USA:n GP(ei-keltainen lippu jutustelua)

  • Viestiketjun aloittaja pmv
  • Aloituspäivämäärä

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Vaikka tässä modeja uhkaankin, niin perustanpa otsikon Indianapolisin GP:n todellisille tapahtumille. Kun tuo varsinainen topikki on kääntynyt yhden asian jarnaamiselle, niin kilpa-autoilusta kiinnostunut väki on varmaan halukas keskustelemaan itse kisassa tapahtuneista asioista. Indyn kisa oli ainakin omasta mielestä kauden toiseksi parasta viihdettä heti Silverstonen ohella. Kisa oli aika pitkälle samantyyppinen kuin Brasilian kisa, mutta vähemmän kaaosmainen.

Paljon ohituksia ja vaihtelevuuksia ainakin alkupuolella. Näytti siltä, että sadekelin osalta renkaiden suhteen ei muutosta ole tapahtunut viimeiseen kahteen vuoteen. Misukat on sateella Bridgestoneja hitaammat. Kuitenkin niin, että Michelinin sliksit toimii kostealla kelillä paremmin. Tämä on nähty monessa kisassa. Ilmeisesti Michelin pitää lämpönsä paremmin kuin Bridgestone.

Ferrarin taktiikka toimi hyvin, oli vain hiuskarvan varassa, ettei koko homma olisi päätynyt murskaavaan ylivoimaan. Jos Schumi olisi tullut kierrosta myöhemmin ekaan tankkaukseen olisi sadekelin kumit voitu laittaa surutta alle. Mutta eihän siinä tuollaista etua tarvittu, kun rengas toimi niin paljon Michelinejä paremmin.

Sauber otti todella hyvät sijat ja kuskien vauhti hämäsi moneen otteeseen kierroksella jääviä kärkinimiä. Montoya piti HH:ta takanaan todella rajuin ottein, vaikka oli jäämässä kierroksella. Muutenkin Sauber tarrasi Bridgestonen tarjoamaan oljenkorteen molemmin käsin. Tiimi otti melkoisen riskin ottamalla autot sisälle heti ensimmäisen sadeekuuron aikana.

Kimi ajoi niin hyvän kisan, kun olosuhteisiin nähden vain oli mahdollista. Missään vaiheessa mies ei ollut hätää kärsimässä eikä sortunut yliyrittämiseen. Todella kylmähermoinen ja analyyttinen suoritus Räikköseltä.

Muita hyvin ajaneita oli mielestäni Fisichella ja Wilson. Varsinkin Wilson piti Jaguarin radalla tyyneydellä vaikeissa olosuhteissa slikseillä, kun arvostettu tallikaveri veti seinään. Giancarlon Jordan näytti välillä hälyyttävän heikolta, varsinkin kuivuneella radalla auto meni koko ajan liippeessä.
 

Ei tahdoton ihmisraunio

Guest
McLarenin mahikset kariutuivat siinä, kun ottivat Räikkösen sadekelirenkaanvaihtoon kierrosta liian myöhään. Poju kerkesi liukastella radalla uraslikseillä ja menettää kallisarvoisia sekunteja.
 

Eliel

Detonaattori
Liittynyt
10.10.2000
Viestit
2795
Itse itseäni lainaten:

Eliel
Monzan ja muutaman muun unettavan kisan jälkeen vaihteeksi kisa, jossa sattui ja tapahtui ihan mukavasti.

Sääli vaan että Misukan sadekelin nakit ovat täysin paskat, pilasivat Kimiltä voittomahdollisuudet. Hiukan tarttis varmaan viä kehittää niitäkin nakkeja.

Selostamon puupäät ja -silmät eivät voisi olla enempää pihalla kisatapahtumista. Mitähän tavaraa siltä Tuomiselta mahtaa sylkeä suusta kun se oikein innostuu? Tais lentää mikki täyteen ikivihreää kun se välillä niin pätki.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Joo, selostus oli taas pihalla. Varsinkin siinä sadehässäkän aikana ei tullut juuri mitään tilannepäivitystä, vaan kaikki oli ihanasti sekaisin!

Sitten TT&T eivät hoksanneet, että Coulthard oli koko ajan ajanut slikseillä. Sitten kun se tuli varikolle laittamaan uusia renkaita autoon Tuomista rupesi kiinnostamaan ne DC:n kierrosajat. Oikeastaan hyvin moni asia oli taas aivan päin seiniä. Valitettavsti.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Joo, eipä mennyt Ferrarinkaan taktiikka aivan nappiin, eivätkä he kisaa sen ansiosta voittaneet. Schumi teki tosiaan pari stoppia aivan peräkkäin, siinä paloi helposti 20-30 sekuntia. Ehkä parempi jännityksen kannalta noin.

En oikein tiedä mitä enää sanoisi herroista Tuominen&Pulkkinen... Aivan ala-arvoista toimintaa. Käsittämätöntä mouhuamista ja ylidramatisointia, kisatilanteesta miehet olivat koko ajan aivan pihalla. Kaiken kruunasi järjetön karjuminen, joka mykisti mikit vähän väliä. Arvosana: 4.
 

JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
695
Mutta miten misukoilla voi olla niin huonot saderenkaat ? Kun kuivalla puhutaan misukan edusta bridgeen, on kyse ehkä parista kymmenyksestä, jos siitäkään. Mutta sateella misukkamiehet jäävät sekunttikaupalla per kierros. Eihän se saisi enää olla mahdollista. Kun tuloslistalla oli sateen aikana kärjessä sellaisia kavereita kuin Button, Frenzen, Heidfeld, Fisichella ym. niin ei todellakaan voida enää puhua hyvästä taktiikasta tai tuurista. Misukat on ihan avuttomat sateella.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Koska viimeksi Michelin on testannut sadekelin renkaita? Ennen kauden alkua? :D :mad:

Siltä ainakin vaikuttaa, kun siltakivet on 2 sekkaa nopeemmat sateella kuin fransmannien kummit. Ei pelkästään Ferrarilla, vaan myös muilla Bridgestone talleilla.

En muista lukeneeni, että Michelin olisi testannut renkaitaan kastellulla radalla aikoihin.... :confused:

<small>[ 29-09-2003, 10:35: Message edited by: patriot ]</small>
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Mitä noihin Misukoitten huonouteen sadekelillä tulee, niin itse veikkaisin syyksi testaamisen vähyyttä. Ferrarin rengastoimittajilla on aina ollut paremmat sadekelin renkaat käytössä. Ne pääsee testaamaan niitä renkaita märällä kelillä siellä Fioranossa milloin haluvat. Toisaalta kyllähän rengastehtailla on omat sadettajilla varustetut testiradat. Michelillä testiä tekee Olivier Berettä BMW.Williamsilla. Voisi kyllä kuvitella, että Ferrarin testatessa oikealla kisatiimillä Fioranossa ja kuskin ollessa Schumin tai Barrichellon tasoinen sadekelin kuski, niin kehitystyö on aavistuksen tehokkaampaa.
 

mìkæl2

Member
Liittynyt
22.11.2000
Viestit
10
Kun noista lippujen väreistä ei saa täällä keskustella ( muuten, Schumilta jäi hyvittämättä yksi ohitus, ja hän päästää ko auton ohitseen Suzukassa ) niin saako siitä keskustella että: saako kieltämättä niukasti edellä ajava valita ajonlinjakseen takana tulevan ajolinjaan täysin risteävän ajolinjan. Tai siis saa. Ja takana tulevan tulee tietää, että edellä ajava on poistumassa radalta haluamassaan ( kieltämättä outo kohta poistumiselle ) paikassa ja sille tulee antaa siihen tilaisuus tai muuten rangaistaan.
 

Aeuk

Well-known member
Liittynyt
29.1.2002
Viestit
1201
Sorte jos tämä menee vähän topikin vierestä, mutta pakko kommentoida ...

