Uutisia, lööppejä, ajankohtaista - kesä 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Tuostakin vois olla sulle hyötyä. Se on vielä vanhempi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1919_hallitusmuoto
Niin?
Ylin toimeenpanovalta kuuluu tasavallan presidentille ja valtioneuvostolle.
Esimerkkihän oli tietty kaikin puolin huono. Sellaista tilannetta, että kaikki edustajat olisivat paikalla tai ienestävät puolesta tai vastaan ei tule. Siellä on aina joku poissa ja enämpikin ns. poissaolevia.

Lisäksi monessa asiassa pelkkä enemmistö ei riitä tarvitaan määräenemmistö. Varmaan tuo periaatepäätös ydinvoimasta olisi sellainen.

Mutta tuo olikin käytännön esimerkki siitä, että jopa eduskunnassa voidaan tehdä ristiriitaisia päätöksiä. Ja siinä tapauksessa hallituksella on joko vapaat kädet tai sitten toimeenpano siirtyy seuraaville hallituksille jne.
 
Sä puhuit päätösvallasta aiemmin ja nyt se vaihtuki toimeenpanovallaksi. Älä sekoile!
 
Vittu noilla on selkee ero. Ota tahvo selvää perusasioista ennen kun alat vetämään johtopäätösiäs ja puhumaan demokratiasta.
Meniks pojulla hermot?

Kyllähän hallitus päättäisi:
- rakentaisiko se
- eikö rakentaisi
- vai jättäisikö asian uudelleen päätettäväksi.

Samalla voit miettiä mikä olikaan kokoomuksen pj:n ratkaisu. Oliko kyse toimeenpanovallasta vai mistä.
 
Palataan asiaan, kun hallitset perusasia ja käsitteet :thumbup:
 
Selittyskö osaksi suomalaisten poikkeuksellisella mökkeilykulttuurilla ja siihen yhdistetyllä virvokkeiden nauttimisella.

Savon Sanomat: Musta tilasto lasten kuolemista

Savon Sanomien mukaan Suomi on poikkeuksellinen länsimaa, koska suomalaisten pienten lasten tapaturmakuolemista hukkumiset ovat toiseksi yleisin kuolinsyy heti liikenteen jälkeen.

Lasten hukkumiskuolemien tilasto on murheellinen. Savon Sanomien mukaan lapsia hukkuu vuosittain keskimäärin 20-25 samanlaisissa tilanteissa vuodesta toiseen.

Alle 24-vuotiaiden hukkumis- ja vesiliikennekuolemista uhri on päihtynyt 65-80 prosentissa tapauksista. Joukossa on murrosikäisiä nuoria, jotka eivät ikänsä puolesta saisi juoda alkoholia.

Lisäksi pienten lasten hukkumisista osaan on liittynyt heidän vanhempiensa humalatila.
 
Selittyskö osaksi suomalaisten poikkeuksellisella mökkeilykulttuurilla ja siihen yhdistetyllä virvokkeiden nauttimisella.
Mä uskoisin järvien, lampien, jokien ja merenrannan vaikuttavan aika oleellisesti. Jos niitä on vähän on aika paljon hankalampi mennä hukkumaan. Lasten hukkumistapauksien mun käsittääkseni aniharvoin on vanhemmat olleet juovukkeessa, enemmän lapset on touhuilleet keskenään ja livahtaneet rantaan ja siellä käynyt kehnosti. Ne lapset, pienetkin, voivat olla hyvinkin vikkeliä liikkeissään ja kiellot unohtuvat.
 
Kyllä olisi pitänyt olla sossutantta jokaisessa lahden poukamassa korjaamassa talteen, kun hypittiin tuntemattomissa paikoissa järveen, joskus pää edelläkin. Siinähän ois vaikka voinut käydä jotain...

Tota mie ihmettelin, kun JA postasi nuo Kokoomus-RKP-pakkoruotsi -uutiset ja tuli samanlainen sananvaihto mitä edellisellä sivulla, kun Lancer pisti nuo uutiset. Kesäkausi, uusintoja pukkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös