä nyt esitetty huhuehdotus kuitenkin toteutuu. Se ei todellakaan ole mikään taikasauvan heilautus, joka vie meidät takaisin 90-luvun puoliväliin. IRL-sarja vahvistettuna vain muutamalla spekuloidulla Champ Car – kilpailulla ei tule tekemään suurta muutosta. Kaikki Champ Car – tallit eivät tule siirtymään IRL-puolelle, varsinkaan jos Forsythe, Gentilozzi ja Pettit ovat edes jossain määrin valmiita jatkamaan. Houkutus kävellä pois olisi tässä vaiheessa heille varmasti suuri.
Ehdotuksen pohjalta ei syntyisi mitään yhdistynyttä sarjaa vaan Champ Car vain sulautettaisiin IRL-sarjaan. Tämä on tulella leikkimistä, sillä silloin luotettaisiin liiaksi siihen, että IRL:n visio on toimiva. Tästä ei kuitenkaan ole mitään todisteita. Mikäli IRL toimisi ideana, se olisi toiminut jo aikoja sitten. Tämä ei tule muuttamaan paljoa. Tony Georgen hallusinaatioiden ja visioiden perusteella pyöritettävä sarja ei tule kasvamaan. Nyt ehdotettu toiminta ei olisi yhdistyminen, se olisi valtaaminen.
Champ Car – tallit eivät saa paljoa irti tästä ehdotuksesta. Heillä on varastot täynnä varaosia ja kilpailuvalmiit nopeat autot autotallissa. Tony ei ole missään vaiheessa luvannut ilmaisia autoja tai moottoreita, hän on ainoastaan kiistänyt moisen tarjouksen olemassaolon. Miller ja Cavin tekevät tietenkin kaikkensa, jotta George saadaan näyttämään tässä pelastajalta. Totuus on kuitenkin, että Tony-ressu on yhtä pihalla kuin hän on ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta. Hänestä ei ollut kilpa-ajajaksi ja CART laittoi hänen lisenssinsä kuivumaan. Hänestä ei ole sarjan vetäjäksi, sillä hänelle Indianapolis on kaikki kaikessa. Täydellisen harmonian takaamiseksi tarvitaan kaksi erillistä järjestöä. CART ja USAC kuitenkin saivat asiat hoidettua. Samaa ei voida sanoa IRL-sarjasta.
Mitä oikeasti on tapahtumassa? Kävelikö Kalkhoven eilisestä kokouksesta ulos Pi-elektroniikat taskussaan ja ajaako PKV sen takia IRL-sarjassa ensi vuonna? Toronto Star julkaisi tänään artikkelin, jossa on Kalkhovein kommennti:
Toronto Star sanoi:
Meanwhile, Kalkhoven, contacted at his California home, insisted the bankruptcy reports were "absolutely wrong."
"I have no idea where this came from," he said.
Huhuja on paljon, kuten arvata saattaa, mutta kunnes esirippu laskeutuu, ei toivoa ole menetetty.
Bobakki sanoi:
Muut noista tiedoista taitavat olla vielä huhuja, mutta Derrick Walker on vahvistanut valmistelevansa siirtymistä IRL:n puolelle jo täksi kaudeksi ChampCarin epäselvyyksien vuoksi.
Walkerhan on tehnyt näin joka vuosi. Hän on täysin riippuvainen Craig Goren tuesta ja se on ainoa syy miksi Walker Racing on enää edes olemassa. Kuten Walker itse sanoo, mikäli se olisi hänestä kiinni, hän ajattaisi autoja molemmissa sarjoissa. 2000-luvun alussa hän tekikin niin, mutta sitten kustannukset karkasivat IRL-sarjassa liiaksi ja sponsorit halusivat tukea CART-kuljettajia. Walker valmisteli IRL-joukkuetta jo kauan ennen kuin OWRS perustettiin ja tällä kierroksella samaa on huhuttu jo pitemmän aikaa. Walker haluaa olla Indianapolissa, mutta Gore, enkä usko että Derrickään halauvat mennä Iowaan tai Sonomaan Long Beachin ja Australian sijasta.
Walkerin eilen lähettämä lehdistötiedoite kertoo, että status quo jatkuu:
Derrick Walker Press Realese sanoi:
It's just an awkward time where everyone is on hold and the media is trying to get the story out there to the fans, but it's too premature to be able to tell the story because the discussions really have to be finished before everyone in the IRL and Champ Car know what potentially could happen. If Champ Car continues on and we have the funding, it's very likely that Team Australia would continue, and it's also quite possible that we could successfully secure sponsorship for the IRL and have an IRL program as well.
Champ Carin piti hakeutua tiistaina konkurssiin. Millerin mukaan sen piti tapahtua keskiviikkona. Vielä torstaina me olemme täällä. Se on lupaava merkki. Toivoa on vielä.
Älkää käsittäkö väärin. Minäkin haluan yhden sarjan, mutta en tällä tavalla. Tämä ei yhdistä lajin voimia, vaan on jo mahdollisesti aiheuttanut uuden jakautumisen. Itsekkääseen poikakuninkaaseen en myöskään tule ikinä luottamaan. Hänelle on annettu Indianapolis ja hänelle on annettu yli kymmenen vuotta aikaa. Sen sijaan hän on vain onnistunut todistamaan, että historia todellakin toistaa itseään. Kuinka moni uskaltaa väittää, ettei IRL:n kehityskaari ole vastannut täysin CARTin vastaavaa, mutta nopeammalla aikataululla. Toyota viihtyi seitsemän vuotta CARTissa, ilman Indianapolista, mutta vain kolme IRL:ssä. Samalla aikavälillä Mo Nunn, Ron Hemelgarn, John Menard, Eddie Cheever, Adrian Fernandez ja Tom Kelley ovat kaikki kävelleet pois.
Miksi tämän lajin tulevaisuus siis pitäisi antaa miehen, joka ei kykene oppimaan mitään historiasta, vaikka hän sitä Indyn kohdalla tärkeänä pitääkin, käsiin?