Charlie:
En oikein tiedä mitä enää sanoisi herroista Tuominen&Pulkkinen... Aivan ala-arvoista toimintaa. Käsittämätöntä mouhuamista ja ylidramatisointia, kisatilanteesta miehet olivat koko ajan aivan pihalla. Kaiken kruunasi järjetön karjuminen, joka mykisti mikit vähän väliä. Arvosana: 4.
Olen täysin samaa mieltä.

Faktat menee täysin fiktioksi ja päinvastoin. Vähänkin jotain poikkeavaa tapahtuu, niin karjuvat välittömästi (ja mikit mykistyvät). Loputtomat virheet selostuksessa ja suorastaan naurettaviin mittasuhteisiin paisunut "karjutaan mikit matalaksi" -tyyli ... Käsittämätöntä pelleilyä. Arvosana: 4-

yuck
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Barrichellon ja Montoyan osumishetkellä Montoya on kokonaan Barrichellon takana, ja kaiken lisäksi radan ulkopuolella kanttarin päällä. On aika turhaa väitellä siitä kenen vika kolari oli, molemmat kärsivät siitä enemmän tai vähemmän. Montoyan rangaistus oli toki aiheeton.

Sadekelinrenkaiden tasoero ei ole näköjään muuttunut miksikään. Bridgestone on edelleenkin todella vahva. Ihmetyttää kyllä Michelinin kehittymättömyys.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Niin siis tuosta Montoyan ja Barrichellon välisestä onnettomuudesta. Tilannetta ei näytetty juurikaan hidastettuna ja kaikkein tärkein kuvakulma jäi pois:Montoyan pään yläpuolella ollut kuva kertoisi tilanteesta paljon enemmän.

Voihan aiheesta spekuloidakin. Mielestäni tilanteesta annettu rangaistus oli oikein JOS Barrichello antoi Montoyalle auton leveyden verran tilaa sisäpuolelle.

Yleensä mutkan ulkolinjaa ajava kuljettaja on mielestäni enemmän vastuussa siitä, että kuljettajat pääsevät mutkan läpi ilman suurempaa kontaktia. Tämä mutka on kuitenkin siinä mielessä poikkeuksellinen, että autot kiihdyttävät mutkan läpi, joten sisäpuolella olevalla autolla on myös mahdollisuus vaikuttaa vauhtiin löysäämällä kaasua. Yleensähän nämä kolarit ovat sellaisia, että mutkan jarrutuksessa toinen kuljettaja leikkaa ulkopuolelta sisään ja sisäpuolella oleva kuljettaja seisoo jo jarruilla eikä voi tilanteelle enää mitään.
 

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Joo ei jutella keltaisesta lipusta, vaan Montoyan rangaistuksesta. Vastaavia tilanteita on tapahtunut, joissa Schumi on ollut samassa asemassa kuin Montoya eilen, mutta rangaistus onkin tullut kiilaajalle. Mites hassut schufosit tämänkin seikan selitätte? Ja kuinka paljon teille pitää tulla näitä sääntötulkintavedätyksiä, että huomaatte kuinka tuo laji ei ole nähnytkään urheilullisuutta
 

Edge

Well-known member
Liittynyt
22.7.2003
Viestit
59
Sijainti
Kuopio
Todellakin, mielenkiintoinen ja viihdyttävä kisa! Ennakkojännitys oli jo kova, viimeiset tunnit ennen kisaa tuli vilkuiltua kelloa aika tiiviiseen tahtiin... Etenkin alkuosa oli niin mukavaa katsottavaa että en meinannut paikoillani pysyä. Lopputulos ei ollut ihan toivomani mutta minkäs sille voi. Kimillä on toki vielä pienet mahdollisuudet mestaruuteen joten jännättävää jää vielä Japaniinkin.

Sekä Schumille että Kimille pitää nostaa hattua, kumpainenkin ajoi niin hyvän kisan kuin vaan kalusto antoi periksi. Moni muu oli hankaluuksissa näissä olosuhteissa mutta eivät nämä kaksi veikkoa. Kunniamaininta myös Sauberille, taktinen osaaminen oli huipussaan.

