Vain elämää III: 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja WebSlave
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itselleni tämän jakson paras esitys oli tuo Jennin tulkinta. Toiseksi paras Paula Vesala. Muiden henkilöiden versiot olivat aika heikkoja.

Elastisen versio Peggystä ei kyllä toiminut, tällä kertaa ei oikein sanat kolahtaneet. Loirin veto oli joku herkkisbiisi, meni jotenkin ihan ohi. Koivuniemeltä samaa käheää-karaokelaulamista, ei hyvä. Lanta-Tonilta aika erikoinen veto.
 
Ihan kiva jakso. Samulikin hiukan avautui eikä ollut yhtä juron oloinen kuin aiemmissa jaksoissa. Esityksistä ihastuin eniten Elastisen energiseen Peggy-versiointiin.

Elan ja Paula V:n esityksistä ennustan tulevan melkoisia radiohittejä.
 
Jaha, opinpa jotain uutta. Törmäsin YouTubessa Popstarsin semifinaaliesityksiin (kaksi tyttötrioa). Noista kuudesta tytöstä neljä siis muodosti Gimmelin ja ne kaksi muuta olivatkin sitten Mira ja Paula, eli tuleva PMMP. Olin luullut PMMP:n tyttöjen seuloutuneen ulos jo varhaisemmassa vaiheessa, mutta kyllä se tyttöjen potentiaali oli näköjään jo tuolloin huomattu. Ihan eivät Paula ja Jenni olleet yhtä valmiita artisteja kuin nykyään. ;)
 
Kattelin vähän sittenkin. Juuri niin kuin ajattelin etukäteen: Loiri on legenda, aivan ylhäisessä yksinäisyydessään taiteilijana. On kilometriä jo sen verran takana ettei tarvitse häpeillä ja pohtia joka skeunti imagoa vaan voi sanoa mitä haluaa ja itkeä koska tahansa jos siltä tuntuu. Voi myös kehua kehua kun siltä tuntuu, ei tarvita käsijarruja kun on ymmärtänyt mistä elämässä on kyse.Ainoastaan P.Vesala osaa näistä nuoremmista osaa tosiaan laulaa, Samuli hyvänä kakkosena toki. Apiksen Toni tekee hienoja versioita taatulla Apulanta-soundilla (toimiva juttu niille, jotka digaa, itse digaan Apista). Ela heittää räpiksi kaiken, mutta erotuksena Cheekkiin, osaa vähän välillä laulaakin. Cheekinhän uran pelasti se, että Nylon Beatin Erin lauloi jonkun sen räpin läpi ja teki siitä jopa musiikkia.

Koivuniemi on surkea baarilaulaja, joka ei vaan osaa laulaa. En ymmärrä mitä se tekee tuolla edes, järkyttävää kuunneltavaa.

J.Vartiainen on tylsän monotooninen, kaikki biisit kuulostaa samalta. Onnistuu tylsistyttämään samanlaiseksi muka-melankoliseksi itkuvirreksi hienotkin kappaleet, taito kai sekin. Jotenkin jäinen ihminen.
 
Keekki on täysin onneton räpeltäjä verrattuna Elaan. Laulajana, räpyttelijänä, lyyrikkona, soittajana ja säveltäjänä. Mutta kova tekeen massia.
 
Räppääjien laittaminen paremmuusjärjestykseen on jokseenkin yhtä vaikeaa kuin päättää kuka naapurin mummoista on eroottisin.
 
Mutta Paleface on paskin. Siitä lähdetään, tyvestä ylöspäin.
 
Paleface on kotoisin täältä järvenpäästä ja samaa ikäluokkaa. Täys kyrpänaama ja narkkari. Miehen sanoituksista saa käsityksen, että sitä kiinnostaisi pienen ihmisen asiat, mutta se on vaan aktia koko homma. Pankinjohtajan poika. Tiedä köyhyydestä mitään.
 
Ylös