Montoyan rangaistus hieman hämmästytti, mielestäni olisi mennyt ihan normaalin kilpailutilanteen nimiin. Siitä toisesta tilanteesta jota ei saisi mainita, sanon kuitenkin sen etten oikein tajua sitä haloota mikä tuolla toisessa topicissa aiheesta nousi.

Ja vielä selostajista; en heitä täysin tuomitse tällä kertaa mutta valitettavasti muutamia harmillisia virheitä ja puusilmätapauksia oli. Kuten se ettei huomattu Davidin ajaneen kuivan kelin renkailla, ja toinen oli sitten tämä rangaistussekoilu (tutkittiin ja rangaistiin Montoyaa, selostajat puhuivat koko ajan Schumista).
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Aeuk:
Sorte jos tämä menee vähän topikin vierestä, mutta pakko kommentoida ...

Charlie:
En oikein tiedä mitä enää sanoisi herroista Tuominen&Pulkkinen... Aivan ala-arvoista toimintaa. Käsittämätöntä mouhuamista ja ylidramatisointia, kisatilanteesta miehet olivat koko ajan aivan pihalla. Kaiken kruunasi järjetön karjuminen, joka mykisti mikit vähän väliä. Arvosana: 4.
Olen täysin samaa mieltä.

Faktat menee täysin fiktioksi ja päinvastoin. Vähänkin jotain poikkeavaa tapahtuu, niin karjuvat välittömästi (ja mikit mykistyvät). Loputtomat virheet selostuksessa ja suorastaan naurettaviin mittasuhteisiin paisunut "karjutaan mikit matalaksi" -tyyli ... Käsittämätöntä pelleilyä. Arvosana: 4-

yuck
Son jännä miten esim. oliko se brasialiassa jalkapallo-otteluiden selostajat huutavat maalia kurkku suorana, sitä pidetään ihan normaalina. :)

Sitten höpötettään kun suomalaiset ovat hiljaista ja harmaata sakkia, joilla ei ole luonnetta eikä tunteita. Noh, jos jotain tällaista tunteiden ilmentymistä sitten sattuu vaikkapa selostuksessa tulemaan esille niin alkaa valitus, että eikö ne voi olla hiljaa siellä.
 

Karpow

Korpikylän korskea orhi
Liittynyt
26.3.2001
Viestit
3316
Sijainti
Kauhajoki
Charlie:
Barrichellon ja Montoyan osumishetkellä Montoya on kokonaan Barrichellon takana, ja kaiken lisäksi radan ulkopuolella kanttarin päällä. On aika turhaa väitellä siitä kenen vika kolari oli, molemmat kärsivät siitä enemmän tai vähemmän. Montoyan rangaistus oli toki aiheeton.
Tilanne oli lähes identtinen Argentiinan GP:ssä kaudella 1998 tapahtuneen kolarin kanssa, jonka kiistakumppaneina olivat DC ja Schumi. Silloin Schumi torppasi DC:n sivuun aivan kuten Monty teki Rubensin kanssa eilen. (DC päästi tosin jatkamaan.)

Ainut ero oli vain siinä, että silloin mitään rangaistuksia ei annettu. Näin ne tilannetulkinnat muuttuvat. yuck
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Juha Jokinen selostajaksi niin ei paljon äänenpainot muutu. Itselläni Jokinen tai muu vastaava tasapaksu jorinoitsija tulee tosin vasta viimeisenä selostamattoman vaihtoehdon jälkeen.
 

Nopeahuoli

Pomo Hetteri
Liittynyt
5.4.2001
Viestit
27734
Sijainti
PDX, OR
pmv:

Yleensä mutkan ulkolinjaa ajava kuljettaja on mielestäni enemmän vastuussa siitä, että kuljettajat pääsevät mutkan läpi ilman suurempaa kontaktia.
Ottamatta juuri tuohon tilanteeseen sen enempää kantaa, niin montakohan kertaa pääsuoran päässä sijainneesseen ekaan mutkaan pääsuoraa ajanut auto leikkasi täysin varikolta tulleen auton eteen. Ok, tilaa näytti jäävän, mutta paniikkijarrutuksia ja läheltä piti tilanteitakin oli. Ja kolareitakin olis nähty, ellei sisään jäänyt olisi varonut tilannetta ja jarruttanut tilanteeseen wink
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Karpow:
Tilanne oli lähes identtinen Argentiinan GP:ssä kaudella 1998 tapahtuneen kolarin kanssa, jonka kiistakumppaneina olivat DC ja Schumi. Silloin Schumi torppasi DC:n sivuun aivan kuten Monty teki Rubensin kanssa eilen. (DC päästi tosin jatkamaan.)

Ainut ero oli vain siinä, että silloin mitään rangaistuksia ei annettu. Näin ne tilannetulkinnat muuttuvat. yuck
Itselleni tulee hieman mieleen taannoin Malesiassa Schumacherin ja Montoyan kontakti ensimmäisessä mutkassa. Tosin silloin Montoya oli toisessa roolissa ja pätkähti penalttia tuolloinkin.
 

Aeuk

Well-known member
Liittynyt
29.1.2002
Viestit
1201
Dominic:
Son jännä miten esim. oliko se brasialiassa jalkapallo-otteluiden selostajat huutavat maalia kurkku suorana, sitä pidetään ihan normaalina. )

Sitten höpötettään kun suomalaiset ovat hiljaista ja harmaata sakkia, joilla ei ole luonnetta eikä tunteita. Noh, jos jotain tällaista tunteiden ilmentymistä sitten sattuu vaikkapa selostuksessa tulemaan esille niin alkaa valitus, että eikö ne voi olla hiljaa siellä.
No, Brasiliasta & jalkapallosta en niinkään tiedä (enkä etenkään brasilialaisista selostajista, hah!) mutta tuota ...

Siis ei mitään sitä vastaan, että välillä kiihkoillaan & huudetaan - mutta kun se tapahtuu siten, että joka kerta mikit mykistyvät 0,5 sekunnin sisällä huutamisen alkamisesta vähintään 5 sekunniksi ... siitä syntyy varsin amatöörimäinen vaikutelma. Luulisi maikkarin kaltaisellakin organisaatiolla olevan sen verran taitoa noissa hommissa, että selostajille 1. osataan säätää vehkeet kuntoon tai 2. kerrotaan melurajoista tms (että mikit ei mykistyisi pari kertaa minuutissa).

1. Tunteellinen & innostunut huutaminen osana selostusta
2. Kurkku suorana karjuminen (vieläpä niin että mikit aina mykistyvät)

---> siinä on kaksi eri asiaa, ainakin minun mielestäni :p

Mitä virheisiin tulee, niin kyllähän Tuomi/Pulkkinen jatkuvalla syötöllä niitäkin tekivät. Varmaan ennätysmäärä. Milloin mitäkin, alkaen autojen sekoittamisesta (TV-kuva näyttää kun DC kurvaa varikolle - "Kimi tulee sisään! KIMI TULLEEEE >ZAP!< -hiljaisuus- <crac!> Hei Kimi ajaakin yhä radalla, KIMI AJAAKIN YHÄ >ZAP!< -hiljaisuus-) päättyen virheisiin tyyliin "Kimi on sentään nyt varmistanut hopeatilansa MM-tilanteessa". Ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Eikö muka ole aihetta tyytymättömyyteen? (EDIT: Ok, ehkä syy on maikkarin tekniikkapuolella, kenties - mutta oli niin tai näin, moisesta kämmäämisestä tulee todella amatöörimäiset vaikutelmat, myös selostajille. Ikään kuin asiavirheissä ei olisi jo tarpeeksi naurussa [ja itkussa] pitelemistä wink )

<small>[ 29-09-2003, 23:21: Message edited by: Aeuk ]</small>
 
Ylös